Nyt lähti hommat jollekin ihan ihmeelliselle sivuraiteelle, joten palatkaamme otsikon määrittelemään aiheeseen kirjoittamalla lisäarvoa tuottavia viestejä.
Nii-i kyllä olis tarvittu parempia pelureita, ei ole valmennuksen vika, lopputulos.
“Keltainen lehdistö” on vain luonut kuvan että erityisesti EELI olis kuin Winnipegin “Parta-Jeesus2.0”, no ei oo, kaikki sen näki, joilla on silimät päässä, itse istun yhden silmän päällä ja sillä ei näe.
Miro on hyvä, mutta tarvii hyvät pelurit ympärilleen, niinkuin muutamat muutkin EELI vrt U20MJ.
Late on huippu omalla alallaan. Toki allekirjoittanut ei ole jäävi, vaan on hakenut Laten Härmälästä mukaan apuvalmentajakseen Kilpureissa aikanaan. Huvittavinta on että mut tyrmättiin, kun ehdotin Latea KooVeelle (Ruohosen Juppelle ja Hakaselle) ja kauden lopuksi syyttivät valmentajien saunaillassa että yritän houkutella heidän Kooveen valmentaja löytöä Tapparaan.
Jaoin oman Valmentaja palkkion kahtia Laten kanssa, ettei KooVeelta olis palanu rahaa Lateen, muutoin he eivät olisi hyväksyneet Latea Valmentajaksi, ja kyse oli ihan hiluista siihen aikaan, talkoot on hieno asia, epäitsekkyyttä.
Late on seurajoukkueissa onnistunut, mutta valitettava fakta on se että en muista näin epäonnistunutta maajoukkuevalmentajaa niin kauan kun olen lätkää aktiivisesti seurannut. Nyt on (ehkä) yksi mahdollisuus Marjamäellä korjata track record maajoukkueessa, toivon että hän siinä onnistuu, mutta epäilen vahvasti. KHL, ja uudet ympyrät kutsuu
Paljon me Eeliin luotettiin… tai ainakin media. Kuten sanottu, itseäni arvelutti kohu yhden “superpelaajan” ympärillä. Saattoi arvata, että maalihanat sulkeutuu ja silloin pitäis muitakin löytyä. Enpä tosiaan tiedä mitä Suomen valmennusjohto tuumasi.
Liigavalmentaminen ja maajoukkuevalmentaminen ei tosiaankaan ole sama juttu. Ajallisestikin aika erilaiset rypistykset. Hengenluonti lyhyessä turnauksessa on todella tärkeää. Ja siellä se on yleensä kerrasta poikki. Liigassa sentään paras seitsemästä tms. On varaa ottaa pelejä varovastikin, seuraillen. Ei joka peliä pleijareissakaan ole pakko voittaa. Voi tehdä korjausliikkeen seuraavaan matsiin jne., tulla takaisin.
Muistatko Ape Suhosen? Ei epäonnistunut, Late ekana. Vaan Ape oli ensimmäinen joka vaati suomalaista jääkiekon huippu-urheilijaa olemaan selvinpäin MM-kisoissa! Ja siitähän seurasi sitten myöhemmin kun Ape otti kaiken paskan päin näköä, joillekin muille tuli 1. mittali Olympicks Lake Placidissä, ratkaisijoina Timi ja Ekku.
Niin “Leppä” vainaa naureskeli aikoinaan että oli hapen puutetta pelata maalissa Neuvostoliittoa ja Tsekkoslovakiaa vastaan? Kun Vellu Ket. ja kumppanit tiesi etukäteen tuloksen, niin porukka “rentoutui” liikaa ja Leppä torjui ja pari kertaa vastustaja ampui ohi, kaikkiin oli reagoitava.
Lopputulos oli perinteinen CCCP-FIN 9-1 / 8-2 / 7-2. Eihän ne porukat aikanaan keskittynyyt peliin, vaan ihan johonkin muuhun! Ape oli näinkin ääliömäisessä asiassa se tienraivaaja paskasäkki valmennuksen puolelta, eka jolla oli jortikkaa sanoa ryhmälle “korkki kiinni”.
Menee ohi otsikon.
Mutta toivon sydämmestäni Lauri Marjamäelle : All the Best!
