Armeijamuistot ja tunnelmoinnit


#1

Kipinäketjun innoittamana päätin perustaa tämmösen. Kaikenlaiset kommellukset ja hajoamiset tänne.


Pienten kysymysten ketju
Pienten kysymysten ketju
#2

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.


#3

Itsehän täytin ensimmäisenä aamuna vuosia :smiley:


#4

Itse olin henkisesti aika heikossa hapessa tuossa vaiheessa elämääni ja koko armeija meni sanalla sanoen ohitse. Mielikin on sulkenut kaikki muistot ajalta, mutta karkeasti voisi sanoa, että ekat kolme kuukautta oli meikäläiselle henkisesti todella raskaita ja sen muistan edelleen. Seuraavat kolme oli sitten huomattavasti helpompia ja alkoi jopa viihtyä paikassa. :slight_smile:

Oikeastaan jälkikäteen muistaa vaan leirit, kaikki kassuajat on mennyt aivan ohi, ehkä siksi, että se oli lopulta aika helppoa vrt. leireihin. Leireillä muistan parhaiten maaliskuun sohjossa tykin kanssa pyörimisen ja läpimärät vaatteet ja illalla paluun telttaan ja pitkän matkan asemasta teltalle ja sen tietyn elämän merkityksettömyyden tunteen.

Vikan leirin jälkeen muistan mielettömän voittajafiiliksen, kun tiesi, että kohta tää on ohi :smiley:

Edit: Kipinävuorot on jäänyt mieleen. Meikäläinen kun oli siihen aikaan vielä aika hiljainen niin yleensä en osannut hirveästi pitää ääntä niin jätkät sit reilussa hengessä laittoi mulle aina 2 *ittumaisinta kipinää keskellä yötä x2. Yleensä vielä sillee, että ekaa kipinää ennen sain nukkua tunnin ja sit välissä kaksi ja sit taas ylös tunniksi :smiley: Tästä jäi ehkä vähän hampaankoloon kyl :smiley: Mutta kipinämikkona olin kuitenkin vähintään kohtalainen ja koskaan ei päässyt tuli sammumaan, kunhan klapia riitti :smiley: Toki klapejen tekeminen ei ollut ihan henk.koht. vahvuus ja jätän sen mieluusti myös tulevaisuudessa muille :smiley:


#5

En ole varma olenko koskaan ollut kipinävahdissa. Tai ehkä kerran. Laivastossa kun ei metsissä kykitty, kuin pari kertaa alokasaikana.

Mutta matruusien iloksi oli keksitty väylävahti, eli siellä sitten luodon nokasta raportoit kun Viking ja Silja ohittivat vahtipaikan disco-valot vilkkuen. Ja sitten oli tietysti satamavahti, joka pyörikin joka yö ja vuoden ympäri. Kerran meinasi pari laivaa karata talvimyrskyssä, joten se oli ihan perusteltua hommaa.


#6

Pakista syömisessä oli jotain järjenvastaisen kuvottavaa. Se jäinen metalliboksi. Kuin roskiksesta olisi syönyt. Se oli suurin viholliseni.


#7

Pakkisafkat. Mitä vähemmän kello oli ja mitä kylmempi ilma, sen karumpi.

Ja KH-marssi 50km, joista viimeiset ~20km rasitusmurtuma jalkapöydässä.


#8

Siitä 9 kuukautisesta päällimmäisenä muistoissa 13 kilon tiputtaminen ja viimeisen puolivuotisen ginekset, joita oli joka toinen viikonloppu. Ei ollut herkkua ei ja pääasiassa v*tti koko ajan. Päättyi sekin aika vaikka usko siihen oli monta kertaa koetuksella. Helppoa, mutta pitkäveteistä.

Yksittäinen naurettavin juttu oli se, että mut unohdettiin kuudeksi päiväksi panssariprikaatin esikunnan kulunvalvontaan semmoseen 1h, tuoli ja sänky kompleksiin. Oli uusi vuosikin siinä välissä. Ruokaa kyllä tuotiin ja yksi ihminenkin kävi toimistollaan joka päivä, mutta vaihtomiestä ei näkynyt kuten tapana oli parin päivän välein.

