VEIKKAUS: Spacek vs. Kontiola vs. Jasu – paras maalimäärä

jvskvss

Pistetään leikkimielinen ennustusketju pystyyn siitä, kenellä on runkosarjan päätyttyä suurin numero excelin maalisarakkeessa eli kuka on heiluttanut verkkoa eniten kaudella 2020–21. Joku ehkä muistaa, että samansuuntainen ketju pykättiin aikoinaan myös Zabo–Kärki–Eme-kolmikolle.

Kuten Ilveksen fanisektiossa 41, tässäkin on sentterit esillä. Kisaan lähtee kolme Tappara-kasvattia Michael Špaček, Petri Kontiola ja Juhani Jasu. Ei öyhötystä tähän ketjuun.

Špaček: ygöscenter staight outta AHL ask. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun ison meren yli tultaessa pisteiden vaihtokurssi tippuisi ja Liiga osoittautuisi kahvaamisineen liian vaikeaksi paikaksi antaa syöttö yläkaleviin. Onneksi Špaček astuu hyvisten pukukoppiin. Siellä on suojassa kahvalta – muttei Tappara.co’lta. Taakkana edellisen #20 neljän maalin ilta KalPaa vastaan 5.1.2019 nevöfoget.

Jasu: rakastetuin ygöscenter sitten Makkosen siirtyi Turkuun Raimo Helmisen koikkarilais-jokerilaiseen taitokiekkokouluun. Löytyykö vaihdelaatikosta piilovaihde, kun pääsi irti Rautakorven kahleista. Tapparassa tuli tutuksi lähinnä kiekon sulkemisesta, korkeasta mailasta ja ykkössentterin tontista. Jasulta löytyy koko triosta sekä paras maalikausi että eniten maaleja Liigassa. Minulla ainakin maila vapisisisisi.

Kontiola: lähes 20 vuoden Tampereelle odottelun jälkeen palasi kotiin Hämeenlinnaan. The undergod, joka ei sivuuttanut Jasua ykkösen keskeltä, kun tsäänssi oli, mutta toisaalta tuli Spacekin sivuuttamaksi. Ygöskysymys lienee, että edellisestä Liiga-pisteestä on lähemmäs 14 vuotta. Vielä noihin aikoihin Sikakatsomo tunnettiin ainakin Iittalassa asti ja Petri Varis pelasi lajia nimeltä jääkiekko – mind=blown.

Kuka tekee eniten maaleja?

  • Špaček
  • Jasu
  • Kontiola

0 voters

Säännöt:
  • Maalien ollessa tasan katsotaan liigamaisesti maalien lisäksi maaleja per peli -keskiarvo
  • Jos tämä ei ratkaise tilannetta, seuraavaksi verrataan voittomaalien määriä
  • Jos tilanne on tasan vielä tämänkin jälkeen, verrataan kauden aikana Ilvestä vastaan tehtyjä pisteitä
  • Nyt ollaan jo jäähdytysputkiston heikentämillä jäillä, mutta jos vieläkään ei olla saatu selvyyttä voittajasta, jäähyminuutit ratkaisee, koska on vaan siistiä olla jäähyllä
  • Jos Venuksesta löytyy elämää, ja kaikki yllämainitut on tasan, käytetään tapauskohtaisesti määritelty Tappara-edge-oljenkorsi™
  • Vain Liigan runkosarjassa tehdyt ja täten Liigan pistepörssiin merkityt maalit lasketaan mukaan
  • Moraalisia bonuspisteitä saa, jos osaa arvata myös maalimäärän oikein
  • Koronaklausuuli: korona saattaa aiheuttaa muutoksia ja peruuntumisia, jotka vaikuttavat voimamajurimaisesti pelin kulkuun. En kuitenkaan osaa tehdä niin hyvää sopimusta kuin Telia, joten kaikki koronan aiheuttamat muutokset katsotaan tapauskohtaisesti ja kalemaisesti
25 tykkäystä

Kiitos taas tästä viestistäsi, ja lukemattomista sanaleikeistäsi, päivän toiseksi parhaimmat naurut!

Tämän kisan voittaa mielestäni Michael Špaček, viisi (5) maalia kaudella 20-21

4 tykkäystä

Kiitos vekkulimaisesta avauksesta. Voittava vastaus on kristallin kirkas. Piilotetun tekstin saa avata vasta 1.10.2020, tai haittaohjelma asentuu koneellesi.

  • 19, Spacek: Kiitos sosiaalisen median, on Spacekin Tampere Cupin hirmulaukaus scoutattu. Kenttämiehet yrittävät vieläkin pysäyttää maaliverkon värähtelyä. Verkko kuitenkin heiluu, koska Tapola roolittaa pelaajat aina täydellisesti, sekä antaa runsaasti vapauksia hyökkäyspeliin. Jaroslavin sukunimikaimalla on kuitenkin kädet täynnä Kemiläisen ruokkimisessa, joten maalimäärä jää alle maagisen 20:n rajan.
  • 5, Jasu: Kahden klassisen taitosentterin (Helminen, Jasu) hyökkäyspelinäkemykset eivät kohtaa ja Jasu löytää itsensä alaketjuista, vailla YV-vastuuta.
  • 12, Kontiola: Konna tekee kyllä hyvän määrän pisteitä, mutta ne painottuvat voimakkaasti syöttöihin. Tapparaa vastaan hän on luonnollisesti äärettömän tehokas ja omat koirat puree on kauden käytetyin jargoni.
11 tykkäystä

Jasulla näyttää olevan TPS:ssä sama yv-rooli kuin Tapparassa. Lisäksi tällä kisalla on pitkät perinteet jinxauksesta, niin eiköhän Junnu pätki porukan. Niin ja maalimäärä: 17

5 tykkäystä

Spacek painaa Karjalaisena ylivoimalla Kuuselan ym. syötöistä 14 ylivoimamaalia ja sitten tasakentällisin 6 maalia päätyen lukemaan 20. Kontiolalle jää liika vastuuta kiekollisena ja jää 10 maaliin. Jasu hurjastelee 7 maalia.

8 tykkäystä

Tämähän on aivan selvä peli:

Spacek 15 maalia, Kontiola 12, Jasu 6.

Aikakone on näppärä keksintö:

Spacek 17, Konna 15 ja Junnu 6

Ajattelin että ootan vielä ennen kuin kerron oikeat vastaukset, mutta menkööt… Spacek 21, Kontiola 18 ja Jasu 9 häkkiä :sunglasses:

Spacek 12 Kontiola 8 Jasu 5. Helppoa.

Veikkaan, että Spacek tekee useamman kuin Kontiola ja Jasu yhteensä.

Spacek 16, Kontiola 11, Jasu 7

Spacek 13, Kontiola 15, Jasu 10

Käytetääs osaa lottorivin numeroista apuna tässä. Spacek 19 häkkiä, Kontiola 13 ja Jasu 7. Varmasti osuu yhtä huonosti, kun lottokin, mutta ainakin on yritetty :grin:

Spacek 17
Kontiola 11
Jasu 14

Spacek 25
Kontiola 5
Jasu 2

Spacek 20
Kontiola 12
Jasu 5

Spacek 23
Kontiola 11
Jasu 9

Spacek 14
Kontiola 11
Jasu 6

Spacek 17
Jasu 14
Kontiola 10

Edit. Nuo mikäli runkosarja pelataan täysimittaisena

Spacek 2
Jasu 0
Konna3

1 tykkäys