Varmasti näin SO:n kohdalla. Pelissä on parhaillaan lähes 13 tuhatta katsojaa kerralla ja 30 kotiottelua sarjassa. Tähän päälle pleijjarit ja CHL, joten kokonaimäärä on 300 tuhatta katsojaa kaudessa.
Joku käy kerran kaudessa, joku joka ottelussa. Stefanssin katsojat vaihtuvat varmaan pääsääntöisesti joka pelissä. Lippujen liehuttelu koskee laajaa joukkoa, vaikka puhutaan vain fanipäädystä. Puhutaan ilmeisesti kymmenistä tuhansista eri katsojista kauden aikana.
Pieni porukka, vaikkakin innokas, ei normaalisti sanele mikä on sallittua ja mikä ei. Vaikka olisivat kuinka innoissaan omasta näkemyksestä.
Pistin Paint-taitoni kehiin havainnollistaakseni tätä ideaani, että liput olisivat käytössä seisomakatsomon takaosassa.
Vasemmanpuolinen kuva yrittää havainnollistaa sitä, miten liput häiritsevät viereisten katsomonosien näkyvyyttä maalille. Sekä punainen että vaaleansininen lippualue peittävät näkyvyyttä violetilta alueelta, mutta punainen lisäksi myös oransseilta alueilta. Tältä osin hyöty olisi varmuudella valtava.
Oikeanpuolinen kuva yrittää havainnollistaa sitä, kuinka takaosassa on teoriassa hieman enemmän mahdollisuuksia heiluttaa lippuja pysyen ruskean Stefans-näkölinjan alapuolella. On kuitenkin täysin mahdollista, ettei korkeutta ole riittävästi myöskään seisomakatsomon takaosassa. Tämä selviää parhaiten kokeilemalla. Ei tarvitse olla ottelutapahtuma vaan muutaman henkilön testiryhmä varustettuna lipuilla ja kännykkäkameralla pystyy tämän selvittämään.
Riittääkö lähteeksi:
-Yleisömäärät
-Aamulehden tutkimus jossa nähtiin Ilveksen ravintolapalvelujen isompi myynti
-Viime kauden liikevaihto vaikka ei pelattu finaaleissa
Olin avustajana ekassa finaalissa p-tuoli asiakkaalle ja ottihanse päähän, kun pelin aikana heilui Pelikaani-liput näkökentässä.(enemmän pelin loppupuolella)
Ottelutapahtuma kestää kaikkinensa noin kolme tuntia. Arkipeli sellaisen klo 18-21.
Tuosta 180 minuutista 120 minuuttia lippuja voi heiluttaa täysin vapaasti. Pelin ollessa käynnissä sen lopun 60min, huomioidaan ja arvostetaan kaikkia katsojia - muita seisojia, pihvillä olijoita, pyörätuolilla liikkuvia - ja pidetään liput alhaalla. Tuon 60min aikana keskitytään huutamiseen, taputtamiseen ja vaikka kaulahuivin heiluttamiseen.
Hyvä ja ansiokas havainnollistus, kiitos vaivannäöstä. Kyse on juurikin lippujen sijoittelusta. Esimerkiksi viime pelissä Pelicans-fanien alimmat liput peittivät maalin juuri ja juuri B2-sisääntuloaukon oikealtakin puolelta. Jos liput olisivat parikin metriä ylempänä, pimeä kaistale pienentyisi jo merkittävästi.
Ehkä sen satunnaisen lipun hajautettuna voisi sietää, mutta muuurina maali/maalintekoalueelle näkemisen estävä liputus tai kakskeppiset kyllä pilaa homman.
Mutta edelleen peliä katsomassa ja (maksava)yleisö pitää huomioida.
Juu. Tämä ”tutkimus” oli muistaakseni syksyllä siinä kohtaa, kun Ilveksellä oli ollut muistaakseni 3 viikonloppupeliä enemmä pelattuna mitä Tapparalla.
Sama asia, kun vertailisin eilisen finaalin ja Ilveksen pronssipelin ravintolamyyntiä.
Ei tietenkään, tämän takia sanoin että Tappara yms. tahot sanelevat sen. Eilen kuitenkin Tappara oli sallinut heiluttelun ja aivan muut tahot kuin SO yrittivät määritellä sen kielletyksi, osansa toki näytteli puutteellinen tiedotus. Mutta minusta porukan ei tulisi yrittää kaikin keinoin yrittää saada liputtelun haluajia luopumaan ajatuksestaan vaan enemmänkin miettiä miten tuollaista voitaisiin toteuttaa siten että enemmistö olisi tyytyväinen ja seura sallisi toiminnan myös. Nyt ratkaisuksi annetaan se että pukeutukaa eri värisiin vaatteisiin vaikka ihmisten tahto koskee heiluvia lippuja.
