Valmentaja Lauri Marjamäki

Kyllä Late on medialle antanut itse aihetta näihin lyönteihin; paitsi keskinkertainen tulos, myös koko maajoukkuevalmentajakautta leimanneet toistuvat julkiset ’analyysit’ pelistä tuloksen takana (eli: ’peli hyvää ja kehittyy vaikka tulos onkin tappio’) ovat niin ristiriitaisia, että media tarttuu niihin väistämättä ihan riippumatta mielipiteestä. Tuntuu, ettei Late oikein ole ollut sinut roolinsa kanssa koko aikana kunnolla eikä tuntenut tätä erittäin kovaa hommaa omakseen. Media on haistanut Laten hommassa heikkoutta ja riepottanut Latea siksikin aivan erityisen rankasti.

Mielipideasiaa on sitten ilkkuminen Marjamäen pelin piirteistä, jotka eivät ole vastanneet tiettyjen tahojen (IS) voimakkaita käsityksiä jääkiekkoideaalista, ja toisaalta eräiden tahojen (Sihvosen klaani) tarvetta kärjistää kaikkea äärimmilleen ja tietää asiat paremmin.

2 tykkäystä

Tarkoitatko että Marjamäki ei enää koskaan voi menestyä siis, omana ansionaan, eli jos vielä jotain voittaa, se on muiden ansiota, ja jos häviää, se tiedettiin tyylillä?

Arvasinkin, että juuri sinä saattaisit liittyä tukijoukkoihin. :slight_smile:

Jaa joo, mielenkiintoista olisi nähdä tuo tilanne.

Toivottavasti Marjamäki vaan haluaa vielä jatkaa sopimuksensa loppuun saakka ja käydä tällä erää viimeiseen taistoon maajoukkueen peräsimessä. :slight_smile:

1 tykkäys

Pitkäjänteinen toiminta kuuluu seuratasolle. Ei maajoukkueeseen. Maajoukkueessa on pakko onnistua niissä tietyissä peleissä (Arvokisat) tai kansa huutaa ulos. Seuratasolla voit hävitä yhtä monta peliä kauden aikana kun Marjamäki on hävinnyt nyt maajoukkuekauden aikanaan eikä siltinkään huudeta ulos. Seuratasolla kun vaikka nyt Sport voittaisi Tapparan kauden aikana kaikissa kohtaamisissa olisi Valtonen ollut Vaasan Kuningas ja kaikkea muuta.

3 tykkäystä

Laten puoliso tv2:lla Korea tunnissa lähetyksessä.

Toki seuroille kuuluu perusvastuu, mutta olisiko kuitenkin maajoukkue tasollakin tietty projektimaisuus paikallaan. Väitän että on. Otetaan vaikkapa Ruotsi ja Bengt-Åke Gustavsson, se oli projekti ja varsin menestyksekäs.
Nyt olemme siirtyneet toiseen lyhyen pestin ääripäähän, varmaan totuus löytyisi jostain puolesta välistä.

Työ tehdään koko ajan seurajoukkueissa. Majuvalmennukselle jää lähinnä se, että he valkkaavat sopivat pelaajat ja sen jälkeen luovat riittävän yksinkertaisen pelitavan, jonka ammattipelaajat voivat oppia kokemaan omakseen n. 2 tunnissa.

Tässä joukkueessa oli hyvät kemiat ja sen näki jo ekoista peleistä lähtien. Minä en haluaisi arvostella paljoakaan Marjamäkeä, mutta eräänlainen “vanha rakkaus” on häntä vaivannut.

Viime kaudella, kun Marjamäkeä vierastettiin MM-kisoissa oikein kunnolla niin hän sitten korjasi asian siten, että hän valkkasi Kärppää Kärpän perään maajoukkueeseen. Marjamäki antoi mm. viimeisiä mahdollisuuksia Aaltoselle ja haki muutenkin vahvasti sitä samaa identiteettiä jota Kärpillä oli myös maajoukkueeseen. Se on inhimillistä.

Tänä vuonna Tapola tuli valmennustiimiin ja Tapola saikin aika paljon asioita läpi: pelissä näkyi todella monia asioita, joissa Tapola on hyvä. Sen sijaan ongelmaksi muodostui (keittiöpsykologisesti) jälleen kerran kisojen tulospaine. Marjamäellä on todella kova tulospaine ja joitakin valintoja on ajanut aika vahvasti halu voittaa keinolla millä hyvänsä.

Mielestäni tässä turnauksessa valmennus teki ison ammattivirheen, kun se lähti tärkeisiin peleihin sekoittamaan pakkaa. Miksi Marjamäki aloitti ketjuruletin vasta tosipeleissä? Miksei ketjuruletti pyörähtänyt jo aiemmin? Esim. Lehtonen oli mukana turnauksessa ja hän sai debyyttinsa tehdä puolivälierässä kuoleman pelissä Kanadaa vastaan.

Marjamäki teki ratkaisut ja hän luotti tuossa Kanada-pelissä omiin luottoratsuihinsa Kärpistä. Kukkonen oli vetänyt hyvin pienessä roolissa ja yhtäkkiä hänet olikin pakko sijoittaa ketjuhierarkiaan. Peltolan kenttä oli tasapainoinen kokonaisuus, johon oli pakko laittaa Junttila, joka ei ollut esittänyt koko turnauksessa mitään enempää kuin Jukka Peltola.

Valmentajakin on ihminen ja heikolla hetkillä luotto vanhaan on välillä suurempi kuin järki. Marjamäellä on myös henkilökohtainen asia, että hänen kannattaisi viimein alkaa päästä irti tuosta Kärpät-leimastaan. Hän menee ensi kaudella valmentamaan Jokereita ja nyt olisi paras aloittaa totuttelu siihen, että nää kaksi mestaruutta tuoneet jätkät ei tuo niitä enää montaa kertaa.

Ihme että saa jatkaa vielä kevään kisat. Lienee Kummolan suosikkipoika. Toisin kuin Rautakorpi.

Mitäs tekemistä Kummolalla on tämän päivän valmentajavalintojen kanssa? Ei yhtään mitään.

Rautakorpi sai lähinnä kenkää sen takia, että jääkiekkoliiton uusi johto halusi pestä itsensä pois sopasta. Se oli ihan täysi mediatemppu, jota kenenkään ei pidä ottaa tosissaan. Eiköhän kiekkoliittokin oppinut tuosta tempustaan, että valmentajapotkuja ei kannata vastuun välttämiseksi antaa. Eri asia tosin on se, että olisiko esim. Marjamäen kohdalla perusteltua tehdä nyt se ratkaisu ja antaa Laten ns. mennä.

Tapola voi vetää tuon kevään MM-turnauksen kyllä.

2 tykkäystä

Eikös se vielä ole jonkun kansainvälisen liiton kakkosmies ja ainahan se on taustalla häärinyt? Vai onko jo jäänyt kokonaan pois. Muistan vain hänen parin vuoden takaiset puheensa Rautakorvesta kun sai kenkää kesken turnauksen.

@Hiihtava_pappi mun mielestä Kummolalta kysyttiin näkemystä lähinnä sen takia, että se nyt kiinnosti mediaa. Kummola oli silloin vielä hommissa, kun Rautakorpi palkattiin ja ainakin Kummola työnsi vastuun (muistaakseni) jollekin olympiatoimikunnalle, joka etsi Rautakorvelle lisäduunia tjms.

Joka tapauksessa varsinaiset potkut antoi kiekkoliiton nykyinen toimitusjohtaja, joka taas pesi kätensä sopasta pois ja sanoi, että Rautakorpi oli edeltäjien valinta eikä hänen valintansa. koko keissi oli vähintäänkin mystinen, kun kukaan ei myöntänyt Rautakorpea palkkaneensa ja kukaan ei antanut potkuja, mutta sellaiset kuitenkin tuli.

Eipä se tähän ketjuun kuulu siltikään.

Marjamäki on kyllä menettänyt melkoisen kasan sitä mediauskottavuutta, joka hänellä aiemmin oli. En usko, että Marjamäki on valmentajana tässä huonontunut yhtään, mutta joutuu operoimaan kohtalaisen epäkiitollisessa raossa tässä hetkessä.

Vertailukohta ontuu pikkuisen, koska Jukka Jalonen tuli hyvässä välissä valmentamaan Leijonia ja Jalonen sai monta kautta aikaa laittaa hommaa kuntoon. Silloin aika myös oli erilainen ja Suomella oli tuossa 2000-2010 sellainen hyvä pöhinä kiekossa muutenkin eli saatiin kohtalaisia tuloksia kuitenkin. Ei Jalosellakaan homma hyvin mennyt alkuun, mutta sai tehdä pitkää päivätyötä ja lopulta vähän tuurillakin tuli sitten yksi mestaruus, joita Suomessa ei monella valmentajalla ole.

Sitten tuli taas heikompia tuloksia ja Jalonen vaihtui Westerlundiin, joka tuli lähinnä sen takia, että oli tuttu mies ja valmentanut ihan pirun tuloksellista jääkiekkoa maajoukkueessa. Westerlund teki jälleen hyvää tulosta ja hänen projektinsa oli lyhyt, mutta jälleen kerran tuloksekas. Kojoa arvosteltiin heti valinnasta alkaen - teki silti hyvät tulokset eikä halunnut jatkaa ja Marjamäki oli Westerlundin tiimissä ja lähtökohtaisesti jo katsottiin, että hän nyt vaan on “the next one.” Julkinen salaisuus taas on se, että Kojo ajatteli pelistä aivan eri tavalla kuin Marjamäki ja Marjamäki laitettiin valmennuksesta pihalle meriselityksellä, että haluaa keskittyä Kärppiin.

Ja sitten se pyörähti taas eteenpäin ja Marjamäki astui puikkoihin. Sanotaan, että 2012 vuodesta eteenpäin maajoukkuevalmennus Suomessa on mennyt vähän ihmeelliseksi tuolileikiksi. Samat äijät pyörittelee eri pestejä keskenään ja apuvalmentajista hypitään pääkäskijöiksi ja siitä taas pääkäskijäksi ja juostaan välillä palkintona seurajoukkueessa.

Olisi hieman helpompaa tehdä pitkäjänteistä työtä, jos olisi sitoutunut työhön useamman kauden tähtäimellä. Jukka Jalonen valmensi maajoukkuetta seitsemän vuotta putkeen. Siinä on vähän eri juttu jo tehdä tuloksiakin, kun äijä rupeaa olemaan pelaajillekin jo kohtalaisen tuttu kaveri. Marjamäki ja Nokka ovat molemmat vaikuttaneet vähän siltä, että maajoukkuepesti on jonkinlainen palkinto seurajoukkueiden välissä. Näinhän sen ei kuuluisi olla.

1 tykkäys

Lepo-Lassen mukana roikottaminen turnauksesta toiseen kiintiöpaikalla Marjamäen maajoukkueissa on aivan käsittämätöntä. Kun Lassen pelinopeudesta (tai lähinnä sen puuttumisesta) näkee niin kauas että parasta ennen-päiväys on mennyt vanhaksi aijat sitten, Liigassakin on Lassella vaikeaa pysyä vauhdissa mukana. Kunniakkaan ja hienon uran on Lasse tehnyt, ja kreditit hänelle siitä, mutta silloin pitäisi olla itsellä miestä sanoa ettei lähde enää maajoukkuekekkereihin mukaan, kun enää voi vetää muutaman 5 vs 5 vaihdon per peli. Olisin niin mielelläni nähnyt Lehtosen kehissä jo alkulohkossa, mutta kun ei

Sitten nämä muut ex-Kärpät - Pyöräläkin oli aikamoinen statisti näissä kisoissa, oli oikeastaan ihmeen näkymätön, aivan kun ei olisi ollut mukana geimeissä ollenkaan. Junttila joka on ollut suorastaan liekeissä kotoisessa Liigassa sortui kanssa vähän sellaseen pikkunäppärään näpertelyyn, Ohtamaalla vaikka hyvä peruspuolustaja onkin, niin oli ilmiselvästi vaikeuksia pysyä liikkeessä mukana, ja Kemppainen nyt ei siitä yhdestä maalista huolimatta osunut siihen kuuluisaan ladon oveen - vaikka maskipelaajana on joukkueen eliittiä

Toivottavasti kevään MM-kisoissa Late ei lähde tällä samalla itsepäisellä sapluunalla liikkeelle, vaan kentällä nähtäisiin hieman raikkaampi Leijonat. Nyt on Marjamäellä ns. last chance to do so

5 tykkäystä

No ainakaan vaikeampaa lähtökohtaa Marjamäelle kevään MM kisoihin kuin nyt on muodostunut, on vaikeaa kuvitella, jos hän niitä sitten enää vetää. Menestyspaine ja epäonnistumisen uhka ovat kyllä pingottuneet äärimmilleen eikä tämä voi olla vaikuttamatta peli-iloon: maksimisuoritukseen.

Pahinta Laten kannalta on se, että synkkenevien odotusten karma kertyy niin voimakkaasti, että alkaa edeltäkäsin syödä KHL-projektin uskottavuutta. Ja se on huono asia se.

Vai helpompaa lähtökohtaa? Dumattu alimpaan helvettiin ja pahvi Jokereihin löytyy jo. Vikat kisat, sitten uudet haasteet.

Joittenkin mielestä turnausvalmentajana saattaa olla. Itsehän en noin ajattele keväällä jos peli on hyvää ja menestyvää. Kerroin vaan etukäteen, mitä mieltä tietyt pessimistiset piirit tulee sanoon, jos menestystä keväällä tulee.

Itse Lauriin: mää en oo ollu missään vaiheessa tyytyväinen peli-ilmeeseen Laurin ollessa puikoissa. Mutta vilpittömästi toivon menestymistä keväällä.

1 tykkäys

Joskushan tapahtuu tosi hyviä juttuja siinä vaiheessa, kun ei oo enää mitään menetettävää.

Ainakin sellaiset keissit tulee mieleen:

Kivi oltiin jo hyvissä ajoin vaihtamassa pois Ässistä ja Pekka Virtaa pukkasi tilalle → mestaruus
Tapolaa oltiin hyvissä ajoin vaihtamassa Kiveen ja jopa jatkoaika jo julkas tiedon → hopea + 2 mestaruutta
2011 kirjoiteltiin lehdissä “Jalonen ulos parempi tulos” → mestaruus ja jatkosopimus

Loppujen lopuksi joukkuelajeissa se on aina aika pienestä kiinni että klikkaako vai ei. Sit kun klikkaa kunnolla niin yleensä tapahtuu ihmeellisiä asioita. Sitten taas kun ei klikkaa niin ei tapahdu edes normiasioita.

Tulospaine on Marjamäen kohdalla jo aika helkkarin kova - luulisi, että tuossa keväällä hän voi poltella pelikirjansa mökin tulessa ja antaa joukkueen pelata. Kaikki, mitä tulee on kotiinpäin. Pelkäämään ei Marjamäen enää kannata lähteä - se on aika lyhyt tie ja alkaa olla lopussa. Nyt on luotettu Kärppään ja vanhoihin metkuihin ja kovassa paikassa on mennyt ns. vellit housuun ja palattu pikavauhtia siihen, mitä on joskus osattu - laihoin tuloksin.

Nyt kannattaa kovassa paikassa vaan luottaa valittuun tiehen ja vetää sillä sitten päätyyn asti, tuli mitä tuli. Pelkäämällä ei kyllä voita yhtään mitään.

Mielenkiintoisena aasinsiltana mun mielestä Rautakorven Jukalla on aina ollut tiukassa paikassa vähän sama ongelma.

3 tykkäystä

Jääkiekon analysointi on vaikeaa, koska ainoat absoluuttiset faktat ovat tilastoja: voittoja, tehtyjä maaleja ja loppusijoituksia, mutta loppujen lopuksi tilastot kertovat miljoonan muuttujan pelistä säälittävän vähän.

Marjamäki ei varmasti ole huonoin valmentaja, mutta niillä avuilla, joilla pärjää SM-liigassa, ei pärjää arvoturnauksissa.

1 tykkäys

Late vois ottaa MM- kisoihi nuoria pelaajia joilla jalka on kevyt runsain määrin eikä aina niitä Kärppä aikaisia saunakaveri kehäraakkeja. Se palvelis Jukka Jalostaki kun on sisäänajettu nuorta verta.

1 tykkäys

Uusi Miracle on Ice ja pelkästään nuoria junnuja :smiley:

1 tykkäys

Liigassaki o paljon semmosia nuoria, esim naapuriseura Ilveksessäki on. Meskasta ja Koivulaa ja kumppaneita. Sit Vesalaista ja Vaakanaista. oha niit

3 tykkäystä