Niinpä. Joskus syys-talvella, ehkä marraskuussa, tarkeni ihan hyvin köllötellä kuusen alla pelkässä makuupussissa, hyvin maittoi uni. Aamulla herätessä huomas että luntakin oli satanut ja makuupussin päällekin oli kertynyt ohut kerros, mutta ei sitä nukkuessa huomannu.
Monihan tekee sen virheen että palellessaan vetävät lisää vaatetta päälle ja vetäytyvät makuupussiin, kun oikeastaa järkevämpää olis vähentää vaatetta päältään mutta ottaa ne vaatteet kuitenkin mukaan makuupussiin, niin makuupussin sisällä oleva ilma lämpiää nopeammin.
Niin siis kolme viikonloppua olit kiinni eli 26pv yhtä soittoa ja kaikki oli heti alkuun 19pv? Heviä settiä, Niinisalossa tosiaan kaikilla oli automaattisesti yksi kinkku ja itse satuin siihen porukkaan jolla kaksi ja tuntuhan se ensi alkuun pitkältä sekin.
Ne ekat lomat. Niitä odottaa, mutta lopulta ne on niin musertavat. Ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, ja muutenkin loman lopun häämöttäessä tajuaa, että palvelukseen pitää palata takaisin. Että pahin onkin luultavasti edessä. Parit lomat siihen päälle, niin homma rullaa loppuun asti omalla painollaan ja lomista osaa ottaa ilon irti. Toki ihmiset on erilaisia, mutta näin mä ainakin koin. Muutoin elämään kassulla oppi ihan parissa päivässä. Sukupolvien ajan sitä laitostamista on harjoiteltu, joten protokolla on hiottu toimivaksi.
Pari ensimmäistä viikkoa Hiukkavaarassa tuntui kuin vankilassa olemiselta (en ole ollut edes putkassa) sitten siihen tottui, mutta koko ajan siellä sai olla vähän varpaillaan, että mitähän ikävää meille seuraavaksi keksitään. Suojelu- ja Sääkoulu Tikkakoskella taas tuntui enemmänkin sellaiselta koulussa tai työssä olemiselta.
Itse näkisin, että siihen tottuu, kunnes gonahtaa lopullisesti, jonka jälkeen jokainen aamu painaa enemmän ja perseilyn tarve kasvaa tasaisesti. Siis siinä vaiheessa, kun puolet komppaniasta on järjestynyt aamupalalle, ja toinen puoli alkaa vetää sukkia jalkaan.
Tuli yhtenä päivänä Tikkakoskella vahingossa tehtyä hauska temppu.
Välillä intissä oli niin niukasti tähdellistä tekemistä, että olin opetellut tervehtimään oikein särmästi kättä lippaan vieden myös vasemmalla kädelläni. Satun olemaan vasenkätinen, ja joskus myös sekoitan vasemman ja oikean. Sotilaskodin edessä minua vastaan sitten tuli kapiainen, jota tervehdin ja joka tervehti takaisin, tajusin hetken kuluttua tervehtineeni häntä vahingossa vasemmalla kädellä. Hän huomasi myös kymmenkunta metriä ohitseni mentyään, että oli nähnyt jotain outoa ja pysähtyi niin äkkiä, että oli liukastua siinä jäisellä pihalla. Mutta ei hän sitten kuitenkaan alkanut perääni mitään huudella. Poistuin reippaasti paikalta.
Viimesenä päivänä loppusiivouksen yhteydessä ilmestynyt syntilaatikko johon sai palauttaa kaikki lipastetut tavarat ilman seurauksia. Ihmeteltii ja naureskeltii mitä kaikkee poppoo sinne kanto. Omat suosikit oli kypärä ja porkat.
Toimin myös vesikuuntelijana armeijassa ja tämä toi muiston ensimmäiseltä oppitunnilta. Kouluttaja sanoi että nyt kuunnellaan kun hylkeet hässii… Hylkeiden soidinääntely kuulostaa siis aivan samalta kuin kaikumittauslaitteen ääni. Ja ainakin Suomessa pidettiin varmana että silloiset todella useat ruotsalaisten “sukellusvenehavainnot” olivat tosiasiassa kiimaisia hylkeitä.
Tuli eilen käytyä vanhassa palveluspaikassani, Helsingin Isosaaressa. Paikka on avautunut yleisölle tänä vuonna, mutta ei ole ilmeisesti kovin suurta suosiota ainakaan vielä saanut. Kovin “armeijallista” kokemusta ei paikasta saa, aika keskeneräiseltä näytti. Vanhaan palveluspaikkaani merivalvontatorniin ei päässyt, suurin osa tykeistäkin oli aidattuina. Upseerikerho oli ravintolana, mutta päivän keitto oli lohisoppa vaikka oli torstai. Anteeksiantamatonta. Retkeily- ja piknik kohteena on ihan ok, rantoja on monenlaisia, saunaankin pääsee, vaikka hinta 10 € onkin naurettava. No tulipahan katseltua saarta erilaisissa fiiliksissä.
Jostain syystä nää armeijajutut palaavat mieleen, vaikka niitä on koittanut unohtaa. Varsinkin heti kotiinpääsyn jälkeen. Monet painajaisetkin on tullut nähtyä, yleensä niissä jouduin “uusimaan armeijan”, koska olin niin surkea. Ei auttanut, vaikka sotilaspassia näytti.Tuollaisen unen jälkeen on kyllä erittäin mukava huomata, ettei se ollut totta.
Huomasin, että Rami Saari on nykyään everstinä Säkylässä. Oli silloin luutnantti/ yliluutnantti KRHK:ssa. Erittäin särmä tyyppi ja hiukan v-mäinen kaveri. Noin vuosi kotiutumisen jälkeen telkkarissa tuli joku armeija-aiheinen sarja (SA-Int?), jossa Saari oli mukana. Varusmiehet kilpailivat monissa asioissa. Yhdessä osassa pääsi jääkiekkoa pelaava luokkakaverini lukiosta ainakin johonkin luistelukilpailuun.
Itsellä tulee 20v inttiin menosta heinäkuussa. II/98 oli ensimmäinen 6/9/12kk saapumiserä. Kajaanissa tuli palveltua ja pari-kolme kertausta päälle. Tykäri edelleen. Itseä ei kovin paljoa AUK napannut ja taktiikkana oli tehdä kaikki sopivalla tavalla hieman alakanttiin alokasaikana. Pällitestistä sain kutsunnoissa ja itse armeijassa 1/10 pistettä. Muistan edelleen kun herra luutnantti kysyi ensin kiinnostaako johtajakoulutus ja heti perään kiinnostaako pällitestin pisteet. Homma oli taputeltu ja 6kk mies. Tosin tuon jälkeen vedin intin ihan hyvällä asenteella enkä lusmuillut tms. Vähemmällä pääsee kun ottaa palveluksen positiivisena kokemuksena. Itse halusin töihin ennen opintojen alkua tienaamaan rahaa ja 12kk ei olisi sopinut siihen kuvioon. Jälkeenpäin ajateltuna johtajakoulutus olisi voinut olla työelämän kannalta hyväkin juttu. Rahaa ja ruokaa aina jostain löytyy.
Näinpä. Välillä tehtiin sellaistakin, että piti tulla lakana/patjansuojus/patja kädessä käytävään. Itsehän en toki sellaista käskenyt, koska meni sen verran harmaalle alueelle.
. Tämä siis II/08
Joskus korostettiin vähemmän ja joskus enemmän.