Areena: Seisomakatsomot

SaiPa-pelissä oli selvästi aktiivisempaa kannatusta kuin aikaisemmin! Siitä täytyy tulla antamaan posia! Hallissa oli ajoittain ihan hyvä meno.

4 tykkäystä

Ongelmahan ratkeaisi sijoittamalla seisomakatsomo alakatsomon yläriveille ja jättämällä alimmat rivit istumapaikoiksi.

2 tykkäystä

Viisi ylintä riviä on rautakehikko ja vanerista tehty siirtokatsomo. Ei taida kestää pomppimista.

Voin sanoa jo tässä vaiheessa että blokkaa päätykätsomossa ylempänä istuvien näkyvyyden ihan varmuudella.

1 tykkäys

Tappara nyt ei muutenkaan näytä saavan mitään pyörityksiä edes kulmissa aikaan saati kiekkoa maalille joten tämä sun “ongelma” on ihan turha. :smiley:

Mutta tuo päätykatsomohan on kulmia lukuunottamatta kokonaan seisomakatsomoa. Se on erilainen kuin teillä.

Mitenköhän pyörätuolipaikat?

Jatkoajan viime viikonlopun lopusta tulkitsin, että Ilveksellä ne ovat ympäri hallia, siellä sun täällä, huonoilla paikoilla. Voi olla ettei Ilveksellä ole siis sijoitettuna Ilves-päädyn seisomakatsomon takana kuten Tapparalla. Tämä omaa mutua.

Aamulehdessä seisomakatsomoista.

Katsomot toimittaa Arvo Piiroinen oy. Yhtiö kertoi viivästyksen johtuvan komponenttipulasta.

Milloin seisomakatsomot ovat käytössä, Arvo Piiroinen oy:n toimitusjohtaja Mikko Lietzen?

”Mahdollisimman nopeasti. Olen kuitenkin yhden asian oppinut viimeisen kuukauden aikana, kun rajoitukset muuttuvat ja lentoja peruuntuu, ja se on, että en uskalla yhtään sanoa tarkkaa aikataulua. Olemme pahoillamme, että näin on käynyt.”

Lietzen kertoi jo viikonloppuna, että ratkaisussa oli kyse ylivarovaisuudesta.

”Meidän arvoihimme kuuluu vastuullisuus. Jos jokin asia puuttuu, lähestymme asiaa turvallisuuden kautta. Se on ihan typerän pienestä asiasta kiinni, mutta koska se on sinne piirretty ja sen kuuluu siellä olla, otamme vastuullisen lähestymiskulman”, Lietzen sanoo nyt.

Maksumuuri.

4 tykkäystä

Täysin oikea lähestymistapa, turvallisuus edellä tuollaisissa asioissa kuuluukin mennä.
Harmi vain, että se näkyy faniporukoiden kärsimyksenä, mutta onneksi tilanne on kuitenkin väliaikainen.

7 tykkäystä

Kiukuttelu? Tai porukkaa ei vaan kiinnosta tulla istuun? Siihen varmaan jokaisella näin kokevalla on oikeus?

“Nokia-areenan avaustapahtumat herättivät pääosin ihastusta ja kiitosta, mutta myös kritiikkiä. Aamulehti selvitti vastauksia puhuttaneisiin tilanteisiin.”

Kyllä se mielestäni vähän toisinpäin meni, mutta miten vain :slight_smile:

Höpö höpö juttuja taas… tavan tavallinen katsoja ei nähnyt mitään kritiikin arvoista. Taas ”seisojien” mielestä kaikki muu oli paskaa paitsi kusi.

6 tykkäystä

Kyllä itse olen kuullut todella paljon enemmän kritiikkiä kuin kehuja ja kiitosta.

Täällä yksi äärimmäisen tyytyväinen ja fiiliksissä ollut tavallinen katsoja. :raising_hand_man: En keksi valitettavaa. Toki Tapparan peli oli heikkoa, mutta se ei ollut hallin vika. :smiley: Toki haluan ymmärtää seisomakatsomolaisiakin.

13 tykkäystä

Haukut kuuluvat 9x kauemmas. Äänekäs vähemmistö. Se jonka mielestä asiat olivat ihan jees ei koe tarvetta pitää siitä meteliä.

Kyllä vahvasti posin puolelle jäätiin, vaikka pientä laittoakin löytyi ihan riittävästi talven puhdetöiksi.

Paljon löysin korjattavaa ja olen huolissani fanikatsomoista, mutta posi-Pasina silti.

16 tykkäystä

Kun ei ole valitettavaa ja kaikki hyvin niin ei tarvitse valittaa.

Itse löysin paljon positiivisia asioita areenalla vs Hakametsä, tykkään.

1 tykkäys

Itse kanssa erittäin vahvasti posin puolella areenasta.

Toki fanikatsomoiden puute harmittaa, on kuitenkin iso osa tapahtumaa kaikille hallissa oleville. Toivottavasti ratkee, vaikka täksi kaudeksi keinot on rajotetumpia myytyjen kausareiden takia. Periaatteessahan seisomakatsomon siirtämisellä kulmaan ei pitäisi olla mitään estettä ensi kaudeksi? Ja eiköhän täksi kaudeksikin joku ratkaisu löydetä.

2 tykkäystä

Vielä en areenalle edes päässyt ja näin ollen en tarkkaan tiedä miten katsomot menee, mutta seisomakatsomo istuvien eteen on hölmöintä ikinä mitä voi tehdä.

Mielestäni koko katsomo seisottavaksi, jolloin ei haittaa, jos alaosa pitää laittaa piiloon, mutta sitten taas jos seisomo on istumapaikkojen takana niin tulee sanomista, jos sataa niskaan jotakin, joten aivan sama kumminpäin laittaa niin puihin meinaa mennä.

Toivottavasti tähän nyt saadaan oikeasti joku järkevä ratkaisu.

En tiedä, että onko areenan käyttäjissä esimerkiksi Pyrintö, joka voisi käyttää seisomokatsomoa yhtenä katsomonosana, jonne saa junnuja tai opiskelijoita laitettua.

Tämä on vain mielipiteeni, mutta mistä minä mitään tiedä…

2 tykkäystä

Voisin laittaa pääni pantiksi ettei Pyrinnöllä ole kyhnyä pelata areenassa :grin:

Eiköhän se seisomakatsomo-asia ala ratkeamaan pikku hiljaa.

2 tykkäystä