On tyypillistä varsinkin nykyisin, että pettymyksen jälkeen yleinen keskustelu on sakeana pelitapa-“analyyseja”, joiden vahvoja linjauksia perustelee pohjimmiltaan ennen muuta tulos ja siitä vedetyt tulkinnalliset johtopäätökset. Erinäiset toimittaja- ym. vaikuttajatahot ovat ennalta päättäneet omat pelilliset ja henkilölliset mieltymyksensä, joita sitten pääsee viimeisimmän tuloksen voimalla ja tarjoamilla syillä taas rummuttamaan…
En oikein ole vakuuttunut siitä, että nykyinen pelitapakeskustelu (-propagointi?) veisi suomalaista jääkiekkoa menestyksekkäisiin suuntiin. Ennemmin ehkä toivoo, että siitä ei kehitystyössä otettaisi liikaa oppeja. Melko epäselväksi on mm. jäänyt, mitä paljon mainostettu “aktiivinen” ja “nopea” peli lopulta kokonaisuudessaan on, miten sitä taktisesti pelataan kahteen suuntaan ja miten sen avulla voitetaan huipputason vastustajia. (Ellei kyse ole vain muutamien vuosikymmenien puolustuspelillisten kehitysten heittämisestä menemään, ja tähän perustuvasta viihdyttävästi voittavasta lätkästä tms.?)
Toiseksi, jos tai kun tilanne todella on se, että kansainvälisen huipputason pelilliset vaatimukset ovat muuttuneet tai muuttumassa, niin miksi suomalainen keskustelu on täynnä vaatimuksia jonkin oletetusti tapahtuneen kehityksen seuraamisesta? Eikö kilpailussa menestymiseksi pitäisi ennemmin pyrkiä vastaamaan muuttuneisiin haasteisiin ja voittamaan ne uusin, omaperäisin lähestymistavoin?
Lempisyy ja syntipukki kaikkiin vastoinkäymisiin on “träp” ja viisikkopuolustus - vaikka ne juuri olivat ne osa-alueet, jotka Suomen pelissä nytkin parhaiten toimivat (hyökkäyspeli ja maalinteko taas eivät toimineet). Träpin ja viivelähtöjen kerrotaan myös johtavan vääjäämättä ylivarovaiseen, passiiviseen ja henkisesti jäykkään pelaamiseen - vaikka juuri niillä saavutettiin edellinen iso voitto nujertamalla MM-finaalivastus vahvan energisellä, suvereenilla esityksellä. Pelitapa oli loksahtanut kohdilleen, pelaajat toteuttivat sitä, ja se tuotti kaikilla pelin osa-alueilla tulosta. Mihin “yleisiksi totuuksiksi” muodostuneet mantrat viisikkotaktiikoiden suorasta, turmiollisesta vaikutuksesta kaikkeen mahdolliseen perustuvat?
On kai selvää, että taktiikkaa muutetaan vastustajan ja heidän pelaamisestaan saadun tiedon mukaan. Ehkä Kanadakin vähän viilasi pelaamistaan ensimmäisen erän jälkeen? Kenties Suomen taktiikanvalintaan taas vaikutti jotain sekin, että vastustajalla oli ottelussa lepoetu? Tai se, että kovin avoin ja aggressiivinen pelitapa ei sekään luultavasti toisi kovin hyviä tuloksia Kanadan parempaa kamppailuvoimaa ja viimeistelytaitoa vastaan?
Jotain hyökkäyspelistä jäi puuttumaan, se on selvää, ja ehkä liikaa miettimistä / liian vähän virtausta esityksessä näkyi. Kun kanukit vielä vetivät ilmeisesti klassisen ylimielisen ohipelin Saksaa vastaan välierässä, niin saadaan lisää hyviä perusteluja sille, miten Suomen pitäisi huippuvastustajia vastaan pelata…
Paljon hyvää pohdintaa mutta pari asiaa johon haluan vastata pohdintaasi. Se miksi kuulutan aktiivisempaa pelitapaa on se että peli nimeltä jääkieklekko nopeutuu jatkuvasti. Se on selvää että taktiikka valitaan vastustajan mukaan, mutta joukkueella pitää olla oma DNA ja menestyvä tapa pelata - tällä hetkellä sitä ei ole.
