Tappara.co-palstalla on viimeisen 19 kuukauden aikana pelattu nyt yhtä monta yhteisöpeliä. Koko homma lähti siitä, kun @Acetho toi pelit palstalle 13. syyskuuta vuonna 2020. Tämä kirvoitti valtaisan boomin, joka ei ota laantuakseen: ensimmäisestä pelistä 236 viestiä on kasvettu niinkin suureen viestimäärään, kuin 3380 viestiä.
Ajattelinkin siis, että koska tässä ollaan urheilufoorumilla, on tilastoille aina paikkansa. Näin ollen päätin tehdä pienen katsauksen pelattuihin peleihin ja koostaa sen perusteella sarjataulukon, pistepörssin, miinustilaston sekä tuomaripalkinnon. Eri tilastojen pisteitä ei sekoiteta keskenään paitsi viimeisessä yhdistetyssä tilastossa. Eli:
Sarjataulukko: jokainen voitto lasketaan yhdeksi pisteeksi. Alatilastona pahis- ja hyvistaulukko
Pistepörssi: pelaaja saa pisteen siitä, että on yhä kentällä, kun pilliin vihelletään, eli toisin sanoen ei tullut häädetyksi pelistä lainkaan.
Bonustilasto: erityinen hauskuus - pelaaja saa pisteen siitä, että on tullut häädetyksi ensimmäisenä päivänä.
Tuomaripalkinto: tätä pitää hallussaan se, joka on vetänyt kullakin hetkellä eniten pelejä.
Yhdistetty kunniatilasto: kaikki edellämainitut yhteensä.
Seuraavaksi kaikki pelit summattuina:
1. Soluttautujia harjoitusleirillä (Acetho)
Yhteenveto
Pelaajat: Virvelia_kainaloon, Armas, Tatesulo, Bilbo, Joonatan, Tilhi, Derek, Mustis, Koo
Voittajat (pahikset): Armas, Joonatan
Jäljellä lopussa: Virvelia_kainaloon, Armas
Ensimmäinen putoaja: Koo
2. Soluttautujat harjoitusleirillä II – Tuomionpäivä (Armas)
Yhteenveto
Pelaajat: Bilbo, Petri, Joonatan, Virvelia_kainaloon, Acetho, Koo, Dillinger, Treppu, tatesulo, Jopeti, Mazzus, Tonke, Derek
Voittajat (hyvikset): Tonke, Bilbo, Virvelia_kainaloon, Jopeti, Joonatan, Mazzus, Acetho, Petri, Derek, Dillinger
Jäljellä lopussa: Jopeti, Virvelia_kainaloon, Joonatan
Ensimmäinen putoaja: Tonke
3. Soluttautujia draft-tilaisuudessa (Acetho)
Yhteenveto
Pelaajat: Armas, Petri, Derek, Joonatan, Casperi, Bilbo, Tonke, Virvelia_kainaloon, Jopeti, Rantt3, tatesulo, mazzus
Voittajat (pahikset): Casperi, Armas, Jopeti
Jäljellä lopussa: Petri, Casperi, Virvelia_kainaloon, Jopeti
Ensimmäinen putoaja: Rantt3
4. Kovaa peliä Minskissä (Derek)
Yhteenveto
Pelaajat: Jopeti, Armas, Joonatan, Casperi, Bilbo, Acetho, Petri, Nellisi, Varilasit, Tilhi, Virvelia_kainaloon, Koo, Wrathchild, Horna, Tatesulo, Mustis
Voittajat (pahikset): Koo, Mustis, Jopeti, Acetho
Jäljellä lopussa: Jopeti, Horna
Ensimmäinen putoaja: Bilbo
5. Lyyran ryöstö; toimarit kokouksessa (Bilbo & Tatesulo)
Yhteenveto
Pelaajat: Acetho, Casperi, Armas, Derek, Virvelia_kainaloon, Horna, Varilasit, Wrathchild, Mustis, Jopeti, Joonatan, Nellisi, mazzus, Treppu, louskutin
Voittajat (pahikset + rogue): Derek, Nellisi, Casperi, Louskutin
Jäljellä lopussa: Wrathchild, Casperi, Nellisi, Virvelia_kainaloon
Ensimmäinen putoaja: Horna
6. Rentoa kisailua Etelä-Amerikassa (Armas & Jopeti)
Yhteenveto
Pelaajat: Bilbo, Varilasit, Acetho, tatesulo, Horna, Virvelia_kainaloon, Louskutin, Casperi, Tonke, Joonatan, Wrathchild, Treppu, Rane, Mazzus
Voittajat (hyvikset + rogue): Bilbo, Varilasit, Acetho, tatesulo, Horna, Louskutin, Casperi, Joonatan, Treppu, Rane, Mazzus
Jäljellä lopussa: Casperi, Joonatan
