Ylläpito tiedottaa

Tuli vähän huonosti ajoitettu päivityskatkos, mutta oli pakkorako. Discoursen stable-haaran iso 2.2 päivitys julkaistaan 19. päivä, joten alkoi olla viimeisiä hetkiä saada 2.1 version päivityksiä sisään, varsinkin kun viikonloppuna pelataan kaksi peliäkin.

Discourse päivittyi versioon 2.1.7 ja luonnollisesti myös rutiinipäivitykset palvelimelle.

Tuleva 2.2 versio tuokin sitten taas vähän isompia ja näkyviäkin muutoksia, joten meidän pitää suorittaa vähän esitestausta ennen sitä. Palataan asiaan noin kuukauden päästä.

6 tykkäystä

Palsta kasvaa aina vaan, joten tarvitsimme lisää tekeviä käsiä. Keskustelujen päätteeksi päätimme tehdä @Button’ista valvojan. Lisäksi nostimme @Sardion’in ja @7-Zack’in nelostasolle, mikä mahdollistaa ketjujen ja sisällön järjestelyn eli esimerkiksi viestien siirtelemisen. Ennestäänhän nelostasolla oli jo @Devilady ja henkilökunnan kokoonpanohan käy ilmi esimerkiksi sivulta Tietoa - Tappara.co.

20 tykkäystä

Calgaryn 1988 olympialaisia olemme hiljattain muistelleet Erkki Lehtosen ja Leijonien kontekstissa, mutta samoissa kisoissa dominoi myös viime yönä pois nukkunut Matti Nykänen. Urheilusta tässä yhteisössä on kysymys ja Matti lentää nyt hetken aikaa myös meidän sivuillamme.

40 tykkäystä

Ennakkovaroitus!

Tänään hidastelee ja luultavasti kaatuu ennen puolta yötä. Siirtoraja osuu nyt poikkeuksellisesti perjantaille, joten edes huominen työpäivä ei ole useimmille este.

Perinteisesti kaava menee niin että ensin kaatuu Jatkoaika ja sitten me. Tyypillisesti vähän ennen puolta yötä tulee kävijävyöry, kun ihmiset ilmeisesti tarkastavat ennen nukkumaan menoa siirtouutiset.

Pystymme palvelemaan noin 450+ käyttäjää samanaikaisesti, mutta sitten loppuu kattilasta höyry.

Alkää käyttäkö F5 / refresh toimintoa!

18 tykkäystä

Aloitamme kohta (n. 19:20) isomman Discourse 2.2 päivityksen. Tästä aiheutuu noin 30-40min katkos sivuston käytössä ja tämän jälkeen mahdollisesti pieniä virheitä ulkoasuassa ja/tai toiminnoissa, jotka sitten korjaillaan lennossa.

2.2 tuo mukanaan jonkin verran muutoksia ns. konepellin alle ja päälle, joten tälle sivulle tehtyjä räätälöintejä joudutaan mahdollisesti vähän korjailemaan ennen kuin taas pelittää niin kuin pitää.

Päivitys klo 19:42

Päivitys ajettu sisään. Ihmetellään hetki mitä kaikkea hajosi.

Päivitys 20:11

Pieniä visuaalisia ongelmia on havaittu ja niitä korjaillaan. Teknisesti kaikki näkyy suurinpiirtein toimivan. Lisää tarinaa ja keskustelua asiasta täällä.

4 tykkäystä

Ottelut ja peliesitykset -alue sai uuden tytäralueen, kun loin Tilannehuone -alueen, jonne siirsin kaikki taklauksia ja kyseenalaisia maaleja kautta aikain käsitelleet ketjut.

Tappara.co -tilannehuoneessa jälkipuidaan otteluiden puhuttavimmat tilanteet. Jokainen tapaus ansaitsee oman ketjunsa!

17 tykkäystä

Asentelin tänään peruspäivitykset palvelimeen ja Discourse 2.2.4:n. Ei merkittäviä muutoksia käyttäjän kannalta.

Tästä aiheutui noin 18min käyttökatko klo 15:00 alkaen.

4 tykkäystä

Ollaan vähän perässä kaikissa päivityksissä, joten otetaan 16:30 lyhyt huoltokatko.

Edit klo 16:55:

Ja valmista tuli. Discourse 2.2.5 (ei muutoksia loppukäyttäjälle). Lisäksi viimeiaikaisesta häiriökäyttäytymisestä johtuen, pilotoimme Discoursen tehostettua käyttäjän tunnistusta, joka perustuu käytetyn päätelaitteen teknisiin tietoihin (selain, käyttöjärjestelmä, jne.). Tästä lisää myöhemmin jos otamme menetelmän pysyvään käyttöön. Luonnollisesti samalla tehtiin kaikki palvelimen rutiinipäivitykset.

6 tykkäystä

Google ei tykkää härskeistä vitseistä ja lähettelee tänne ”Policy violation” -kirjeitä. Valitettavaa, mutta iso G pitää tämän sirkuksen hengissä.

Discourse 2.3 tuli saataville kuin Savinainen aikoinaan, eli kesällä ja yllättäin. Suoritetaan päivitys tänään noin 20:45 alkaen.

Ping @henkilökunta

Päivitys klo 21:15

Uusi 2.3 versio on tulilla. Vielä kevyttä testailua.

Päivitys klo 21:30

Kaikki näyttäisi toimivan, eli valmista tuli.

7 tykkäystä

Huoltokatko klo 20:15 alkaen

Ajellaan pitkästä aikaa kaikki rutiinipäivitykset ja toivottavasti saadaan fixi Android Chromen lukemattomien viestien ongelmaan.

@henkilökunta

Päivitys 20:35

Ja taas pannu hörisee päivitysten jälkeen. Discourse 2.3.4 ja alakerran päivitykset - ei uusia ominaisuuksia.

8 tykkäystä

Huoltokatko klo 12:00 alkaen

Tehdään rutiinipäivitykset. Kesto 20-30 min.

Edit:

Järjestelmä onnittelee vuosipäivästä käyttäjätiliäni, joka luonnollisesti on ensimmäinen. Niin se aika rientää. 2015 jouluukuussa siis alettiin tätä tunkkaamaan. :tunkki:

Päivitys 12:21

Taas rullaa, vaikka näköjään laitoin tunnin verran väärän ajakin tuohon ylle :smiley:. Pientä säätöä vielä taustalla.

Päivitys 12:32

Eli Discourse v2.3.7 ja serverin rutiinipäivitykset. Pari tietoturvakorjausta, ei uusia ominaisuuksia.

16 tykkäystä

Otetaas huoltokatko n. klo 18:00 alkaen

Edellisestä sen verran aikaa taas.

Päivitys klo 18:17

Taas puksuttaa. Muutama tietoturvapäivitys, ei sen kummempaa.

10 tykkäystä

Vikatilanne 29.03.2020 klo 13:30 alkaen

Frankfurtin datakeskuksessa on vikatilanne, jonka johdosta palvelimet toimivat erittäin hitaasti. Korjaavat toimet ovat käynnissä.

8 tykkäystä

Vika on korjattu ja systeemit jatkoseurannassa. Näyttäisi toimivan normaalisti.

Edit: Tuli viesti incident resolved.

6 tykkäystä

Suoritamme klo 13:00 alkaen useita ylläpidon toimenpiteitä

  1. Discourse major päivitys versioon 2.4
  2. Tutkimme myös mahdollisuuden skaalata serveri pienemmäksi, säästäen vähän pelimerkkejä syksylle.

Ping @henkilökunta

4 tykkäystä

Varsinainen päivitys tehty ja read-only -tila poistettu. Testailaan ja ihmetellään miten toimii.

Serverin skaalausta pienemmäksi ei toteuteta. Olisi vaatinut manuaalisia toimenpiteitä, joten ei ollut ajan ja riskin arvoista.

@henkilökunta

4 tykkäystä