Armeijamuistot ja tunnelmoinnit


#21

Hiukkavaarassa yksi tupamme asukki soitti kerran iltalomalta, että hän oli hukannut kaappinsa avaimen ja pyysi meitä muita murtamaan tuvassa hänen kaappinsa lukon, että hän pääsisi palatessaan kaapilleen. Hänellä oli jo valmiina uusi lukko, jonka hän laittaisi sitten vanhan tilalle. Lukko ei tietenkään irronnut ihan helposti. Sitä päädyttiin hakkaamaan kenttälapiolla kunnes se antaisi periksi. Kesken lukon moukaroimisen tupaan tuli päivystävä upseeri. Pelästyimme vähän aluksi, että mitähän tästä seuraa mutta kuultuaan tilanteen hän alkoi itse kaikkein reippaimmin takomaan sitä lukkoa ja saikin sen irti.


#23

Juu meillä noita lukkoja hakattiin harva se päivä, kun porukka unohteli avaimia kotiin. Yksi monni oli vahingossa koittanut kaverin avaimella avata oman lukkonsa ja sinnehän se avain napsahti lukon sisään poikki. No, seuraavana aamuna harjoitukseen, niin pakkohan niiden oli molemmat lukot lyödä lapiolla.

Ja yks spolle sai kerran kännipäissään sillä lapiolla koko kaapinoven soikeaksi, ei ollut paljon enää virkaa sillä kaapilla.

Se on muuten tuo kenttälapio erinomainen kapistus. Monneille pidin telamiinakoulutusta p-kaudella sellaiset 60 tuntia, niin siinä samalla kun vähän terotti, sai ko. lähitaisteluaseen toimimaan auttavana kirveenä.

Olipa muuten elämäni turhin viikonloppu tuo mosaleiri, aamusta iltaan telamiinarastia. Oli niin tylsää, että oli pakko keksiä tilannetta kuvaavaa miinojen kanssa juoksua ja suojautumista, ja räjähdyksen kasvattamiseksi saivat kokeilla myös kahden tellun asentamista päällekkäin - ja kelloa vastaan totta kai. Kuulemma suojelurastilla oli kivempaa.

Koska jos joku skappari olisi nähnyt, niin olisi näyttänyt väärältä vaan istua laatikon päällä samalla, kun monnivat kuopivat rivissä maata.


#24

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.


#25

Itsellä hauskin tapahtuma oli alokasaikana kun oltiin jossain metsäleirin “siirtymällä” talviaikaan. Yhdelle kaverille nakki napsahti ja sai vedetteväkseen ahkion jossa oli kaikkien sukset ja sauvat. Yhden mäen päällä kaverilla jalka lipsahti ja tietty ahkio pääsi vapaasti liukumaan mäkeä alas ja otti osuman puuhun ja kaikki sukset ja sauvat lensi isossa kaaressa pitkin metsää :joy: Siinä oli kapiaisellakin naurussa pitelemistä…


(AJL Tappara-veikkauksen 16-17 voittaja) #26

Siitä on aikaa jo niin suunnattoman kauan kun armeijan harmaissa tuli palveltua, mutta jotain muistoja sentään vielä jäljellä on. Pääsääntöisesti armeija-aika oli erinomaisen mukavaa aikaa, vaikka noihin aikoihin kaikki oli vielä hieman toisin kuin nykyisin.

Vapaaehtoisena 17-vuotiaana matkasin kauas kotikonnuiltani suorittamaan asepalvelustani. Tikkakoskella alkoi minun “sotilasurani” Ilmavoimien viestikoulussa, josta Lahteen LääkintäRaukkiin, josta takaisin Tikkakoskelle loppuajaksi. Päiväraha oli noihin aikoihin jotain aivan muuta kuin nykyinen. Tarkkaan en muista, mutta ellei muistini heitä aivan häränpyllyä, niin se pyöri nykyrahassa jossain 20-30 sentin välimaastossa per päivä kun kuittasimme valtiolta. Toki tuolloin sillä rahalla sai muistaakseni sen saman tupakkiaskin kuin nykyiselläkin päivärahalla saa.