Ensimmäinen putoaja: Varilasit
7. Escape the Brixit – Ygrabahin haaste (Derek & Acetho)
Yhteenveto
Pelaajat: Bilbo, tatesulo, Horna, Armas, louskutin, Jopeti, Casperi, Virvelia_kainaloon, Joonatan, Koo, a1r6, Nellisi, Varilasit, Petri
Voittajat (pahikset + roguet): Horna, louskutin, Koo, Nellisi, Bilbo
Jäljellä lopussa: Bilbo, Horna, louskutin, Jopeti, Nellisi, Petri
Ensimmäinen putoaja: Jopeti (Huom! Jopeti otti pelin tiimellyksessä a1r6:n roolin)
8. Lahjontaa ja liukutaklauksia (Virvelia_kainaloon & louskutin)
Yhteenveto
Pelaajat: Jopeti, Casperi, Bilbo, Armas, Acetho, tatesulo, Petri, Horna, Nellisi. Koo, Derek, mazzus, Tonke, Dominik49
Voittajat (hyvikset): Horna, Bilbo, Tonke, Petri, Armas, Dominik49, tatesulo, Derek, Casperi, Koo, Jopeti
Jäljellä lopussa: Jopeti, Casperi, Koo
Ensimmäinen putoaja: Horna
9. Selviytyjät TapparaCo (Horna & Dominik49)
Yhteenveto
Pelaajat: Acetho, Armas, Bilbo, Casperi, Koo, louskutin, Jopeti, Mazzus, Nuti, Petri, Varilasit, Virvelia_kainaloon, Wrathchild
Voittajat (pahikset + rogue): Petri, Varilasit, Nuti
Jäljellä lopussa: Petri, Casperi
Ensimmäinen putoaja: louskutin
10. Kiekkofanit maaseudulla (Petri & Jopeti)
Yhteenveto
Pelaajat: Acetho, Armas, Bilbo, Casperi, Dominik49, Horna, Joonatan, Koo, louskutin, Mazzus, Nellisi, Nuti, Treppu, Varilasit, Virvelia_kainaloon
Voittajat (pahikset): Virvelia_kainaloon, Nellisi, Bilbo
Jäljellä lopussa: Mazzus, Bilbo, Koo
Ensimmäinen putoaja: Casperi
11. Lantti lipetissä (Armas & Varilasit)
Yhteenveto
Pelaajat: Virvelia_kainaloon, Nuti, Casperi, Mazzus, Louskutin, Tapparapojat55, Koo, Jopeti, Horna, Mustis
Voittajat (hyvikset, eli se ryhmä, joita oli enemmän; peli pelatiin käänteisessä järjestyksessä): Tapparapojat55, Koo, Virvelia_kainaloon, Mazzus, Mustis, Horna, louskutin
Jäljellä lopussa: Tapparapojat55
Ensimmäinen putoaja: Virvelia_kainaloon
12. Soluttautujat pitseriassa (Acetho & Bilbo)
Yhteenveto
Pelaajat: Armas, Virvelia_kainaloon, Jopeti, Casperi, Nuti, mazzus, louskutin, Joonatan, Varilasit, Petri
Voittajat (pahikset): Jopeti, louskutin, Armas
Jäljellä lopussa: Armas, Jopeti, Casperi, Louskutin, Varilasit
Ensimmäinen putoaja: Petri
13. Pettureita merirosvolaivalla (Joonatan & Casperi)
Yhteenveto
Pelaajat: Acetho, Armas, Bilbo, Horna, Jopeti, louskutin, mazzus, Mustis, Nellisi, Nuti, Petri, Tonza, Virvelia_kainaloon, Wrathchild
Voittajat (pahikset): Mustis, Bilbo, Acetho
Jäljellä lopussa: Bilbo, Mustis, Acetho, Mazzus, Tonza
Ensimmäinen putoaja: Nuti
14. Supersankareita ja salaseuroja (Derek)
Yhteenveto
Pelaajat: Casperi, Bilbo, Mustis, Varilasit, louskutin, Nuti, Armas, Virvelia_kainaloon, Tonza, Joonatan, Jopeti, Wrathchild, Treppu, Petri, Koo, Acetho, mazzus, Tonke
Voittajat (pahikset): Mustis, Armas, Louskutin, Wrathchild
Jäljellä lopussa: Armas, Tonza, Wrathchild, Louskutin, Koo
Ensimmäinen putoaja: Nuti, Bilbo
15. Tuppuru Co -Arena - osa 1 (Petri, Treppu, Bilbo) (Huom! Peli päättyi kesken, voittajiksi julistettiin hyvikset)
Yhteenveto
Pelaajat: Armas, Casperi, Derek, Jopeti, Mazzus, Nellisi, Nuti, Tonza, Varilasit, Virvelia_kainaloon, Wrathchild
Voittajat (Hyvikset): Armas, Casperi, Derek, Mazzus, Nellisi, Nuti, Varilasit, Virvelia_kainaloon, Wrathchild
Jäljellä lopussa: Ei jaeta, koska peli loppui kesken.
