Jännästi Unisoc Tiger prossusarjat ovat saaneet jalansijaa edullisen pään tableteissa. Myös Samsung Galaxy Tab A8 käyttää ko. valmistajan prossua, mutta vähän tehokkaampaa versiota.
Se on kyllä pakko sanoa että iPad on tabeista aivan ylivertainen. Meillä iPad Air toimahtelee edelleen. Ikää taitaa olla 8 vuotta.
Puhelinvalmistaja kertoi päivitystukeen liittyvät uutiset Lontoossa järjestetyssä OxygenOS 13 -tapahtumassa. Yhtiö tarjoaa jatkossa neljän vuoden ajan OxygenOS-käyttöjärjestelmäpäivityksiä, minkä lisäksi tietoturvapäivityksiä on luvassa viideksi vuodeksi. Lupaus koskee valikoituja laitteita, jotka julkaistaan vuodesta 2023 alkaen.
Boomernakkisormilla puhelimella kirjoittelu on kurjoittelua. Puhelin tekee koko ajan vähän laiskemmaksi. Ei oikein jaksa stilisoida tekstiä. Puhelin myös kaappaa huomion tihenevässä määrin. Kun puhelimen avaa, uppoutuu ja unohtaa, mitä olikaan tekemässä. Puhelimella selailuun menee myös tarpeettomasti aikaa. Puhelimen näprääminen on sellainen slippery slope, joka on pahentunut pikku hiljaa. Ei kovin hyvä juttu. Ja sen tiedän, että en ole ainut.
Hyvä kg, olet todellakin asian ytimestä, mennään otsikon ohi mutta kenellä vain on kännykkäsukupolvea edustavia lähipiirissä niin mitä näkemyksiä kännykän ja erityisesti tiktokin aiheuttamasta prokrastinaatiosta ja elämän ohi kipumisesta?
Omia teinejä katsellessa todella toivon että tuota paskaa ei olisi koskaan kehitettykään.
Tässä jos jossain tarvittaisiin viranomaisten/valtion puuttumista ja kaikki somealustat tulisi sulkea arkisin klo 2230 ja viikonloppuisin klo 23:59.
Tälläistä palvelua tarjottiin tänään kaupassa Elisan standilta. 1,99€ kahden kuukauden ajan ja jatkossa 3,99€/kk.
Ehkä testaan alle 2 kuukautta ja irtisanon ennenkuin kallistuu ja otan sitten taas uusiksi?
Onko kokemuksia?
Edit.
En ole vielä ottanut palvelua käyttöön enkä välttämättä otakkaan koska hiukan myös epäilyttää antaa mitään salasanoja muille.
Nykyään identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet niin sen takia olen tästä kiinnostunut tai vastaavasta suojasta.
Suojaako tämä sitten identiteetti varkaudet?
Ehkä ei tee niin helpoksi sitä.
Salasanat on hallussa eikä ole samoja.
Kai tuollainen voi toimiakin. Vilkaisin tuota linkkiä ja mainos tekstejä. Niin silmään pisti kehoitus tallentaa tuonne pankki- ja luottokorttien pin koodit sekä verkkopankki tunnukset. Itse en noita tietoja kyllä tallenna mihinkään. Sitten kun en noita enää muista ei minun tarvitsekaan. Joku muu hoitaa silloin raha asiat minun puolesta ja minä olen palvelutalon asukas.
Tuotesivun mukaan palvelu yhdistää tietovuotojen seurannan ja salasanahallinnan. Molempiin on olemassa ihan hyviä ratkaisuja, jopa maksuttomia sellasia.
En kritisoi kokeilua, mutta kohdeyleisö varmaan vanhempaa ikäluokkaa. Monta vuotta oon käyttäny eri somealustoja mobiililaitteeseen tallentuin salasanoin. Samoin verkkomaksuja mobiililaitteella, verkkopankit yms applepayt toimii faceid:llä kiinteään 0€ kuukausihintaan, eikä ainakaan vielä ole kukaan puhaltanut euroja tililtä. Koputellaan puuta
Tälle suositus ja meinasin ehdottaa samaa.
Itsellä ollut tuo käytössä lähemmäs 10v. Niin töissä kuin siviilissä.
Löytyy hyvä clientti ainakin Androidille ja Windowsille.
Ja salasana kannan voi laittaa johonkin pilveen, niin ei huku laitteen mukana.
Vanhan liiton miehenä mulla on logins.ods, johon on talletettu kaikki salasanat ja siinä on 269 riviä. OpenOfficesta kun katsoo Properties niin se on luotu 1.2.2001 klo 14:22:21.
Uusien laitteiden käyttöönotossa tarvittavat tärkeimmät salasanat on lisäksi Google Keep -notessa niin ei tuota tarvitse aina kaivella ja suurin osa salasanoista joka tapauksessa löytyy aina Chromesta, kun siihen loggaa omalla tunnuksella sisään niin juuri mitään salasanoja ei tarvitse haeskella.
Itse käytin aiemmin LastPassia, mutta tuli siirrettyä salasanat 1Passwordiin jossain vaiheessa. Nykyään firma maksaa tuon 1Passwordin jäsenyyden, kun käytetään sitä myös töissä olevien tietojen tallentamiseen (salasanat, tietokanta- ja rajapinta-oikeudet, dokumentit, jne.).
Aikojen saatossa on itselle kertynyt n. 450 merkintää tuonne. Jokaisella tunnuksella oma uniikki salasanansa, joka auttaa jo paljon, jos salasana vuotaa yhden palvelun kautta maailmalle.
Viikon verran käytössä nyt, ja on kyllä toistaiseksi ollut aika naurettavan hyvä vehje tuohon 299€ hintaan peilaten. Vaikea oikeastaan nähdä mitään järkevää perustetta maksaa puhelimesta joku 3-4x hinta, koska laatua ei ainakaan millään ilveellä saa samassa suhteessa lisää.
Nyt olen viikon ajan käyttänyt ostamaani(*) Ulefone Armor 8:aa ja voin sanoa, että olen ollut siihen tyytyväinen. (3310:ssä oli kyllä se matopeli Snake II…). Hyvin on vehje toiminut ja vaikuttaa siltä, että pärjään viikonkin yhdellä latauskerralla.
(*) Olen odotellut Klarnalta laskua jo puolitoista viikkoa mutta ei ole kuulunut. Kunnon kansalaisena laitoin e-Villen asiakaspalveluun tästä äsken noottia. Toistaiseksi vehje on ollut minulle ilmainen mutta haluan maksaakin sen.
Edit. Nopeaa on asiakaspalvelu, kun niikseen tulee. Vastaus sähköpostiin 7 minuutissa ja lasku puoli tuntia myöhemmin. (Vaikka sanoivat, että palautteiden käsittelyssä on ruuhkaa ja saattaa kestää.) Tällaista se pitää liiketoiminnan harjoittamisen olla. Saatavista pitää huolehtia heti eikä 15. päivä. Nysse on maksettu.
Näyttäisi olevan Verkkokaupassa nyt tarjouksessa 169€. Palautearvosteluissa pientä hajontaa. Huom: Näyttö ei ole sen kestävämpi kuin muissakaan edullisissa, eli luuria ei järeästä olemuksesta huolimatta kannata heitellä.
Nämä kiinalaiset kommandoluurit on ihan mielenkiintoisia vehkeitä. Heikkous niissä taitaa olla softa, joihin on saattanut lipsahtaa vähän bugeja ja päivityksiä on turhahkoa odotella. Oukitel on toinen joka vastaavia tekee ja tiedän sillä olevan käyttäjiä mm. jahtiporukoissa.
Pidän laitetta yhtä varovasti kuin mitä hyvänsä puhelinta. Tuskin se veden allekaan minulla joutuu, edes testimielessä. Sääsuojaus on ihan hieno juttu.
Käyttöni on hyvin peruskäyttöä. Yhteydenpitoa, puheluja ja tekstareita. Vähän googlaamista ja muuta selailua, sähköpostit, YouTube, Google Maps, ja tietysti käyn täällä foorumilla. En pläräile luuria jatkuvasti, kuten monet, ja sosiaalisen median ilmoitukset eivät ole päällä. Sovelluksia en aio tuohon laitteeseen lisäillä. Mielelläni poistaisin muutamia turhia.
Mielenkiintoista nähdä kesemmällä, millainen on kuuluvuus mökillämme, joka sijaitsee syrjässä ja vähän katvealueella.
Maksoi vain 140€ e-Villellä ja postitus ilmaiseksi.