Mitään vallan tavatonta ei armeija-aikoinani minulle tapahtunut. Joulun vietin varuskunnassa, hieno kokemus oli se; kiljua otettiin siinä poikain kanssa, näin saimme aikaan perin hartaan joulutunnelman. Kehityskaareni harmaissa oli nousujohteinen: - alokas - lentosotamies - oppilas - korpraali - alikersantti ja tietenkin suurena sotaherrana sain myös Tikkakoskelle palattuani komentooni ihan ikioman ryhmän. Käsittääkseni ja muistaakseni olin pidetty ryhmänjohtaja. Johtuikohan siitä, että sulkeiseni vedin armottomaan tyyliini; Ryhmä! - Taakse poistu! - (1-2 sekunnin tauko, jossa ryhmä ei ehtinyt kunnolla kääntyä) Ryhmä! Mitä sitä nuoria poikia nyt turhaan juoksuttamaan, hyväkuntoisia olivat muutoinkin noihin aikoihin nuoret miehet toisin kuin nykyinen pullamössönuoriso.

Alokasaikana, eikä muutoinkaan, lampsittu lomille lähes joka viikonloppu kuten nykyään on SA-INT:ssä tapana. Erään kerran minulla oli niin kova tarve lomille, että piti käydä koko komentoketju läpi ennen kuin natsasi. Ryhmänjohtaja - en puolla - Komppanian päällikkö - en myönnä - Teppo J. Suonperä (joka oli koko Luonetjärven varuskunnan suurin sotaherra noihin aikoihin, eversti arvoltaan) - Loma myönnetään. Rääkäisin reippaasti Teppo J:lle herra se ja se nyt on sellainen tilanne, että ellei lomaa tipu alokas se ja se lähtee puntikselle, koska normaali ohjesäännön mukainen marssijärjestys ei tuota toivottua tulosta. Teppo J katsoi minua jonkun aikaa pidätellen ilmiselvästi hymyään, jonka jälkeen kirjoitti alokkaalle pitkän viikonloppuvapaan, mutisten samalla jotain suomalaisesta sisusta ja sitkeydestä.

Joitakin aikoja myöhemminhän tämä sympaattinen sotaherra tapettiin erään alkoholisoituneen virkaeron uhkaaman luutnantin toimesta. Itseään täynnä oleva tapakouluttaja ja raidallisten tennissukkien ”ystävä” Kaarina Suonperä on sivumennen sanottuna Teppo J:n leski. Rouvan puheiden takia tennissukkien myynti romahti!


(Mukahauska juttu) #27

Tulipa selville mitä kaikkea sipsipussilla voi tehdä, kun selvisi yöllinen pussin rapisuttelu.


(AJL Tappara-veikkauksen 16-17 voittaja) #28

Lomilta kun palasi ennen puoltayötä ja aukaisi tuvan oven niin voi helvetti mikä lemupilvi iski vastaan!


(?) #29

Iltaisin oli vähän hommat vähissä autohallilla, joten yhtenä iltana armeijatoveri halusi vähän hassutella Raisu mopon kanssa. Ensin hän keuli mopolla autohallissa, mutta sitten halusi lisää haastetta. Sanottiin hänelle, että aja rappuset ylös autohallin toiseen kerrokseen. Yläkerrassa oli luokkahuone ja skappareitten huone yms. No, kohta mopo olikin jo yläkerrassa ja kun alastulon aika koitti, niin alaovi aukesi ja ovesta astui sisään päivystävä upseeri. Siinä olikin upseerilla hämmästynyt ilme, kun rappusissa tuli vastaan mopoilija. Ajokieltoahan siitä sitten napsahti.