Tottakai viisikkona pitää puolustaa, mutta eihän viisikkopuolustus tarkoita automaattisesti samaa kuin pelata träppiä?
Pitää yrittää ymmärtää sanomasi paremmalla ajalla = palataan aihiolle.
Tällä hetkellä puolilöysänä vois tiivistää sanomasi, ehkä näin ytimekkäästi: " Liaan pitkällä hoitaa lyhyemmänkin hommat "
En ihan ymmärrä miksi tuo träppi on niin hirveää. Jopa Venäjän huippuyksilöiden työkalupakista tuo löytyi. Varmaan on ihan hyvä, että tuo löytyisi jatkossa myös heikomman materiaalin Leijonien työkalupakista. Kuten myös viivelähdöt.
@Sudeetti-Kirveh, todella hyvää pohdintaa sinulta.
Ei varmaankaan tarkoita. Toisaalta “träpeissäkin” lienee myös hyvin monia muotoja, jotka eivät vain tunnu kovin avarasti olevan keskusteluissa esillä. Koko termistä on tullut jonkinlainen iskusana. Samoin kuin useimmista muistakin muodikkaimmista.
Toki voidaan myös todeta, että lajikeskusteluissa näkyy sellaisiakin tahoja, jotka tulkitsevat kaikki mahdolliset tulokset ja edesottamukset vain osoituksiksi joidenkin tietynlaisten viisikkotaktiikoiden autuaallisuudesta. Hiukan yksipuolista ehkä sekin…
Pohdinnat ovat vain yhdenlaisia ajatuksia, hyvä jos herättävät vaikka lisää ajatuksia ja keskustelua.
Joo siis eihän se suoraan sitä tarkoita, että jos pelataan joskus träppiä, niin ei voisi joskus prässätä.
Tai jos pelataan joskus viivelähtöjä, niin ei voisi joskus kääntää peliä nopeasti ylös.
Tai jos peli perustuu kiekkokontrolliin, niin ei voisi joskus kiskaista norsukiekkoa keskialueelle.
Niin VaKe-kaverini Saarisen Mikko vainaa pyysi Latea Tapparaan aikanaan, Late lähti Espooseen C-junnuhin, kun edellinen kausi Ilveksen B.ssä meni yli, Laten omin sanoin seurasi mitä Jukka R. (Tappara) teki silloin ja meni ylikuntoon IPAn B-jun, ei päässyt ylempään SM-sarjaan, Ilveksen junioripuolenjohto tarjosi jotakin E/D-joukkuetta, Latelle, kun edellisen kauden sarjatulokset oli huonot.
Late ei tykännyt vaan lähti Espooseen pyynnöstä C:hen, seuraava kausi B:hen ja sitten A:han valmensi Pulkkisen Peetun kanssa Bluesin A:n finaaleihin, hävisivät silloin maagisille Anttilalle ja Keräselle + Ipan kuolemattomalle MV:lle, nimi ei tule nyt tärykalvoon, Rask?.
Tapparassa A:ssa pelasi silloin samaan aikaan, eräs Jukka Peltola, Raution Jukka vanha Tapparan -68 sanoi jo silloin että tuosta tulee seuraava Tapparan huippupeluri.
Onhan Marjamäki jossain haastattelussakin kertonut, että seurasi paljon Rautakorven tekemisiä aikanaan.
No mitä Late teki ennen peliä IPAn B:ssä, lähti lenkille, kuin JR oli tehnyt Tapparassa (SM-Liigassa), ja on Late onkin kopsannut jo aiemmasta JR:n ajasta kaikki variaatiot itselleen opiksi ja sehän on posia!
Ainut kysymys on; luovuus Laten kohdalla, löytyykö tai voiskos saavuttaa Henrik Detmannin ajattelusta best of the best ja JR:ltä best of the best?
“Nuo valmentajien (varsinkin aktiivi-valmentajien) kommentit ovat varsinaista hyvä veli -pyörittelyä. Kukaan ei halua rikkoa suhteitaan kehenkään.”
