Nää kelit saa kyllä hymyn huulille ja mielen korkealle. ![]()
Mikäs siinä on tallailla pitkin katuja mestaruuslippiksen kanssa! ![]()
Käsittääkseni olivat vain julkaisseet tempauksesta facebook-sivuillaan, ja siitä oli sitten IS päättänyt kirjoittaa jutun. Kuvatkin olivat ihan Jukureiden junnujen toiminnanjohtajan ottamia, eli tuskin siellä mitään toimittajaa mukana oli ![]()
Joka tapauksessa, mulle tuli kyllä hyvä mieli tuosta jutusta! Kiva, että tällainen idea tuli jollekin mieleen, kiva, että nuoret pojat halusivat lähteä mukaan. Ja parasta tietysti, että apu tuli varmasti tarpeeseen!
Onhan tuo juttu joka saa hyvälle mielelle, en minä sillä, ja kannattaahan tuo brrandin kannalta julki tuoda ei siinä mitään. Peukku tälle tai kaksi.
Se,että nyt on lämmintä (ei sada räntää) ,Tapparan mestaruus,aurinko paistaa ja veli @Treppu laittama video tuossa ketjussa.
Kävimpä äsken ostoksilla Nekalan Starkilla. Kaupan päälle sain Mestaruus-lippiksen. Amerikkaa…
Kaupissa soiva Tampere II ![]()
Suunnistusta televisiosta ja ei ole edes paha krapula.
![]()
Niin ja @Treppu
myös sinulle eilisestä.
Se kun saa muutaman tunnin päästä heittää lätkäkamppeet päälle ja pääsee pelaamaan. ![]()
Se kun ulkona on satanut vettä ja ilma on raikas eikä ilmassa ole siitepölyä.
Katselen kansanedustajien sotilasarvoja. Jussi Halla-aho = siviilipalvelus
Nauratti. ![]()
Kun tein paikallisen rengaskauppiaan kanssa hyvän diilin auton ja kärryn renkaista!
Suunnistus - mikä huikea tv-laji.
Tämä. Suunnistaa en itse osaa tippaakaan, viimeksi intissä kartta kädessä ollut. Jokunen vuosi sitten satuin teeveen ääreen kun Jukolasta tuli lähetystä ja olihan tuo siistiä seurata! GPS tuo niin paljon lisämaustetta katsojan kannalta tuohon seuraamiseen ![]()
Tuli ostettua Tapolan mörköö. Nam. Kekkasin, että pihan punakanelisose passaa sen kanssa jopa paremmin kuin puolukkahillo. ![]()
Tämä lyhytanimaatio, varsinkin koska ottaa kauniisti kantaa todella tärkeään aiheeseen; koulutukseen.
Rosteri 2017-2018
Jälkikasvun puolesta saa olla nyt iloinen.![]()
Onneksi huhut pitivät paikkansa, kun niistä oli otettu koppi jo aiemmin paitojen muodossa.
Paidat siis eivät ole minun vaan jälkikasvun…
Hyvä palvelu kaupassa. Myyjä näki vaivaa ja kauppa syntyi ![]()
Ps. Tietenkin toistasataa positiivistä viestiä uusien julkistettujen pelaajien tiimoilta. Olisipa maanantait aina tällaisia ![]()