Päiväksikään en menisi takaisin.


#9

Sissinä Sodankylässä ja Haminassa. Kun kiväärimullit kaivo poteroita tai lähti marssille, me mentiin metsään telttailemaan ja syömään eväitä. Ihan mahtavaa, elämäni parasta aikaa :heart_eyes:


#10

Meillä on laivassa Tamperelainen ravintolakokki.

“Pyöräyttäkääs pizzat niin päästään taistelutunnelmaan!”, sanoi kapteeni.


#11

Aika hyvin on muistissa myös ensimmäinen ilta kun kävi nukkumaan ja tajusi ahdistuneena, että täällä sitä sit ollaan pahimmassa tapauksessa vuosi tästä eteenpäin.


(?) #12

Yhden joulun vietin Lappeenrannassa autohallilla, kun oltiin kahden kaverin kanssa päivystämässä. Ruokalan tädit antoi meille kaikkea hyvää syömistä mukaan hallille joka kerta, kun käytiin ruokalassa syömässä. Siellä sitä sitten makoiltiin sängyssä ja katteltiin elokuvia. Joulupukkikin kävi ja toi pari pakettia mieheen.


#13

Ensimmäinen yö ja tajuat tupakaverisi puhuvan unissaan naisen äänellä samalla imien peukkuaan. Yhtään ei jännittänyt…


#14

Yksi tarina liittyi huonosti käyttäytyvään ruoansulatukseeni. Nimittäin en ollut käynnyt leirillä kakkosella useaan päivään ja vatsani oli sitä mieltä et ois aika päästää karstat pois putkesta mutta se ei sit vaan ollutkaan niin helppoa joten päätin mennä ensiaputelttaan pyytämään apua. No tohtori tokaisi et olis suun kautta otettavaa lääkettä tai takaportista sujautettavaa puikkoa. Noh tohtori sanoi että tuo leiripaikalle myöhemmin jompaakumpaa lääkettä ja minä jäin sitten odottelemaan. Noin parintunnin kuluttua leiripaikalleni ilmestyi armeijan lanssi ja tohtori valmisteli paareja ja tajusin et olen saamassa sen ei toivotun ratkaisun. Ilmoitin sit et parani itsestään ja puikko jäi odottamaan seuraavaa uhria


#15

Ehdottomasti ikävin kokemus oli vähän toista vuorokautta kestänyt hälytysharjoitus Hiukkavaarassa. Homman organisointi ei tainnut mennä ihan nappiin. Olin porukassa, jolla oli vartiotehtäviä ulkona melkein 30 asteen pakkasessa. Vartiotuvassa, jossa pääsimme välillä vähän “lämmittelemään”, oli myös kylmä ja liian vähän nukkumapaikkoja. Vaihtomiehiä meidän porukassamme oli liian vähän ja niistäkin vähistä osa vielä putosi kesken pois sairastuvalle. Yksi ruokailu meni minulta ja parilta muulta ohitse, kun olimme olleet ulkona eikä meidän syömään tultuamme ollut jäljellä enää kuin vähän jotain onnettomia corn flakeseja… Jos ei saa nukkua eikä syödä kunnolla ja lisäksi koko ajan palelee, niin se on pidemmän päälle aika rankka yhdistelmä. No siitä haasteesta selvittiin. Seuraavalla kerralla muistelen mukavampia kokemuksia, joita nyt kumminkin oli paljon enemmän.