Itse muuten luen tuota aivan eri tavalla. Jos haastateltava on vastannut mitä tahansa muuta kuin “ei ehdottomasti tarvitse vaihtaa” niin pistää kyllä miettimään, että mitä ajatuksia siellä taustalla pyörii ja mitä rivien välistä todella tarkoitetaan. Ara, Nurminen ja Matikainen antavat tuohon suurinpiirtein niin negatiivisen vastauksen Marjamäen kannalta kuin on mahdollista ilman että homma lähtee lapasesta.
That being said… itsekään en tosiaan mitään potkuja toivo. Mutta sen sanon, että kyllä Marjamäellä on tiukka paikka keväällä.
Trappi on hirveää, koska siinä “seisoskellaan” ja Nyholm ja Rantanen ovat tehneet siitä pahan, mitä sitten toistellaan. Kilpaurheilussa muutenkin on tavoitteena olla paras, keinoja kaihtamatta. Eikä materiaaliltaan heikomman jengin kannata antaa vielä taktistakin etua vastustajalle.
Suomi lähtee kaikkiin kisoihin aina paperilla katsottuna altavastaajana. Tähän mennessä arvokisamenestys on perustunut ennen kaikkea joukkuepeliin isolla J:llä. Joukkueen on oltava enemmän kuin osiensa summa ja yksilöiden täytyy suorittaa aivan maksimitasollaan, jotta Suomi voi menestyä. Lisäksi Suomi on pelannut taktisesti viisaammin kuin vastustajansa, mutta tämä ero on saattanut jo kuroutua umpeen.
Jos tarkastellaan pelkästään näitä olympialaisia, tuntuu Marjamäkeen kohdistuva kritiikki suhteellisen ylimitoitetulta. Ruotsille hävittiin pelissä, jossa Kemppaisen olisi pitänyt juhlia kypärätemppua ja Koskirannan sekä Tolvasen iskeä avopaikoistaan maalit mieheen. Kanada-peli hävittiin pienimmällä mahdollisella marginaalilla ja @Sudeetti-Kirveh toi hyviä pointteja siitä esiin. Yksittäisiä pelejä, joissa lopputulos oli äärimmäisen pienestä kiinni. Suomen materiaalia kisoihin ei myöskään pääse kehumaan, jos kaksi johtavaa pelaajaa ovat juniori-ikäiset Tolvanen ja Heiskanen. Sentteriosastolle raavittiin suunnilleen kaikki nimet mitä kansainvälisillä kentillä oli saatavilla ja yksikään heistä ei ole tällä hetkellä edes KHL-tason ykkössentteri.
Kuitenkin jos tarkastellaan Marjamäen aikaa kokonaisuutena, ei voida puhua muusta kuin suuresta pettymyksestä. EHT:lla ollaan suoriuduttu hyvin kärkimaita vastaan, mutta arvokisoissa 1 voitto 9 pelistä on surkea - suorastaan häpeällinen - lukema. Joukkue ei ole kyennyt venymään tärkeissä peleissä ja yksilöt eivät ole päässeet maksimitasolleen. NHL-pelaajien joukkokieltäytymiset viime keväänä saattavat nekin kertoa (mutta myös olla kertomatta) jostain.
En osaa sanoa, johtuuko Marjamäen ajan heikko menestys enemmän pelitavallisista asioista vai joukkueiden ilmapiiristä, mutta ensimmäinen vaihtoehto tuntuu todennäköiseltä. Paskan tuurin ja vastustajia heikomman materiaalin taakse voi mennä yksittäisissä peleissä ja turnauksissa, mutta ei jatkuvasti. Minulla on mielikuva Marjamäestä erittäin taktisena valmentajana, mutta turnauksissa ylivalmentamisesta voi olla jopa haittaa. Kiekkoprofessorinakin tunnettu Erkka Westerlund muistaakseni joskus mainitsi, että antaa turnauksissa pelaajille suhteellisen vapaat kädet luottaen esim. NHL-miesten ammattitaitoon ja luo vain raamit pelaamiselle. Toki toisena ääripäänä on Jukka Jalonen, jonka kerrottiin lähettäneen NHL-miehille videoita, miten hän haluaa Suomen pelaavan.
Tulevat MM-kisat ovat joka tapauksessa Marjamäen viimeinen oljenkorsi todistaa, että hänestä on turnausvalmentajaksi. NHL-miehet (ainakin nuoret) on saatava mukaan ja myös pelitavallisia asioita täytyy pohtia tarkkaan.