Viasat / Viaplay

Itselläkin oli tilaus pari kk tauolla, mutta piti tarttua täkyyn.

@Tapparapojat55 Kannattaa kokeilla vaikka tilausta ei olekaan.

Ostan sil normi hinnalla ja heti perun niin pitäs näkyä toi alennus hinta vai?

Alkaa konkurssi häämöttää.

Tällä viikolla Viaplay tiedotti painavin sanoin tulevaisuudestaan. Yhtiö järjestää 10. tammikuuta ylimääräisen yhtiökokouksen Tukholmassa. Aiemmin Viaplay ilmoitti hankkivansa lisää pääomaa yhteensä 350 miljoonalla eurolla.

Ylimääräisessä yhtiökokouksessa pyritään vahvistamaan pääomankorotusohjelma. Edellytyksinä ovat muun muassa osakkeenomistajien ja joukkovelkakirjahaltijoiden hyväksyntä liiketoimille. Myös lainantakaajilta ja pankeilta tarvitaan hyväksynnät.

– Rekapitalisoinnin epäonnistuminen voi johtaa siihen, että konsernin on etsittävä muita ei-niin-optimaalisia rahoitusjärjestelyjä. Jos sekään ei onnistu, konserni joutuu aloittamaan maksukyvyttömyysneuvottelut, mikä johtaisi todennäköisesti konkurssiin, lehdistötiedotteessa kerrottiin.

4 tykkäystä

Sitä en tiedä mitä hinnoille tapahtuu jos yksi toimija pullahtaa pois, tuntuu että aika harmoniset hinnat kaikilla. Olettaisi että tuo lainattu lause on signaali muille toimijoille myös (koskee myös mtv3 joka tekee turskaa).

2 tykkäystä

Mainostajat ovat muuttaneet käyttäytymistään. Ihmiset käyttävät suoratoistopalveluja ja itse otan ne aina ilman mainoksia.
Mainostaminen on vaan siirtynyt muille alustoille.

Taitaa F1 tulla Viaplayn kohtaloksi ja se että esim. ihmiset haluaa maksaa vain siitä mitä katsovat, esim. NHL voi hankkia suoraan muualta. Urheilun lähetysoikeuksien suhteen voi tulla isoja muutoksia lähivuosina.

5 tykkäystä

Myisivät palveluna pelkän Valioliigan suomenkielisellä selostuksella. 20€/kk niin ei tarvisi miettiä montako profiilia tai kikkailla samaa lähetystä käyntiin kahdessa paikassa.
Kauppa kävisi, kaistat tukossa ja kurssi raketoi.

13 tykkäystä

Niin, joka lajille oma hinta ja kaksi saa katsoa samaa lähetystä. Lisäksi mahdollisuus ostaa yksittäisiä pelejä. Hyvin yksinkertaista

8 tykkäystä

Samaa uskaltaisin väittää, ei taida ihan halvimmat oikeudet olla kun noiden hankkimisen jälkeen alkoi hinnat nousemaan, mutta sitten taas tuo ei kuitenkaan taida uusia ihmisiä juuri houkutella kun F1TV on niin halpa, tai ainakaan yksikään oman lähipiirin formulaseuraajista ei hypännyt Cmorelta Viaplaylle.

Ennen oli kunnollista kun oli alta 40€, sai jaettua kaverin kanssa ja valikoimassakin vielä NFL.

2 tykkäystä

Hyvin mahdollista. Historiallisesti sisältöjen myynnillinen paketointi on tullut tv:n lähetysteknologian sanelemana. Verkon puolella ei ole teknistä tarvetta koostaa sisältöä kanaviksi ja penkkiurheilijoiden kulutuskäyttäytyminen sirpaloituu harvojen/yksittäisten lajien/sarjojen seuraamisen suuntaan.

Viaplayn toimintamalli perustuu ajatukseen, että verkossa myydään sisältöjä samalla tavalla kuin satelliittilautasmaailmassa. Vaikea uskoa, että kun on ostettu pää märkänä oikeuksia virheellisillä lähtöoletuksilla, nyt konkurssipaniikissa saataisiin näistä palikoista veivattua toimiva bisnes. Eiköhän tästä saada historiankirjoihin esimerkki firmasta, joka katosi kartalta nukuttuaan ruususen unta maailman muuttuessa.

