Ulkojäät 2016 Sorsapuistossa 16.-17.12.2016

Viime viikolla ja tänään menin lenkillä sieltä päin. Viime viikolla kentän alue oli vaaitettu (siis ne korkeustikut kiersi aluetta). Tänään oli tehty jotain ojaa siihen Salhojankadun puolen reunaan, ilmeisti jotain kaapeleita varten.
Eli uuuurastus on aloiettu jo hyvissä ajoin sulan maan aikaan :slight_smile:

1 tykkäys

Päivitystä.
Se ojankaivuu onkin kaukolämpöputkea varten.
Kentän keskialue on tasattu, eli se kaukalon alue. Täyttäneet soralla koppien sivustalta eli siinä on nyt parin-kolmenkymmenen sentin korkeusero.

1 tykkäys

Sieltä on Helsingistä varattu oma juna Tampereelle. Alustavasti vissiin 8 vaunua tulossa.

Sorsapuiston tekojään ympärille rakennettavan tapahtuma-alueen yleisökapasiteetti on noin 13000 katsojaa. HIFK Fan Clubille myönnetty lippukiintiö on 4000 lippua, joista noin 2000 paikkaa on C-katsomoon (32 € / kpl) ja noin 2000 paikkaa B-katsomoon (39 € / kpl)

Kuinkahan Takojankadulla on tuo laskettu? Onko kaikki 4000 lippua jo laskettu varatuiksi joka selittäisi miksi “puolet” katsomoista on ollut varattuna jo keväästä asti.

Jos kaikki tulee junalla, niin ehän se oo ku 500 henkeä per vaunu. Noin 5 kertainen määrä kapasiteettiin nähden. Hyvä tunnelma tulee noissa vaunuissa.

PS Toki tuo juna voi kuljettaa oikeasti n. 800-1000 asiakasta kerrallaan.

Jep junan kapasiteetiks oli kerrottu tuo noin 1000 tällä hetkellä. Ilmeisesti valmius lisätä vaunuja perään jos tulee tarvetta.

Hetkonen - ei kai HIFK->Tappara Megamatka mennyt meiltä nyt sivusuun?

Löysin mielenkiintoiset sivut tuolta Ruattin maalta. Tuommonen systeemi tulee Sorsapuistoon, jos tulee. Minun mielestä(en ole areenarakentamisen ammattilainen) tulee pikkasen kiire tuon systeemin kanssa. Tuossa on kuvatt rakentamista ja stadionin mallia oikein hyvin. En tiedä, onko toimija tämä sama, todennäköisesti on.

http://sporte.se/_sos#4

Taitaa olla vuodelta 2011 “Slaget om Siljan: Leksands IF vs Mora”. Ei ole vissiin kolmeen kauteen pelattu Ruotsissa SHL:n ulkoilmaotteluita.
Muistan myös niin että Ruotsista tulee katsomot, kaukalot, jäähdytysalusta, valaistus. Kaupunki taitaa hoitaa jään eli rahtaavat jostain jäähallista koneen sinne sekä virkeän kuskin.
Katsomorakennne on putkirunkoinen, niinku rakennustelineet, nopea pystyttää…jos sen tekee muut ku “kaupunkin miähet”.

Kaupunkihan on jo
-tasannut kaukalon alustan eli se on vaaitettu.
-samassa hurmiossa liittänyt Sorsun kopit kaukolämpöön.

Minua hiukan ihmetyttyy tuo, että Sorsapuistossa ei vielä tapahdu oikeastaan mitään (kyselyiden mukaan). En ole itse käynyt paikan päällä. Hyvä, että edes tiedän, missä se on. Tekojään tekeminen putkistoineen ei ole ihan pikku juttu, samoin muu mahdollinen infra, rakennelmat ym. Tässä on nelisen viikkoa aikaa. Alakakaahan poijat hommiin.

Onko sorsun kopeille tehty mitään? Pelaajien kiva olla niissä kusisissa homekopeissa. Tosin siitä on aikaa kun ite viimeks siellä ollut.

Sehän toisi vaan tunnelmaa pukea niissä, mutta ei taida nykypäivän liigamiehille kelvata - enkä ihmettele. Mitä tuohon kaukalon, katsomoiden yms. pystyttämiseen tulee, niin Honkalehto arvioi lokakuussa että Sorsapuistossa alkaa tapahtua noin kuukautta ennen tapahtumaa. Eli aivan näinä päivinä pitäisi rallin pyörähtää käyntiin.

Tupit jalassa Hakametsästä bussikuljetuksella, ei tää niin vaikeaa ole.

Eikös tää ole Ilveksen järjestämä puuha? Mietitytti vain eilinen Ulkojäiden muutaman kerran taululla pyörinyt mainosvideo.

No fakta on kuitenkin se, että jos tuohon paikallispeliin kunnolla yleisöä halutaan niin Tappara-kannattajia sinne tarvitaan. Sikäli ihmettelen nykyistä mainontaa ja markkinointia.

Tappara saa osansa rahoista ja myy myös VIP lippuja tapahtumaan.

1 tykkäys

Asia kunnossa, kiitos asiallisesta vastauksesta💪

Oikastaan hieman taas totena kirjoitettua väärää tietoa. Ottelu on Ilveksen järjestämä ja he vastaavat koko ottelutapahtumasta sekä sen mahdollisesta tuotosta tai tappiosta.

Mitä tulee Tapparalla myynnissä oleviin VIP-lippuihin, niin Tappara on hankkinut Ilvekseltä tietyn määrään lippuja parhailta paikoilta itse otteluun, ja VIP -tilaisuudet järjestetään Lapland Hotelsin ja Eliten tiloissa.

Videokuutiomainontaa Tappara myy kaikille halukkaille. Myös Ilvekselle.

Just näin itsekin jutun olen käsittänyt. Lähinnä ihmettelen ettei Tappara-kannattajille ole kohdistettu enemmän markkinointia järjestävän tahon suunnalta. Pelkillä Ilves-kannattajilla tuo tapahtuma ei tuota voittoa.

Onko tosiaan niin, että Tappara lähtee pelaamaan ulkojäille ilman mitään korvauksia? Epäilen.

Aamulehti tietää kertoa, että joulukuun ulkoilmaotteluiden tapahtumapaikan rakennustyöt Sorsapuistossa käynnistyvät ensi viikon maanantaina jään ja kaukalon rakentamisella.

Jäädytyskoneisto on sen verran tehokas, että jään pitäisi kestää pelaaminen muutamasta plus-asteesta huolimatta. Ongelmia voi olla luvassa lämpötilan lähennellessä kymmentä astetta. Ruotsalaiset ovat järjestäneet tällä konseptilla kahdeksan ottelutapahtumaa, joista seitsemän on viety läpi suunnitellusti.