#30

Tietyllä tavalla intti oli parasta aikaa elämästäni, ja juuri sitä mitä siinä elämänvaiheessa tarvitsi. Kuria, ryhmähenkeä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja reippailua. Se oli nuorelle miehelle hyvä tapa päästellä höyryjä ja pitää “välivuosi”, ei tarttenut itse vaivata turhaan päätä, riitti kun teki mitä käskettiin. Ne oli hienot 362 päivää, mutta tuskin enää tälläi kolmekymppisenä ja perheellisenä jaksais uudestaan käydä. :smiley:
P-KR/RjK 1/06 kuittaa.


#31

Emmänytierä oliko parasta aikaa elämässä mutta olihan se tykistön viesti teknisessä mielessä ihan ok. Tykkäsin rynkyllä ampumisesta. Erityisen mukavaa oli pudottaa ilmapallo yhdessä joukkuekilpailussa, kun porukan ampumavalmennettava ei kahdella osunut.
Intistä voi olla montaa mieltä mutta itte olen jälkikäteen huomannut noi painetilanteiden käsittelyt, teki mulle todella hyvää. Vaikka se välillä sillon aika hartaasti vi**ti.
(huomauttaisin että minä olen intin käynyt kauan aikaa sitten)


#32

Laivastossa tehdään paatille ja miehistölle merikelpoisuustesti, purjehduskauden alussa. Testin läpäisemällä laiva miehistöineen saa luvan suorittaa tehtäviä merillä. Homma toimi niin, että joku iso herra Amiraali tulee laivalle ja ajetaan palo/taistelu/runkovuotohälytykset ja katsotaan, että hommat on opittu.

Oli toukokuu ja merikelpoisuustestin aika. Mutta sepäs sattui sellaiselle päivälle, jolloin kaikki edellisen saapumiserän varusmiehet olivat käyttämässä viimeisiä lomapäiviään pois, viikko-pari ennen kotiutusta. Kapteenille tuli hätä käteen - miehistöä oli vähän ja pelkästään uutta saapumiserää, joka ei ollut seilannut kuin satama-altaassa harjoittelemassa.

Tilanteen tajuttuaan hätääntynyt päälikkö ryntäsi iltapäivällä skanssiin, jossa me matruusit maleksittiin vapaa-aikaamme.

“Onko teistä KUKAAN ajanut venettä?”

Nostin käteni ja sanoin, että “Jep, on tullut pyöriteltyä”. Näin minusta tuli ruorimies ja loppu palvelusajan olin sitten ajamassa, kun muut rehkivät kansilla erilaisia harjoituksia hiki hatussa – aina kun hälytys soi, meikäläisen asema oli ruorissa. Ei huono - oli oikein aurinkoinen kesä ja paatissa myös ulkoilmaohjaamo. Isoimpana huolenaiheenani riittävä aurinkorasvan suojakerroin ja förstin huonot jutut.


#33

Oliskohan ollut 3/93 erä kun menin Parolaan. Koittivat houkutella jo ammattikoulun jälkeen Vekaralle mutta en sinne halunnut eikä sinne tarvinnut lähteä kun aloitin Tampellan konepajakoulun jonka jätin kesken vuoden päästä ja lähdin siis Parolaan kranaatinheitin komppaniaan. Alokasaikana jo nopeasti huomasin että täällä pitää vaan luovia ja olla mahdollisimman näkymätön enkä todellakaan halunnut sitä touhua mitä siitä kassun ikkunasta näki (heitinryhmän palvelukseen lähtö) joten valitsin vähän pitemmän palvelusajan ja rennomman touhun panssarivaunuasentajan riviaukin.

Ei tullut minusta alikessua johtuen ehkä mun löysästä asenteesta mutta ei se ole haitannut.
Palvelusaika jatkui siis sen aukin jälkeen niin että meistä luotiin 3 hengen ryhmä jossa oli 1 alikessu ja 2 panssarijääkäriä ja sitten muka korjattiin ja huollettiin panssarivaunuja heh.

Melkein heti se meidän alikessu teloi ittensä muistaakseni lomilla ja häntä ei enää sen koommin kassulla näkyny tai jos näkyi niin ei hänen mitään tehdä tarvinnut ja sai muistaakseni ylipalvelustakin,

Noh siellä hallilla ne päivät kului ja muutamalla leirillä oltiin venäläisellä huoltoautolla muka jotain tekemässä mutta käytännössä rentoa nuotiojutustelua.