Kukaties tulevaisuudessa F1, Valioliiga, NHL ja vastaavat ison kaliiperin toimijat laskevat, että kannattaa pitää bisnes omissa käsissä tuotanto ja lähetystekniikka ulkoistaen eikä hukata rahaa Viaplayn kaltaiselle välikädelle. Toistaiseksi vanhan tv-tekniikan kulkeminen rinnalla ja pääsy kanavaverkkoon on ollut vallihauta. Asiat muuttuvat kuitenkin nopeasti eikä ole mitään takeita, onko esim. NHL:n näkymisellä kaapelin/antennin/satelliitin kautta 10 vuoden kuluttua enää käytännössä merkitystä, vai riittääkö, että älytelevisiossa on NHL-tv-äppi.

7 tykkäystä

Eikai NHL:ää voi muualta hankkia? F1:n voi ja itselläni sama havainto kuin @Hradec että jopa ns. vanhemmat jäärät ovat hankineet F1:n oma striimin Viaplayn sijasta.

Omassa kaveripiiristä ei juuri kukaan seuraa F1:stä ja itsekin katsonut vain muutaman kisan vaikka Viaplay on ollut. Uskon myös Formulan olleen kuoleman suudelma, varsinkin kun henkilöitä lähetellään vielä ympäri maailmaa.

Kustannukset on toki kaikessa noussut mutta aikoinaan Viaplay maksoi 30€/kk ja sieltä tuli Valioliiga, NHL, Serie A ja La Liga. Muistaakseni myös Champions Liiga kuului. Täydellinen paketti jalkapallon ja änärin seurantaan. Nyt hinta on noussut 45€ ja ainoat mitä itse urheilun puolesta tuolta on katsoo on pääasiassa edelleen ne samat Valioliiga ja NHL, satunnaisesti Dartsia.

Itse olisin taipuvainen uskomaan että täällä Suomessa on laaja ja uskollinen tilaajajoukko Valioliigalle ja NHL:lle. Ahneuksissaan on hankittu ties mitä sälää Hiihdoista aina Formuloihin. Tämän jälkeen on nostettu hintaa ja suututettu tämä “uskollinen” joukko ketkä Valioliigaan ja NHL:ää seuraavat, eikä uusi lajivalikoima houkuttele uusia asiakkaita ja vanhat tosiaan suutuspäissään päättävät tilauksiaan.

Vaikea tuosta kuilusta on nousta. Se että joku laji maksaisi esim. 20€ niin itselläni menisi kuitenkin taas se 40€. Toki siinä maksaisi siitä mistä haluaa, mutta kyllä tuosta pitäisi saada se 10€ vielä pois.

10 tykkäystä

Kuvitellut että NHL.tv olisi katsottavissa, vaatii takuulla VPN ja lokaation muualle kuin Suomeen. Hinnasta en tiedä.

Eikös Viaplay ollut pitkään Pohjoismaissa kannattava? Tiedä vaikka olisi vieläkin. Euroopan valloitus meni mönkään, kuten yleensä ja Pohjoismaat vetivät Eurooppaa perässään kannattamattomasti (kuten monessa muussakin asiassa). En tiedä, enkä väitä.

Tai pelkän Valjun sijaan sitä tuotetta mitä nyt asiakas haluaisikin ostaa.

1 tykkäys

Mutta noin yleisesti Viaplayn konkurssi olisi äärimmäisen nautittavaa. Olen ollut koko ajan huolissani urheilun keskittymisestä Viaplayn alle ja jos nyt ahneet kusipäät saavat paskaa niin nautin siitä täysin rinnoin.

8 tykkäystä

Eli nautit kun MTV:stä tulee ainoa major peluri maksullisen urheilun kentälle? Ei todellakaan ideaalinen tilanne.

2 tykkäystä

Ei se sinne ainoaksi jää, markkina järjestäytyy uudestaan kun mammutti kellahtaa.

1 tykkäys

Kuka voisi tulla tilalle? Uuden syntyminen veisi vähintään 5-10 vuotta. Eikä kukaan täysipäinen ala tässä tilanteessa rakentamaan.

Ei välttämättä mikään yksittäinen tekijä, esim. Formulat näkee F1 Managementin omasta palvelusta, joten niiden oikeudet ei ole sinällään hädässä. Futis on se mielenkiintoisempi, jonka oikeudet saattaa mennä monelle taholle, mutta eiköhän esim. sheikit riennä pelastamaan Valioliigan, koska eihän heidän viikonloppuharrastuksensa saa jäädä tuuliajolle.

Sitä tässä itsekkin mietin, että minne viaplayn tarjonta siirtyisi? Kalliiksi tulisi katsomokin, jos kaikki sinne…voi olla etten enään kiekkoa seuraisi kuin livenä, koska muusta urheilusta olen jo itseni “irroittanut”.

1 tykkäys