#16

Itse olen kipinässä nukahtamisenkin suorittanut. Heräsin sitten ehkä tunnin päästä vilunväristyksiin. Muut nukkuivat vielä pusseissaan, joku tosin puoliunessa huuteli jo lisäämään puita kaminaan, kun on niin kylmä. Tuli oli jo täysin sammunut, ei näkynyt edes kyteviä hiiliä. Eipä siinä sitten kun uudestaan tulta virittelemään, ja kun sain sen hyvään vauhtiin, niin herättämään seuraavaa vahtivuoroon ja itse nukkumaan. Taisi olla ettei sitä seuraavan vahtivuoroa ollut enää jäljelläkään kovin paljon kun olin saanut kaminan taas punaiseksi. Muille en tietysti kertonut mitään torkahduksestani jälkeenpäin.

Nämä tavanomaiset tornihuhut kiersi jo silloin 90-luvulla. Esim. kaverit puhui ihan vakavissaan että toisessa komppaniassa on joku kaveri joka on ollut Ranskan muukalaislegioonassa sotimassa. Ja kun leirillä oli tullut hälytys, niin se oli tehnyt puukolla reiän teltan seinään ja rynnännyt alasti ase tanassa (siis rynkky) pihalle saman tien! Ollut sitten siellä jo valmiina tappamaan vihulaisia kun muut vasta veti housuja jalkaan teltassa. Kovia ne on noi muukalaislegioonan miehet…


#17

Hiukkavaarassa minun ei onneksi tarvinnut olla kuin 3kk peruskoulutusjakso. Loput armeijasta suoritin sitten Tikkakoskella, joka oli ihan lasten leikkiä “Hiukkikseen” verrattuna. Pääsin säämieheksi. Sääkoulutuksen jälkeen oli komennuksia eri puolilla Suomea ampumaleireillä ja leirien välillä lähinnä leppoisaa oleskelua koululla. Sotilasmestari yritti välillä keksiä meille jotain hommiakin. Käytännössä tuvassamme herättiin vasta kahdeksalta. Ja joka aamu klo 9 menimme sotilaskotiin nauttimaan kahvit ja tuoreet munkkipossut. Viikonloput olivat tietysti lähes aina vapaita. :slight_smile:

Koulun alakerrassa oli varastoja ja sellainen verstas, jossa valmistettiin ja korjailtiin kaikenlaista. Yksi tai kaksi osaavampaa kaveria teki verstaassa oikein töitäkin mutta muut katselivat sivusta kiinnostuneina. Porukkamme oli jostain syystä erään vääpelin arvoisen kouluttajan epäsuosiossa. Hän kävi toisinaan meille jotain tuhahtelemassa ja mulkoili meitä happamasti. Ehkä häntä ärsytti joukko enimmäkseen toimettomia varusmiehiä.

Kerran verstaassa tehtiin telttoihin uusia keskisalkoja. Sotilasmestarin (joka oli aikamoinen velikulta) määräyksestä ne maalattiin räikeän punaisiksi “sillä muuten kouluttajat hukkaisivat ne maastoon.” Vääpeli tuli taas meitä vilkaisemaan ja murisi - Mitähän te täällä taas mukamas teette? Hetken mielijohteesta otin oikein sotilaallisen asennon ja vastasin hänen retoriseen kysymykseensä reippaasti - Puolijoukkuetelttojen keskisalkoja, herra vääpeli!
Vääpeli tuijotti minua tiukasti ja kivahti - Vai niin! Onneksi hän ei viipynyt enää kauempaa paikalla, koska tilanne oli niin koominen, ettei pokkani tai kavereidenkaan pokka olisi kovin kauan pitänyt. Hän taisi ehtiä jopa kuulomatkan ulkopuolelle ennen kuin purskahdimme nauruun.


#18

Kovin kokemus oli AUK loppukoe, 185km marssi, josta osa polkupyörällä, osa jalan, matkalla tehtäviä. Aikaa kului 4 päivää :smiley: Suht voittajafiilis kun pääsi kasarmille. Oli muuten kuuma kesä 2011. Ja talvella kylmä.


#19

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.


(soosi) #20

Armeija: ainut paikka jossa olen nukkunut mustalaismiehen kanssa samassa sängyssä. Poliisi toi hänet keskellä yötä yläpunkkaan ja aamulla lähti eikä tullut koskaan takaisin.