Ai niin tulihan siinä jossain vaiheessa ajettua b kortti siihen aivan mahtavaan uatsiinkin vai mikä se oli ja joskus jotai skappareita tuli kärrättyä leirille.

Mutta se siitä niin kuin ehkä tekstistä voi päätellä en niin hirveästi antanut arvoa koko laitokselle mutta pakkohan se oli käydä ja mukavaa sieltä oli viimeisen kerran lähteä ja väitänkin että huolimatta mitä mieltä on sodasta ja tappamisesta niin kyllä se armeija aina kannattaa käydä niin miehen kun naisenkin.

Muutama lausahdus on jäänyt mieleen.

  • pönttö per pönttö
  • jaahas kello on noin ja me ollaan näin…taakse poistu
  • ja ehkä suurimpana elämän viisautena se kun olin jotain tehnyt siellä hallilla jota en nyt muista niin sotilasmestari sitä multa tivaamaan että miksi näin niin aloitin että no kun mää ajattelin…johon sotilasmestari sanoi no siinä se vika sitten olikin.
    Sen jälkeen olen jättänyt ajatustyön muille ja räksytän mieluummin oppositiossa.

Yksi asia on jäänyt kaivamaan kun en saanut edes korpin jämiä ja kirjurit sai melkein järjestään vaikkei ollu kun 8 kk, halvatun pakana.


#34

-91 Panssariprikaatissa, suurimmaksi osaksi hyviä muistoja, nuorena miehenä kaikki uusi oli mielenkiintoista. Ehkä toisten typeryydestä kun sai toisinaan muutkin maksaa se pänni mut elämä on. OLin muuten tän jääkiekonparissa pyörivän Mika Toivolan ja demarivaikuttaja Pajamäen kanssa samassa komppaniassa.


#35

Kyllähän armeija-aika itellä oli sellanen “uuden elämän alku” koska ennen sitä olin ujo ja hiljanen, nyt kaikkea muuta :smiley: ei sitä turhaan sanota, että armeija tekee pojasta miehen.

Itellä kun on taipumusta kaikenlaiseen sähläykseen, niin kommelluksilta ei voinu välttyä. Voisin nostaa muutaman tähän esiin.

Alotin tammikuussa armeijan ja 1. leiri tais olla Padasjoella. Isä anto mulle “hyvän” vinkin, että laita alle kiakostakin tuttu “hikipuku”, niin kyä sää pärjäät siä pakkasissa. Ideahan tuntu hyvältä, kunnes ensimmäisenä iltana iski kakkahätä :sweat_smile: pakkasta oli yli 20 ja kova kiire siinä tuli tehdä tarpeensa, ku alastomana huusissa istu :joy:

Toinen muisto on kans jostain leiriltä. Olin viimenen ukko kipinässä ja mun piti herättää aamulla koko teltta. Koska nupissa ei leikannu, että mites tää olis järkevää hoitaa, niin päätin huutaa niin paljon ku keuhkoista irtos: teltassa herätyyyys!! Sanomistahan siitä tuli: Kävikö alokkaalla mielessä, että jos olis sotatila ja vihollinen lähellä, niin oliskohan ne voinu kuulla ja pistää pienen iskun vireille? :joy:

Ja vielä yks. Olin päivystämässä esikunnassa ja kävin päivystyskopin ulkopuolella jostain syystä. Tietysti kopin ovi meni lukkoon ja koska en vartiostoon kehdannu soittaa, niin yritin kömpiä koppiin asiointiluukusta, joka ei kovin suuri ollut. Just ja just sain itteni siitä sisään. Ihmetys vartiostossa olis ollu varmaan kohtuu iso, mikäli kameroista ois huomattu mun touhut :sweat_smile:

Kaikin puolin hienot 9 kuukautta Parolannummella :grinning:


#36

Aiai oli ne hienoja aikoja kun Padasjoella oltii viikon leirillä niin ikään talvella ja myös Hätilässä ampumassa kun joku -20 pakkasta, laavulla istuttiin paistamassa makkaraa.


