Maalivahdin toinen jalka on MV-alueella. Eli veska on alueellaan. Eikä maalivahti ole koskaan kenttäpelaaja. Jos maalivahti on paikoillaan torjunta-asennossa MV-alueen ulkopuolella ja tuohon törmää kenttäpelaaja niin maali hylätään:
“Törmäys torjunta-asennon ottaneeseen maalivahtiin voidaan katsoa maalivahdin häirinnäksi myös maalivahdin alueen ulkopuolella, kun maalivahti ei enää liiku. Muutos koskee tilantaita, joissa maalivahdin katsotaan ottaneen selkeän aseman maalialueensa rajalla tai ulkopuolella ja hyökkääjä osuu tai törmää maalivahtiin vahingossa. Jos maalivahti on paikallaan maalialueensa ulkopuolella ja häneen törmää tai osuu hyökkäävä pelaaja ilman vastustajan painetta, tilanne tulkitaan maalivahdin häirintänä.”
Nyt se lopulta ei ollut näin, vaan veska oli liikkeessä. Syöksyi kohti kiekkoa. Ellei sitten pieni kontakti tullut jo ennen syöksyä.
Ulkomailla pitkään asuneen Zilliacuksen ajatuksena oli myös teettää hopeanaisille myös kultaiset mitalit.
Minusta Naisleijonat taistelivat mahtavasti ja olivat MM-kisojen moraalinen voittaja, joten tämä olisi symbolinen ele.
Lahjottaisi tuohon menevän rahan ennemmin suomalaisen naisjääkiekkoilun kehitykseen. Taitaa olla todella nolo tapahtuma lähes kuukauden päästä finaalista naisten ruveta muistelemaan sitä pettymystä ja saada joku feikkimitali.
Suurin osa voi keskittyä jääkiekkon pelaamiseen apurahan takia. Ennen tuota tekivät töitä rinnalla.
10 000 € apurahan sai vuonna 2018:
Jääkiekko:
Sanni Hakala
Jenni Hiirikoski
Venla Hovi
Michelle Karvinen
Rosa Lindstedt
Petra Nieminen
Tanja Niskanen
Emma Nuutinen
Isa Rahunen
Annina Rajahuhta
Meeri Räisänen
Noora Räty
Saila Saari
Ronja Savolainen
Eveliina Suonpää
Sara Säkkinen
Susanna Tapani
Noora Tulus
Minnamari Tuominen
Ella Viitasuo
Riikka Sallinen
Linda Välimäki
– Täsmälleen 12 minuuttia ja 11 sekuntia! Siinä ei ole mitään järkeä, Fasel ihmetteli ja jatkoi:
– Se on aivan liian paljon. He (videotuomarit) eivät katsoneet kokonaiskuvaa, he vain keskittyivät yhteen yksityiskohtaan. Ja kyllä, siinä oli pieni kontakti suomalaispelaajan ja yhdysvaltalaismaalivahdin kanssa.
…
Jotta tällaisilta tuomioilta vältyttäisiin, tuomareille pitäisi antaa Faselin mielestä tietty tarkistusaika, mikä ei saisi ylittää kahta minuuttia.
Tarkistukset maalivahdin häorinnässä yleisesti on siitä ongelmallisia, että niistä löytää kyllä puolensa ihan kumpaan vain. Ei saada täten aukotonta ja puolueetonta tuomiota koskaan. Paitsiotilannehan on selkeä ja siinä ei ole nokan koputtamista, vaikka moni on sitä vastaan.
Olen jo aikaisemmin sanonut sen että miettikääpä jos tilanne olisi ollut niinpäin että Rätyyn olisi ollut sama tilanne ja jenkkimaali siitä. Mikä parku ja huuto olisikaan tullut.
2 tykkäystä
Unelma_Sirpa_Leena
(eräs merkittävässä asemassa oleva tamperelainen jääkiekkovaikuttaja)
753
Onx tua kansanjuhlassa käytössä myös ne mestaruuslippikset?
Tää on mun mielestä siitä vähän huono argumentti että sopii ihan mihin tahansa tilanteeseen kentällä, niin jäähyihin kuin pelaajien temppuihin kuin valmentajien sanomisiin ja tekemisiin. Molemmin puolin. Aina voi sanoa että miettikääpä toisin päin. Tottakai se on sama reaktio toisinkin päin mutta varsinaista tilannetta tai sen tulkintaa sen ei pitäisi muuttaa. Joku siitä kärsii aina.
Mun mielestä torjunta-asento oli silloin kun ensimmäisen laukauksen torjui, sen jälkeenhän maalivahti lähti “metsästämään” irtokiekkoa venyttämällä mailallaan kohti kiekkoa. Se ei ole enää mikään torjunta-asento.
Täysin samaa mieltä. Kiekon perään alueeltaan ryntäävä molari ei ole torjunta-asennossa vaan ryntäämässä sen kiekon perään.
Ja edelleen tuon molarin alueella olemiseen ei voi riittää se, että sillä on luistin alueella. Tuon nojalla molareiden olisi liian helppo kalastella jäähyjä kurottelemalla alueeltaan kenttäpelaajien suuntaan.
No ei olisi. Pitäisi vain olla kyky pystyä katsomaan urheilua analyyttisesti. Samanlainen oikeusmurha maalin hylkääminen olisi ollut Suomen päässäkin, eikä sen myöntämisessä pitäisi olla mitään ihmeellistä.
Tämän tyyppisissä tilanteissa halutaan usein nähdä tuomarifarssi sun muuta. Vaikka ei olisikaan suomalainen. Se on mediaseksikästä.
Itsellä ei ole mitään tunnetta maajoukkuepeleihin. Ei miesten eikä naisten. Sen takia pystyn näkemään tilanteet ns. puhtaasti. Ilman värilaseja ja toiveita.
Toki jos on paljon “omaa” porukkaa maajoukkueessa, niin toivon erityisemmin menestystä. Valmentajia symppaan Leijonissa, kun ovat kovassa paikassa.