Mitä tulee kun halpamerkin halpabrändi julkaisee uuden mallin? Hintaansa nähden hemmetin kovat speksit (paperilla), muovikuoriin pakattuna. Jos olisin markkinalla, niin vähintään tutustuisin aiheeseen. Softa on tosin sitten MIUI ja päivitystuki tuskin markkinoiden parasta.
Poco X3 NFC:n hintoja Suomessa ei ole vielä vahvistettu. Laajemmin Euroopassa hinnoiksi kerrottiin 229 euroa tai myynnin avajaistarjouksena 199 euroa (6+64 Gt) ja 269 euroa tai avajaistarjouksena 249 euroa (6+128 Gt).
Samsung on itsekin komponenttivalmistaja, joten veikkaan (huom. veikkaan) heidän puhelinten olevan korealaista tekoa. Sony tuskin valmistaa vehkeitään Japanissa ja LG on kans korealainen firma, muttei samalla lailla mikrosiruvalmistaja kuin Samsung.
Joka tapauksessa olen jo pitkän aikaa sitten tehnyt periaatepäätöksen, etten hanki kiinalaisten firmojen elektronikkkaa jos ei ole aivan pakko.
Mielestäni ihan tervetullut muutos, että valikoimaa edes hieman selkeytettiin. Nyt on selkeämmin perusmalli (iPhone 12), jonka ohella on maksimaalista hifistelyä hakeville Pro-mallit ja pientä luuria haikailevalle iPhone 12 Mini. Toki jotta ei liian helpoksi menisi, niin myynnissä on myös budjettimalli (SE) ja vanhempia versioita.
Itselläni vaihtui juuri töiden vuoksi iPhone X > iPhone 11. Vanhempi X on itse asiassa joissain suhteissa kahta vuotta uudempaa 11:tä parempi, koska siinä on mm. OLED-näyttö ja premium-design, joita ei iPhone 11:ssä ole. Toisaalta 11 pieksee sitten mennen tullen mm. audion laadussa (puhelimen kaiuttimet, ero on hämmästyttävän suuri) ja hämäräkuvauksessa, minkä ohella laajakuvalinssi miellyttää suuresti.
Nostan hattua Applelle siitä, että jättävät nyt kuulokkeet ja laturin pois paketista. Itse en ole käyttänyt paketissa tulevia vermeitä ainakaan 4-5 vuoteen, sillä vuosien varrella on kertynyt langatonta laturia ja pikalaturia yms. Applen mukaan tämä muutos säästää elektroniikkajätteen määrässä peräti 500 000 henkilöauton verran vuodessa, mikä kuulostaa hurjalta luvulta.
Toinen asia, missä Apple on edelläkävijä, on sitten tuo yksityisyyspuoli. Uuden iOS 14:n myötä puhelimen sovellukset eivät mm. enää saa pääsyä kaikkiin käyttäjän kuviin, vaan käyttäjä itse valitsee kuvat. Lisäksi pieni piste ilmestyy aina silloin, jos kamerasovellusta tai mikrofonia on vastikään käytetty. Näiden muutosten on pelätty jopa tuhoavan ilmaispelien kentän, jossa tulot perustuvat osittain tietojen kalasteluun käyttäjiltä. Näin ainakin jostain analyysistä luin.
Noille vanhemmille malleille on ihan toimivat jälkimarkkinat, esim. omille pojille hankitaan aina täältä edellistä mallia ja ovat olleet uuden veroisia:
Olen myynyt yhden puhelimen Swappieen, suoraan käytöstä. Ensin selittivät jotain ihmeellistä “ettei mene verkkoon” ja tarjosivat 5€ hyvitystä. Protestoin ja kuinka ollakaan luuri menikin verkkoon ja kauppa toteutui sovitulla hinnalla
Myymäni luurin akku oli selkeästi väsähtänyt ja se oireili sen mukaan. Olisiko näytetty akun kunto ollut 80-85%. Simahteli kylmässä yms. Kuinka ollakaan, luuri ilmestyi myyntiin kovalla pyyntihinnalla ja akun kunto kuulemma hyvä.
Näiden myyntikokemuksien jälkeen en ostaisi Swappielta mitään.
Fanipojat ostavat ne kalliit luurit kuitenkin päältä, mutta suuri raha tulee myös softan myynnistä, kun Apple nappaa kaikesta oman siivunsa (sen kuuluisan 30%).
Toi Swappie muuten mainostaa tällä hetkellä aggressiivisesti Youtubessa. Joka videon alkuun saa katsoa saman “iPhone SE 2020 - 30%” -mainoksen. Itselleni herää tuollaisesta kekkulimainostamisesta kysymyksiä kuten - 30% mistä? Ja kuinka monta nouta tuotteita on tarjolla?
Applella on hyvä vallihauta-strageia, josta ovat pyrkineet pitämään kiinni mm. epästandardien liittimien avulla. Kun henkilö on investoinut luurin lisäksi pariin sovellukseen ja lisälaitteeseen, nousee kynnys vaihtaa ekosysteemiä.
Tuohon hintaluokkaan on valtavasti tarjontaa ja laitteet eroavat hyvin vähän toisistaan. Jokainen painottaa vähän eri ominaisuuksia eri tavalla.
Huaweit pitää valitettavasti jättää hyllyyn Google-tuen loppumisen takia. Jos ostat Android One laitteen, niin saat ohjelmistopäivityksiä 36kk laskien laitteen julkaisusta.
Osta mielummin 200-250 välistä, kuin alle. Tehoja kun ei voi olla liikaa.
Tuolla on enää noin 6kk ohjelmiston elinkaarta jäljellä. Xiaomi on ok valinta pennin venytykseen, mutta ottaisin itse uudemman mallin. Poco X3 NFC on uunituore, tehokas ja 269€.
Marraskuussa on taas ne perinteiset kaksi isompaa tarjouspäivää tulossa, joten kannattaa tarkkailla mainoslehtien ilmoituksia 11.11.2020 ja 27.-30.11.2020, jos ei kiire luurin hankinnalla.