Ja säännötkin on hakusessa - ja pahasti.
Kyllä tämä vähän valittamiseksi menee mutta minusta Antzasta on aika ajanut ohi. Paljon mieluummin kuuntelen selostustiimin kenen tahansa muun selostusta.
Tuo pitää kyllä paikkansa. Kuuntelin pätkän selostusta ihan tällä ajatuksella. Monta kertaa tuli hyvä paikka ja lähtikin juttu hyvään analyysiin, mutta sitten ajatus tuntui katkeavan ja selostus siirtyi kuvailuun. Siihen päälle sitten ne rasittavat kielikuvamaneerit, niin ei kiitos tätä enää.
En aiemmin muistanut kirjoittaa, niin pistetäänpäs nyt.
Oli eilen kyllä taas rasittava parituntinen Anteron seurassa. Faktat hukassa, pelaajat koko ajan sekaisin ja lisämausteena vielä hieman puolueellisuutta. Todella raskasta kuunneltavaa.
Hirveä rummutus läpi pelin siitä, että pelasiko se Koblizek Krissen taklauksen jälkeen. KooKoon loukkeja sarjan aikana jaksoi voivotella, mutta ei tuntunut pahemmin noteeranneen, että on tässä Tapparallakin ollut loukkaantumismurheensa.
Miten ammatikseen kiekkoa selostava ja seuraava mies voi sekoittaa noin hyvin pelaajat? Rauhala vaihtui Virraksi ja Peltola Puhakaksi.
Lisäksi vielä tämä puolueellisuuskysymys. Oktaavit nousi saman verran, Tapparan maaleissa sekä silloin kun KooKoo pääsi hyökkäyssinisen yli. KooKoo-päädystä tullut aloitus oli jossain vaiheessa “oman pään aloitus”. Anteron mielestä Antosen jäähy lopussa oli myös varsin valitettava.
Jännä miten osa selostajista pystyy pysymään todella neutraaleina selostaessaan, mutta sitten tietyiltä puolueellisuus paistaa selvästi läpi.
Toivottavasti Antero ei selosta yhtäkään peliä finaalisarjassa.
Kyllä miehen selostukset on selostettu mielestäni. Muutaman kerran täälläkin sanonut ettei vaan kestä enään miehen ajoittain hyvinkin kyseenalaisia höpinöitä. Anterolla ehkä vielä annettavaa rummuille mutta ei lätkän katsojille!
Käykää ihmiset laittamassa Cmorelle palautetta. Itse laitoin eilen ja vastaus tuli tänään. Ympäri pyöreä tietenkin. Tarpeeksi painetta niin kyllä se alkaa vaikuttamaan.
Eikös siihen kannattaisi kerätä jokin nimilista tai adressi. Olisi hivenen enemmän vipuvartta ja saisi suuremman huomion heiltä.
Sellainen on tehtykin näköjään eilen.
Oikealla asialla ollaan tuossa. Adressi olisi kuitenkin kenties uskottavampi, ellei heti otsikossa olisi yhdyssanavirhettä.
Ei ole minun tekemä, haulla löytyi. Voitte tehdä toki paremman.
Itselle on ihan ok, että Antsa vetää Leijonien pelit, vaikka sitten vahvoilla sinivalkoisilla pullonpohjalaseilla. Hän on kuitenkin edelleen huima tunnelman luoja ja niiden välittäjä. MM-kisoja on tullut ja tulee katsottua vähän eri näkökulmista. Mutta nuo Antsan selostamat Liiga-pelit ovat olleet vaivaannuttavaa kuunneltavaa. Eilinen oli ala-arvoinen suoritus ammatillisesti, ihan kaikilla tasoilla.
En tietenkään voi olla eri mieltä. Leijonapelejän on hyvä vetää yleisellä tasolla, yksityiskohdat ohittaen ja tunnelmavetoisesti. Liigapeleissä odotusarvot maksukanavilla ovat aivan erityyppiset: yksityiskohdat painavat, turha hehkutus lähinnä ärsyttää ja asiantuntemus katselijoilla on astetta tai paria professionaalisempaa. Yhtälö on vaikea ja sitä eivät paranna se, että Antsa ja Saukko eivät selvästi ole edes tästä erosta itse tietoisia, joten mitään oppimista ei voi odottaa.
Olet ihan oikeassa, mutta ihan varmasti kanavapäälliköt ovat tuosta tietoisia. Tuollaiselle kansallisikonille voi olla vaikeaa lähteä opettamaan uutta.
Ja Mertaranta ei halua ketään asiantuntijaa vierelleen, eli vetää aina yksin. Asiantuntija vois tuoda jotain ekstraa tähän, kun Antero itsessään on tosi pihalla. Pihalla siis pelin sisällä, pelin ulkopuolella, yleisöstä, pelaajien taustoista jne. Periaatteessa ihan kaikesta.
Toisaalta en tiedä kuinka kova hinku kellään on tuohon kaveriksi, ku tulis koko ajan vaikeita/noloja hetkiä, ku ei tajuais mitä Antsa höpöttää, tai pitäis koko ajan korjailla Antsan puheita.
Muistaakseni Ylellä kilisteltiin urheilutoimituksessa samppanjapulloja kun Mertaranta lähti sieltä pois. Mertsi oli Röngän kanssa ihan hauska parivaljakko Valioliiga-peleissä, mutta muuten ilmeisesti siellä oli jotain skismoja.
Selittänee miksi Mertaranta on nii pihalla aina!
Menee liveseurannan puolelle, Mertsi oppinut uuden sanan, jonka merkitystä ei tiedä: trap
Norjan kova painekarvaus hyökkäysalueella ja kaveri puhuu trapista.
Sahti tehnyt tehtävänsä…
Kyllähän tuo läppä Björnisestä oli kieltämättä hauska, vaikkakaan tuskin omakeksimä (“Björninen, mies joka on legenda jo aloittaessaan…”)
Miehen egolle ottaa koville, kun joukkueen maskotti käy vähän hassutteleen haastattelun aikana.