#37

Säähommissa tuli muutama pitempi komennus, kun olin ampumaleireillä Lohtajalla ja Rovajärvellä. Molemmissa oli oikeastaan kaksi eri ampumaleiriä peräkkäin. Lohtajalla oli aluksi IT-väki ja heidän jälkeensä rannikkotykistö. Rovajärvellä oli tykistö- ja panssariväkeä. Minulle ehti kasvaa hyvin erottuva punertava partakin kummassakin paikassa ja sain tilapäisen lempinimen Bonaparte.

Säämiesten päivän aherrushan leireillä kesti vain muutaman tunnin mittaamista, laskemista ja sääsanoman lähettämistä. Paljon aikaa vietettiin sotilaskodissa. Kun ilmatorjunnan pojat hikoilivat tykkimontuissaan, säämies otti parakin katolla aurinkoa. Lohtajalta palatessani kävin muuten asioimassa kokkolalaisessa pankissa rynnäkkökiväärin kanssa. Se rynkky kun piti meilläkin olla komennuksillamme mukana.


#38

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.


(Syysvire) #39

Vekaranjärvi 1993. Kutsuntojen jälkeen piti oikein kartasta katsoa missä helvetissä tällainen paikka oikein on. Ja etukäteen ajattelin on, että tässä on nyt kaikki mahdollista; yhdestä päivästä loppuelämään. No 11 kuukautta siellä meni. En ollut enkä ole mikään sota- tai maanpuolustusintoilija, mutta tuo reissu oli kyllä tuohon väliin parasta mitä elämässäni tapahtui. Pois kotinurkista ja äidin pullamössöistä. Kyllähän nuo pitkähköt matkat välillä harmitti, mutta löysimme AUKki aikoina jonkun pykälän matka-ajan pidennyksestä ja lomille pääsikin lähtemään jo klo 12:00 aikoihin. Jostain kumman syystä aloin viihtymään intissä varsin hyvin, lähinnä tuo ulkona ja metsässä liikkuminen oli mukavaa. Loppuaikoina ilmoittauduinkin vapaaehtoiseksi kaikille mahdollisille metsäleireille, kun tuo kasarmilla oleilu alkoi olla pirun tylsää. Jonkun epävirallisen tilaston mukaan metsäöitä taisi tulla kasaan eniten koko saapumiserässä. Sattui ja tapahtui monennäköistä. Olin pirun lahjakas hukkamaan tavaroita…välillä joutui kuittaamaan päivärahoista.


#40

Hiukkavaarassa oli sotilaslääkäri “keppimajuri”, jonka tuomio helpotusta päiväänsä haluaville varusmiehille yleensä kuului “kp = kelpaa palvelukseen”. Mutta Nuti onnistui saamaan häneltä oikein hyödyllisen pysyvän vapautuksen painavien kuormien kantamisesta, pitkistä marssisuoritteista ja Cooperin testistä. Kun rankkoja marsseja ei kohdalleni osunut eikä painavia tavaroitakaan tarvinnut kuljettaa pitkästi, ei vapautus juuri vaikuttanut palvelukseeni. Taisin yhden Cooperin testin jättää väliin.

Kun armeijassa harrastetaan lyhenteiden käyttöä, lyhensin tietenkin tämän vapautukseni kirjainyhdistelmäksi PVPKKPMSCT. Yksi alikersantti Hiukkavaarassa nakitti vapautuksia saaneita nuorempia jääkäreitä kantamaan pöytiä ja tuoleja. Hän kyseli, mitä vapautuksia kenelläkin on. Jos se oli VUP tai VMTL tai jotain sellaista, niin hän määräsi hommiin. Minä vastasin hänen kysymykseensä vapautuksista tuon itse keksimäni lyhenteen, jonka kuultuaan alik. sanoi heti - Te olette vapaa!


(soosi) #41

Plaja de Lohtaja :parasol_on_ground: