Minun on vaikea kuvitella, ettei Tappara pelaisi tulevinakin vuosina mitaleista ja mestaruudesta. Mitkä kaikki joukkueet sitten menisivät Tapparan edelle? Ei sellaisia ole paljon eikä nopeasti näköpiirissä.
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa ja Tapparan historiaan mahtuu vaisumpiakin jaksoja mutta uskaltaisin veikata Tapparalle mitalia ja hyviä mahdollisuuksia mestaruuden voittamiseen joka kevät ainakin vuoteen 2020 asti. Tapparan resurssit, osaaminen ja pelaajamateriaali ovat tämän maan huippua. Työtä on tehty pitkäjänteisesti. Ei sellainen osaaminen yht’äkkiä mihinkään häviä.
Jos jonain lähivuonna Tapparan kausi päättyisi jo puolivälieriin, niin se olisi mielestäni poikkeustapaus. Minusta odotettavissa on mitaliputkea ja nkin nostelua koska menestyksen eteen on tehty niin paljon työtä.
En tiedä paljonko Tapparan lähihistoriaa tunnet, mutta Tapparan touhu oli viime vuosikymmenellä syklistä, sisältäen hyviä Rautakorpi-vetoisia projekteja ja välivuosia. Ongelma oli välivuosien laskujen syvyys, koska kausiin lähdettiin heikomman rosterin ja kokemattoman (tai heikomman) valmennuksen yhdistelmillä. Pelaajahankinnatkaan eivät menneet aivan nappiin kaikilta osin. Vuosikymmenen puolivälissä taisi tulla isompi taloudellinenkin kuoppa, kun 2006 mestaruus tyssäsi Porin hopeakevääseen - Rautakorpi lähti ovet paukkuen, mutta Urama klaarasi projektista kuitenkin pronssiset kaulaan.
Tapparalla on jostain syystä vahva pyrkimys kasvattaa koutsit itse, eikä ostaa osaamista muualta. Tapolan ja Uraman kohdalla tämä enemmän tai vähemmän on onnistunut, mutta heillä on ollut käytössään myös huippu joukkue.
Viime vuodet ovat kieltämättä onnistuneet hyvin ja tekeminen vaikuttaa määrätietoiselta. On hankittu laatupelaajia, mutta myös kasvatettu puolivalmiita ja jopa omista junioreista saatu pelimiehiä. Näin jokavuotiset huippulähtijät on korvattavissa.
Muistan tuon Tapparan notkahduksen ja myös heikommat kaudet 90-luvulta. Kärpätkin valahti Jalosen ja Marjamäen valmentaja-aikojen välissä keskikastiin. (2009 se oli vielä finaalissa vanhasta tottumuksesta.) Kyllä jotkin uhkakuvat voivat toteutua. Minä kerroin tietysti, miten uskon Tapparan lähivuosien menevän. Ennen uutta “lamakautta” tulee mielestäni Tapparalle mestaruus tai parikin. (Toisaalta minä olen yleensäkin optimisti.)
Toisaalta niin monen Liiga-seuran toiminta näyttää olevan aikamoista puuhastelua, joten lama vaatisi ison luokan epäonnistumista. Leinosen eläkepäivät on pienimuotoinen riski: Pankinjohtajan laskukone ja NHL-ennätys pelaajana on uniikki yhdistelmä. Lisäksi vielä valtavan pitkä kokemus, josta kenties on jotain opittukin.
Kauppatieteiden maistereita istuu nykyään joka oksalla, mutta jostain syystä tämä urheiluliiketoiminta tuntuu olevan keskimääräistä vaikeampaa hallita taloudellisesti.
Aika monta kertaa ennenkin on perusteltu, ettei kulloistakin dynastiajoukkuetta voi pudottaa huipulta mikään. Hyvä esimerkki on viime vuosikymmenen Kärpät, mutta niin vain hekin ajautuivat vuosikausiksi limboon ennen kuin Marjamäki saapui ja pelasti. Sitä ennen oli Tapparalla, TPS:llä, Jokereilla sun muilla menstysjaksoja, mutta niitä vaan tapaa seurata laskukausi. Mikään seura ei ole ollut huipulla vuosikymmenestä toiseen.
Mitä yritän siis sanoa on, että tulee nauttia jokaisesta keväästä, jokaisesta matkasta kohti kannua. Näitä hopeita muistellaan lämmöllä vielä joku päivä.
Yksi mikä lieventää uhkuvien toteutumista on se, että vaikka mikki jäisikin pois päivittäisestä toiminnasta, niin hän varmaan lienee käytettävissä hallitustyöskentelyyn. Sieltä käsin mikki voi neuvoa ja osaltaan vaikuttaa aikansa jälkeisiin henkilövalintoihin.
Kärpät, JYP ja Tappara ovat olleet viime aikoina suurimpia menestyjiä.
HIFK tuntuu olevan finaalissa ja voittavan mestaruuksia harvakseltaan, aina silloin tällöin, suonenvedonomaisesti. Lukolla ei näytä olevan rahkeita pronssia ylemmäs, eikä SaiPallakaan.
TPS ja Blues voivat nousta Liigan huipulle, jos saavat kaikki asiansa kuntoon. Loput liigajengit ovat vähän “ynnä muita.” Niilläkin tietysti voi olla hyviä vuosia. (HPK 2006 ja 2010, Pelicans 2012, Ässät 2013)
Tosiaan. Hyväksyttäköön esimerkiksi kestomenestyjästä, kun tämä on jo seitsemäs välieräpaikka kahdeksaan vuoteen ja joukkoon mahtuu kaksi mestaruutta ja kolme runkosarjan voittoakin. Finaalipaikkoja heillä ei kuitenkaan ole kuin nuo kaksi, joten ihan puhtaaksi dynastiaksi ei voi laskea. Varmasti kuitenkin jo nyt pisin jakso huipun tuntumassa sitten 90-luvun TPS:n.
Tästä samaa mieltä. Sitten kun koittaa aika Mikin jäädä eläkkeelle, niin tuskinpa vaihtaa numeronsa salaiseksi ja muuttaa Ivalon korpiin kirvesrintaisten tavoittamattomiin. Ukko kuitenkin henkilöityy Tapparaan niin lujaa että pelkillä kontakteillaan ja näkemyksillään auttaa seuraa varmasti hyvin paljon myös tulevaisuudessa.
Uhkakuvia? Näen itse jokseenkin pelkkiä mahdollisuuksia:
Tapparalta lähtee jokunen - ei varmaan kenelläkään yllätys - ja paikkajia löytyy. Aina. Tässä asiassa ei ole mitään uutta. Paikkaajia tulee niin sisältä kuin ulkoakin.
Rautakorpi olisi “haamu”? Mitä ihmettä, pelkkä positiivinen asia ja JR sekä Tapola kykenevät yhteistyöhön jo aiemmin. Uhka tämän suhteen on pelkästään muilla joukkueilla.
Varmasti jossain kohtaa Mikki jää eläkkeelle, se “lienee” totta. Mutta kovana ammattilaisena se ei tapahdu niin kuin “oho” kuten jossain naapurissa tai muualla, vaan tehtävä siirtyy hallitusti. Niinkuin täällä ketjussa on jo todettukin.
Keskusareena on Tapparalle pelkkä mahdollisuus jonka eteen on pitkään tehty töitä. Se tulee toteutumaan, varmasti. Piste.
Hiitelän teksti on parempi mitä tämän ketjun lukiessa saa ymmärtää. Tekstistä en löydä mitään sensaationhakuista, vaan pientä värjäilyä agenttien kuiskutuksista, mikä lienee ammattiurheilussa ja urheilujutuissa normaalia. Tekstin viimeinen kappale Rautakorven haamuineen sopisi paremmin viime kevääseen. Eiköhän tuon kummituksen kanssa, jos sitä edes on, niin osata elää. Keskusareenan ja TJ:n vaihdokseen liittyy riski luonnollisesti, mutta myös mahdollisuus. Mielestäni jutussa on hyvin kirjoitettu, että kun Keskusareenaa aletaan rakentamaan se on Tapparassa ykkösprioriteetti. Niin pitää ollakkin. Prioriteettiin sisältyy varmasti myös urheilullinen menestys. Nämä kaksi TJ:n vaihdos ja uusi halli vievät voimavaroja seurassa se on selvä. Lisäksi jutussa Leinonen saa ansaitsemaansa tunnustusta, mitä harvoin media ymmärtää tai huomioi. Kansikin on Urheilusanomien hienoimpia!
Jep, juttu sinänsä ihan ok. Mutta tuossa taisi olla pointtina, että mestaruus pitää ottaa tänä keväänä, koska tulevaisuudessa seuran yllä näitä mainittuja pilviä jotka estävät sen. Tätä pidin aika keinotekoisena päättelynä.
Veljet ja siskot hei, tuohan on vain yhden henkilön tekemä juttu omine mielipiteineen. Asiastahan voi olla vaikka mitä mieltä. Ehän tuo Hiitelä mikään Jumala ole, ainakaan minun mielestä. Jos media painaa tommoista tekstiä, miin ei sillä totuudeksi muutu. Minun mielestä Tappara pärjää aina.