Ensimmäinen putoaja: Wrathchild
15,5. Tuppuru Co -Arena - osa 2 (Ei anneta uusia vetopisteitä, koska peli käytännössä edellisen jatkoa)
16. Jumalia ja joululahjoja (Armas, Jopeti)
Yhteenveto
Pelaajat: Nuti, Mazzus, Tonza, Nellisi, Petri, Bilbo, Virvelia_kainaloon, Rixa, Joonatan, louskutin, Casperi, Hakkuri, tp2, Wrathchild, Varilasit, Tapparapojat55
Voittajat: (Hyvikset): mazzus, Tonza, Nellisi, Bilbo, Virvelia_kainaloon, Rixa, louskutin, Casperi, Hakkuri, tp2, Wrathchild, Varilasit
Jäljellä lopussa: mazzus, Rixa, louskutin, Hakkuri, tp2, Varilasit
Ensimmäinen putoaja: Tapparapojat55
17. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (Acetho, louskutin)
Yhteenveto
Pelaajat: Nuti, Mazzus, Tonza, Nellisi, Casperi, Hakkuri, tp2, Wrathchild, Varilasit, Tapparapojat55, Armas, Jopeti, Bilbo, Horna
Voittajat (pahikset): Armas, Mazzus, tp2
Jäljellä lopussa: Nuti, Wrathchild, Varilasit, Mazzus, tp2, Armas
Ensimmäinen putoaja: Tonza
18. Aurinkomatka Pattayalle (tp2, Bilbo)
Yhteenveto
Pelaajat: Casperi, Tonza, Jopeti, Nuti, Koo, Armas, Louskutin, Veteraani, Mazzus, Joonatan, Hakkuri, Acetho, Whimsy, Horna, Tapparapojat55, Mustis, Ilves1931
Voittajat (pahikset): Casperi, Ilves1931, Acetho, Koo
Jäljellä lopussa: Nuti, Casperi, Tapparapojat55, Armas, Jopeti, Ilves1931, Acetho, Whimsy, Koo, Joonatan
Ensimmäinen putoaja: Mustis
19. Once Upon Time in Alaska (tp2, Horna)
Yhteenveto
Pelaajat: Casperi, Tonza, Jopeti, Nuti, Violetti_kolmospaita, Armas, Louskutin, Veteraani, Mazzus, 000, Hakkuri, Whimsy, Bilbo, Varilasit, Ilves1931
Voittajat: (hyvikset): Nuti, Casperi, Ilves1931, Veteraani, louskutin, Bilbo, 000, Mazzus, Varilasit, Tonza, Violetti_kolmospaita, Whimsy
Jäljellä lopussa: Nuti, Violetti_kolmospaita, Veteraani, Louskutin, Varilasit, Bilbo
Ensimmäinen putoaja: Mazzus
20. 8-bittinen kataklysmi (Armas, Jopeti)
21. Sattuipa kerran Hollywoodissa (Casperi, Louskutin)
22. Neptunus Hockey League (Bilbo, tp2)
23. Sushia ja seppukuja (Armas, Louskutin)
24. Metroseikkailu New Yorkissa (Bilbo, Varilasit)
25. Firman pikkujoulut (tp2, 000)
26. Ave, Caesar! (Casperi, Petri)
27. Welcome to Down Under (Bilbo, Louskutin)
28. Escape from Viikinsaari (tp2, Ilves1931)
Tässä siis kaikki pelit. Vedin tilastot kylmästi Exceliin, ja se on nähtävissä täällä. (Kertokaa, jos ei näy). Huom.! Ajan tasalla 19:nteen peliin asti.
Seuraavaksi siis viimein tilastot:
Sarjataulukko, eli voitetut pelit:
- sija:
- sija:
- sija:
Pahistaulukko, eli voitot pahiksena tai rogue-hahmona:
- sija:
- sija:
- sija:
Hyvistaulukko, eli voitot hyviksenä:
- sija:
- sija:
- sija:
Pistepörssi, eli kentällä viimeisenä:
- sija:
- sija:
- sija:
Bonustilasto, eli ensimmäisenä häädetty:
- sija:
Tuomaripalkinto, eli eniten vedettyjä pelejä:
- sija:
- sija:
- sija:
Yhdistetty kunniatilasto, eli kaikki edellämainitut yhteensä - kaikki, keillä yli 10 pistettä:
Keskustelua, pyydän!