Keskustelu on vähän hirttäytynyt noihin lippujen heilutteluun, ehkä liikaakin. Jos apinoidaan esimerkiksi NHL pelejä, niin sinne on tapahtumaan leivottu mukaan vaikka mitä paketteja.
Pelin lisäksi voit ostaa syötävää, juotavaa, paitaa, lippistä melkein mitä vaan etukäteen. Perheille on monen näköisiä paketteja, katsomopaikoista monennäköisiin fanituotteisiin ja ruokailuun.
Jos tuohon kausikortin kylkeen leipoisi, jonkun huivi tai pelipaitapaketin asevelihinnalla, sillä saisi yhtenäistä ilmettä halliin mukavasti. Vuosien saatossa voisi koko Areena olla aikas kivan näköinen.
Joo kannattajaryhmissähän on ollut pidempään tällaista että jokin yhtenäinen huivi tms. on tullut jäsenlahjana ns. kaupan päälle eli ei tuollaiset asevelitarjouksetkaan olisi hullumpi idea. Samalla varmaan saisi promottua shopin uusia tuotteita jos tuohon fanituotepuoleen aiotaan panostaa, eritoten jos tarjoukseen liitetty tuote olisi jollain tasolla vapaavalintainen tjms. Keskustelua voisi kyllä laajentaa noiden lippujen ulkopuolellekin mutta sen täytyisi varmaan tapahtua jossakin toisessa ketjussa.
No nyt tuli ensimmäiset lähes järkevät sanat sinulta tähän keskusteluun. Monissa viesteissä on esitetty hyvinkin järkeviä ratkaisuja tähän lippujen aiheuttamaan ongelmaan. On jopa visuaalisesti esitetty ratkaisumalleja. Ne ei ole sinua kiinnostanut. Olet vain toistanut mantraa omasta oikeassa olemisestasi.Ja paremmuudestasi muihin Tapparan kannattajiin verrattuna. Aivan kuin elokapinalainen mannerheimintiellä kun poliisi kehoittaa siirtymään parempaan paikaan.
Eikö olisi järkevämpää pohtia noita ratkaisuja tilanteeseen? Ja poimia ehdotuksista parhaat ja päätyä sopivaan kompromissiin joka tyydyttäisi kaikkia? Tähän mennessä mikään vaihtoehto ei ole ollut sinulle mahdollinen edes harkittavaksi koska sinulla on oikeus.
No joo, olet oikeassa että ideologia on myös tavallaan vienyt miestä tässä keskustelussa ja on tullut kirjoiteltua turhan kärkkäitä viestejä. Mutta kyllä minä tuolla ylempänä esimerkiksi peukutin ja kommentoin kehitysideoita siitä miten lippuja voisi sijoitella katsomoon levälleen/ylemmäs näkyvyyden parantamiseksi, hyödyntää huiveja jne. Ja on minulla toki boksin ulkopuoleltakin kehitysideoita miten visuaalisuus voisi päästä enemmän esiin.
Eli en minä myöskään ole mielestäni aivan täysin julistanut että kaikki liput ilmaan kenestäkään mitään piittaamatta, osasta viesteistäni kyllä äkkiseltään sellaisen kuvan helposti saa. Hieman ehkä otin turhan painavasti kommentit että liput ja muut ovat pelikatkoillakin tiellä ja tuli olo että tällöin ei kyllä ole mahdollista löytää ratkaisua joka toimii.
Ainakaan paremmaksi kuin kukaan muu Tapparan kannattaja en ole halunnut julistautua vaan enemmänkin puhua sen puolesta että kaikille tavoille kannustaa on tilaa hallissa, tämän taisin palauteketjuun jo kirjoittaakin. Mielipiteissäni pitäydyn kyllä mutta jatkossa aion kirjoitella enemmän ratkaisukeskeisesti enkä minkään ideologian sanansaattajana tässä aiheessa. Nautitaan näistä finaaleista nyt ja sitten on pitkä kesä aikaa näitä mietiskellä ja ideoida.
Aina sanotaan ettei yksikään pelaaja ole seuraa suurempi niin ei ole yksikään kannattajaryhmäkään. Nyt näyttää siltä että so haluaa olla uusi osasto ja seuraa suurempi instanssi joka määrää miten kaikkien tulisi toimia otteluissa ja määritellä kuka näkee pelin ja kuka ei. Alusta asti olen onsseja “tukenut” ja onhan kannatuskulttuuri kehittynytkin hurjasti so:n aikana mutta tuntuu että on jonkinlainen (keksitty?) valta kihahtanut nuppiin.