Areena: Keskustelua Tapparan ottelutapahtumista

Tapparan lämmin office muuttaa sitten kun muuttaa tuonne Areenaan tai kulmille. Hakametsässä oli pienehkö tila Tappara Hall of Famelle, onko tarkoitus, että tämäkin siirtyy Areenaan ja jopa laajenee? Vai onko se jo Areenan katon alla?

1 tykkäys

Sitä laitetta ei selvästi ehditty käyttämään sillä sitä ei juurikaan käytetty kuten sanoit. Lisäksi 3D loisti poissaolollaan. Ehkä tiistaina nähdään jotain extraa? Tuo taonta-video nähtiin jokunen kausi sitten? Muistaakseni takoivat kirvestä silloin.

1 tykkäys

Tämä ja lisäksi jäähyn jäljelläoloaika ja tieto jäähystä paremmin näkyviin! Nyt se oli todella pienellä fontilla hemmetin isolla jumbotronilla. Sama homma oli toki Ilvekselläkin.

Loppujen lopuksi käytävät olivat kohtalaisen tyhjillään n. 3min ennen erätauon päättymistä, eli halukkaat olivat ainakin ruokansa ja juomansa saaneet. Jonojahan tuolla on mahdotonta estää syntymästä, mutta sain molemmissa peleissä erätauon aikana tarvitsemani, enkä varastanut sekuntiakaan ennen tauon alkamista.

Käytävät ehkä, mutta päätybaarin / Hookin alue oli ihan tukossa.

Omasta mielestä silloin homma toimii hyvin, kun erätauon aikana kerkeää käydä kusella ja juoda oluen. Siis silloinkin, kun halli on täynnä.

Hakametsässä tuo oli haastavaa. Piti valita usein toinen, jos halusi peliä nähdä heti erän alusta.

5 tykkäystä

Alkushow oli näemmä tamperelaista käsialaa. Luulisi tuolta puljusta irtoavan yhteistyöllä jotain näyttävämpääkin.

https://www.instagram.com/p/CXDn3Tttzu7/

(Jostain syystä linkki ei avaudu, se vie 3Dolli nimisen firman Instagrammiin.)

5 tykkäystä

Hienoa tosiaan, että tehdään yhteistyötä ammattilaisten kanssa. En tiedä miten nopeasti esimerkiksi nuo projektiot oli suunniteltu ja toteutettu. Niissä on potentiaalia vielä visuaalisesti paljon näyttävämpään kokonaisuuteen, joka samalla loisi myös yhteisen kokemuksen tunteita ja elämyksiä.

Toivottavasti siis tämä oli tälläkin saralla vasta 1.0-versio ja tuota kehitetään jatkuvasti. Kun kerran laitteissa ja järjestelmissä on mahdollisuuksia. Niitä pitää myös käyttää. Ja sanomattakin selvää, että jollain aikavälillä, sanokaamme tämän kauden aikana, katsojat ja kuluttajat näitä myös vaativat.

Eikös tuossa instavideolla ollut paljonkin sellaista mitä ensimmäisessä pelissä ei nähty? Vai menikö minulla noin ohi.

7 tykkäystä

No nyt kun tarkemmin noita Insta-videoita katsoi niin sille kiekon takomiselle ja rataspyörille löytyisi jokin laajempi konteksti. Eli ihan kaikkea ei taidettu silloin perjantaina näyttää. Mutta kuten todettua, varsin hyvää yritystä 1.0-versioon.

Ja Kipinä Films näyttäisi olevan projektissa mukana, samoin Jussi Huhtala niminen musiikin tuottaja.

1 tykkäys

Mikä se konteksti on? (ei Instaa)

Youtuben yläkameravideosta intro näytti paremmalta kuin B-katsomoon, jossa jääprojektiosta ei jäänyt käteen oikein mitään. Itse taonta oli hyvä, mutta tosiaan odottelin että sieltä syntyy taas kirves tai jotain. Kiekko ei kuitenkaan muuttunut takoessa miksikään, joten sattuiko ohipelipäivä pajalla? :slight_smile:

Sitten alkoi koneet ja rattaat ruksuttamaan (jonkun videosoftan standardiefekti?). Tämä konteksti ei itselle auennut, miten artesaanisepistä mentiin johonkin industrialismiin, vai oliko tässä kyseessä peräti Kalevala ja Sammon (ei Liusjärvi) taonta?

6 tykkäystä

Tuosta Insta-linkistä pitäisi päästä ilman tiliäkin katsomaan lyhyitä pätkiä videoista ja projektioista. Sinne jäähän pitäisi tulla jokin rataspyörä viritelmä, johon muodostuu Tapparan logon muotoinen mötikkä…

1 tykkäys

Toivottavasti Suomesta löytyy tarpeeksi osaamista tällä saralla.

TPS esim. konsultoi Laserimage nimistä ruotsalaista firmaa oman shownsa toteutuksessa aikoinaan. Sama pulju on tehnyt työtä vaikkapa Calvin Harrisille ja Aviciille.

1 tykkäys

Jotain meni kyllä pieleen tuossa perjantaina. Rattaiden jälkeen näyttö pimeni ja mitään ei tapahtunut, vaikuttikin siltä, että koko homma jäi ihan kesken. Veikkaan teknisiä ongelmia. Todella sääli, mutta hienoa, että noiden videoiden perusteella show on hieno.

7 tykkäystä

Tai sitten aikataulutus ei sallinut näyttää enempää. Kun ohjelmassa oli puheita ja viirien nostoa. Mutta huomenna voimme olla taas viisaampia mikäli CHL:n protokollat tämän vain sallivat. Aihio on hyvä. En dumaa ollenkaan, ja omista ideoista eritoten plussaa.

2 tykkäystä

Eikös Turussa käytetä lasereita alkushowssa ja myös nämä toimitti kyseinen firma?

2 tykkäystä

Juu, juurikin laserit. Muutoin samalla kulmalla menty hyödyntäen paikallisia firmoja.

2 tykkäystä

Hetkinen, nytkö hoksasin. En kyllä katsonut mitään instagrammeja, mutta takoiko tuossa neljä kapteeniston jäsentä neljää Tapparan logon pylpyrää? Mutta eikös niitä ollut viisi, kun siellä oli VMV myöskin? Vai oliko Juki poissa filmiltä, en minä muista?

1 tykkäys

Ainakin tuo kolmas pätkä näyttää hienolta ja aidosti 3D-effektiltä – ei tuota kyllä käytetty pelissä?? Muutenkin tuossa heijastuksen kirkkaus on ihan eri tasolla kuin pelissä oli heijastukset, mistähän johtuu?

8 tykkäystä

Kaikki johtuu siitä että laitteistoon on päästy tutustumaan vasta keskiviikkona. Ei noi niin yksinkertaisia vehkeitä ole että kahdessa päivässä niistä saataisiin kaikki irti. Tuo Insta video lupaa hyvää ja huikeaa showta tulevaisuuteen.

2 tykkäystä