Antero Mertaranta

Heitetään nyt vähän oma mielipide vähän vastakarvaan. Minusta Mertaranta pärjää edelleen ihan hyvin. Monesti on selkeähkösti valinnut “suosikkinsa”, jonka näkökulmasta ottelu selostetaan, mutta minua henkilökohtaisesti tämä ei yleensä haittaa. Tuossa tulee itseasiassa ihan kivakin lisänyanssi otteluiden seuraamiseen, sellaisen täysin objektiiviseen ja steriiliin selostustyöhön verrattuna (, joita on arviolta ehkä 70% kaikista runkosarjapeleistä yleisesti?).

Selostajan tehtävä on varsinaiseen otteluun osallistuvien henkilöiden jälkeen kaikista vaikein. Mertaranta on 67-vuotiaana tietysti parhaat päivänsä nähnyt, mutta itse olen ainakin ihan tyytyväinen avatessani telkkarin ja huomatessani Mertarannan olevan selostajana Tapparan pelissä vs. nämä muutama täysin samalta kuulostava, maaliodottamista ja muista tilastoista kyllästymiseen asti jauhava selostaja.

Nämä hyvien selostajien tilastoniiloilut ovat yleensä tyyliin: “Mielenkiintoinen tilasto on myöskin se, että viimeisessä kuudessatoista ottelussa joissa pelaaja x on istunut vähintään kaksi kahden minuutin rangaistusta, on pelaaja x saalistanut yhteensä kolme syöttöpistettä. Tähän samaan on pystynyt aikaisemmin ainoastaan pelaaja y kaudella 1989-1990, jolloin saman ajanjakson aikana pelaaja y sai myös yhden ison rangaistuksen korkeasta mailasta ja hänen keskimääräinen peliaikansa ottelun kolmansissa erissä oli 4.23 minuuttia. Erikoisen tästä tilastosta tekee myös se, että pelaaja y:n joukkueen maalivahtina toimi tällä ajanjaksolla maalivahti x, joka toimii tällä hetkellä Kiimingin Kiekkopoikien D2-junioreiden joukkueenjohtana, vaikka onkin Kuusamon Pallo-Karhujen kasvatti”. Tällä välillä selostettavassa ottelussa on saattanut syntyä kaksi maalia ja kotijoukkuen valmentaja on saanut ottelurangaistuksen, eikä näitä ehditty huomioimaan selostuksessa millään tavalla.

9 tykkäystä

Hyvä kanta tämäkin.

Tuo Hiitelän teksti oli osittain perusteltu, mutta näkyyhän siitä, että Mertaranta on ns. legenda. Vaikka itsekin ilmaisin olevani tyytymätön joihinkin hänen selostuksena piirteisiin, niin toivoa sopii, ettei julkinen keskustelu mene aivan hänen parjaamisekseenkaan.

Hyvin sanottu. Muutama cmoren selostaja voidaan tosiaan heittää tähän kategoriaan jotka selittää vähän liikaakin taustoja. Itse arvostan eniten sitä että selostaja osaisi kertoa kenellä kiekko on tai kuka sen on saamassa ja kuka on jo odottamassa maalinkulmalla vapaana. Itse en ehdi kaikkea läheskään havainnoida. Mertaranta ei saa merkintää tässä kategoriassa.
Tästä syystä tykkään eniten Jani Alkiosta sekä Sebastian Waheebista.

1 tykkäys

Antero on selostaja legenda!
Jonka selostuksista on tullut nautittua 1995 lähtien, mutta nämä liiga selostukset on ollut kyllä karmeata kuunneltavaa varsinkin pelicans pelit. Katselin Tiistain Pelicans-Tappara peliä osasin odottaa palaute vyöryä koska esim. Tanuksen 2-0 maalissa oli Antsa niin maansa myynyt kun olla ja voi, tuli ihan mieleen kotikisat 2003 Suomi-Ruotsi jossa Ruotsi röyhi 5-1 tappio tilanteesta tasoihin ja ohitse. Auterolle terveiset että jos joku on aina johonkin päin kallellaan niin ei muuta kuin Linkki selostaan cmorelle Tapparan pelejä ja Hintsanen Ilveksen pelejä. Mitä väliä kuka mihkäkin kallellaan.

Kaikki tuntuu henkilöityvän Anteroon. Unohtuu siinä sivussa Vaasan puolueellinen selostaja, joka kusi hunajaa lähes ennätys yleisöstä.

@OneTimer mitähän tuohon viestiisi enää sanoisi…

Täytyy sanoa etten pelin aikana kyllä kiinnittänyt Mertarannan selostukseen huomiota näissä Tapparan maaleissa. Ihmeellinen haloo ja kauhistus on asiasta noussut. Pitääkö tämänkin olla näin vakavaa.

2 tykkäystä

En kiistä Mertarannan vikoja ja väitän jopa olleeni yksi originaaleista niille naureskelleista jo todella kauan sitten, mutta mun mielestä tää nykyinen yleismelskaus on vähän mautonta ajojahtia ja Hiitelä kirjoitus kärkenään jopa sitä parjattua cancelointia.

Ihmisten pitäis ottaa rennommin. Paitsi jos Tappara häviää paikallispelejä.

6 tykkäystä

Täysin samaa mieltä. Mertaranta kaikkine puutteineen vetää kuitenkin edelleen tunteella ja toisaalta tuon puolueellisuuden ja vähän hölmöjen kommenttien kautta myös herättää niitä tunteita. Sen verran vähän noita Pelicans-matseja on että en oikein jaksaisi pahoittaa nyt sen isommin mieltä ja esimerkiksi kv-peleissä voi aivan hyvin olla vähän Suomi vs muu maailma meininkiä.

All in all, omaan katselupäätökseen ja kokemukseen ei Mertaranta vaikuta tuon taivaallista ja nykyään kaikki alkaa olla niin hemmetin kliinistä ja sisäsiistiä joka paikassa että välillä on ihan hauska vähän hekotella jollekin kommentille hyvässä tai pahassa sen sijaan että kuuntelee kun joku vetää neutraalilla tunteen palolla ja analysoi paremmin karvauspeliä.

3 tykkäystä

Pitkä Anteron haastattelu, MM-lätkää, Antsaa, kaikkea. Tulevien MM-kisojen maalivahti analyysit sai verenpaineen nousemaan, taattua Antsaa.

1 tykkäys

Kerros ny Antsa miks Heljanko on kysymysmerkki? On voittanu pokaaleita enemmin kuin Antsa sulla hyviä selostuksia…

On muuten melko kova itsetunto kun noin kehuu itteään. Toki paljon tehnyt mutta silti.

11 tykkäystä
4 tykkäystä

Siis nyt jumalauta!!! Vaikka katselen Subin kautta etten tästä maksa niin toi puoleellisuus kaikkia muita paitsi Tapparaa kohtaan on oksettavaa paskaa. Mihin tästä asiasta voi valittaa ja onko sillä mitään merkitystä kun toi fossiili vuodesta toiseen tuolla mesoaa?

12 tykkäystä

Mertaranta ja Saukkonen voisi hyvin jo jäädä näistä hommista pois, kiitos.

21 tykkäystä

Valita vaimolle ja hommaat kausarit molemmille :slight_smile:

3 tykkäystä

Ystävä hyvä mulla on kuitenkin tässä ihan jalo ajatus. Kausikortti luonnollisesti löytyy lompakosta mutta nää teevee pelit runkosarjassa katson kotona koska vaimo vihaa kiekkoa ja toivoo että olisin sitten edes sen hetken kuitenkin kotona viettämässä aikaa meidän 2v Tapparan kanssa. Alkuun kaikki yleensä menee hienosti kuten tänään mutta sitten eräs kansan sankari pilaa ensin minun ja sitä kautta koko perheen illan ja soppa on valmis.

Ja äänettömyyskään ei nyt oikein ole vaihtoehto joten kai tässä täytyy yön tunteina lähettää joku vihakirje tv yhtiölle.

2 tykkäystä

Oon kritisoinut aiemmin, mutta en mä tänään huomannut kuunnellessa muuta kuin oman v-tuuntumiseni Tapparan peliin ja erityisesti tähän uuteen poikkarisankariin, joka pitää nyt varmaan peluuttaa liigan tapoihin ja joukkueen tapaan pelata.

Onhan tää jo ihan järkyttävää kuunneltavaa. Puhuu joka ottelussa ihan mitä sattuu. Ei kunnon taustatöitä ja aivan jatkuvasti virheitä selostuksessa. Ihan selvästi aika ajanut jo ohi. Samoin Saukkonen. Mitä nopeammin nää saadaan ulos sen parempi… Ajattelin, että Antero olis saanut jo kenkää viime kauden palauteryöppyjen takia, mutta edelleen sitä roikutetaan mukana.

2 tykkäystä

Mertarannasta huomaa että hänellä ei ole ollut minkäänlaista halua kehittyä jääkiekon selostajana. Onhan hän itsekin todennut lempilajien olevan yleisurheilu ja pesäpallo. Selostus on 90-luvun alun tasolla jossa katsojalle kerrotaan katsojan itsensäkin näkemät asiat, mutta hieman huonommalla asiantuntemuksella. Tilannetta pahentaa Mertarannan haluttomuus ottaa rinnalleen asiantuntijaa, joka rytmittäisi Mertarannan kerrontaa ja toisi jotain näkemystä pelistä mukaan. Itsestäni tuntuu ettei Mertaranta halua asiantuntijaa, koska hänen oma ammattitaidottomuutensa paljastuisi hölmöinä kysymyksinä/kommentteina. Maikkarin olisi aika nostaa Mertaranta hyllylle koska nykyisin pitäisi olla ammattitaidon suhteen eri vaatimukset kuin 1995. Pelkkä tunne ei riitä.

10 tykkäystä

Mua ei jostain kumman syystä Antero ärsyttänyt tänään yhtään. Ehkäpä keskityin liian tarkasti peliin.

1 tykkäys

Eniten alkoi ärsyttämään toisessa erässä Ilveksen myllyttäessä se Antsan yksisilmäinen hehkutus, jossa toinen ei tee mitään hyvää tai oikein, vaikka välillä oikeasti tekeekin ja vain valllllllllllltaisa ryöpytys pyörii. Maajoukkuepeleissä tämä ei haittaa kun Suomi ryöpyttää, koska kukaan ei ole jonkun Ruotsin puolella. Tai ainakaan tunnusta. Samanlaista ryöpytystä Antsa harvemmin Suomea vastaan hehkuttaa, vaan Leijonia kohdellaan pehmeämmin. Liiga-pelissä toi yksisilmäisyys ärsyttää.

Toinen kerta kun kuppi meni nurin oli, kun jo ekassa erässä oli viitteitä, ettei KooKoo-pelin jäljiltä ole mehuja luistelukilpaan levännyttä Ilvestä vastaan ja naapurilaitumen Mansikkikin näkee tuon, mutta Antsa väittää kolmannessa erässä, ettei tuo ole mikään syy Tapparan heikkoon esitykseen. Kuinka valtakunnan kaapin päälle nostettu selostaja voi olla noin ■■■■■ kujalla selostamastaan lajista…

10 tykkäystä