Asiat ja ihmiset, jotka saavat hyvälle tuulelle

Minä kunnoitan ihan saa…sti noita, jotka rohkeasti heittäytyvät alanvaihtoon, jopa vanhemmalla iällä. Tuo antaa voimia… Mahtava juttu Kahvis.

9 tykkäystä

Onnittelut vaan täältäkin! Muistaakseni olet useamman kerran maininnut perusosaamisesi olevan taloushallinnon puolella. Ehkä voisit hiukan meille uteliaille vihjaista mihin suuntaan tie nyt käy. :wink:

2 tykkäystä

Kiitos kaikille sydämestäni tämän valtavan ilon, euforian “jakamisesta”! Sisäänpääsy ei ollut itsestäänselvyys ja ikävä kyllä moni muu on joutunut pettymään.

Olin taloushallinnon alalla yhteensä noin 3 vuotta, mm tilitoimistossa tein laidasta laitaan hommia. Siihen päälle opiskelin vielä taloushallinnon ammattitutkinnon osan. Eli käytännössä olen koulutukseltani Tall.Hallinnon Merkonomi + AT (osa). Alalla on omituinen kohtaanto-ongelma ja tavallaan väsyin, en uskonut enää itseeni. Vaikken kyllä huono ollutkaan. En siitä sen enempää, kävi aika huono onnikin.

Ympyrä sulkeutui nyt jollain tavalla miettiessäni lopullisesti alan vaihtoa : Olin ollut teininä varastossa tetissä, ja siitä jäi erittäin mieluisat muistot. Ja olen ollut kiinnostunutkin alasta jo aikaisemminkin. Kys. ammattihan opitaan töissä, enkä ole niin naiivi että uskoisin todellisuuden vastaavan esim TET-Kokemustani.

Tulen (toivottavasti) saamaan elintärkeitä tarjolla olevia pätevyyskortteja. Tarjolla olisi myös sellaisia näyttöjä, johon merkonomi koulutuksestani on paljon hyötyä.
Kaipasin ehkä jotain erilaista elämääni. Uuden alun puhtaalta pöydältä, edellinen pöytä oli kovin kaaoottinen.

Välillä oli melko vaikeaa etsiessä uutta suuntaa ja alkua itselle, mutta en ole luovuttanut vastoinkäymisten jälkeen, vaikka todella tiukkaa on tehnyt. Matka on alussa ja se on toki vielä arvaamaton, mutta tämä on giganttinen askel jotain uutta kohden.

Eli hain ja pääsin Logistiikka-Varastoalalle. Olen aina pitänyt fyysisestä työstä, joka on monipuolinen työnkuvaltaan.

EDIT! Saa myös siirtää tämän viestin, mikäli sopivampi alue koetaan paremmaksi. Tuli vastattua laajemmin asiaan, mitä kuvittelin :smiley:

11 tykkäystä

Itse vaihdoin myös äskettäin alaa.
Tulin ns. kurkkuani myöden täyteen kaupan alaa ja erityisesti myyntihommia. Tuli olo, etten enää ikinä halua myydä kenellekään yhtään mitään.
Nyt olen neljä viikkoa ollut varastohommissa, enkä ole katunut sekuntiakaan. Työ on mielekästä ja hommia on koko ajan, joten aika kuluu nopsaan.
On kuin uusi elämä, kun töistä pääsee klo 15 kotiin ja kaikki viikonloput vapaat. Kaupassa työvuoro oli käytännössä 10-19, johon tuhraantuu koko päivä. Aamulla ei ehdi ja illalla ei jaksa enää mitään.
TES:in mukaan joka kolmas vkonloppu pitäisi olla vapaa, mutta paskan marjat ainakaan meillä ollut. Hyvä jos vuodessa oli tuo kolme viikonloppuvapaata.
Nyt ehtii työpäivän jälkeen vaikka mitä! Esim. katsoa klo 17 alkavia 3vs3 -pelejä koko illan, tai käydä joka päivä lenkillä, tai ihan mitä vaan.
Ja näistä em. asioista tulen joka päivä erittäin hyvälle tuulelle! :slightly_smiling_face:
Jos joku asia harmittaa, niin se fakta, että mulla meni kaupan alalla perkele 20 vuotta!!

Edit. Jatkan vähän vielä tarinaa. Taitaa kohta olla enemmän paikallaan tuolla Työelämä -ketjussa, saa siirtää…
Ansiotasohan tuossa ainakin omalla kohdallani heikkeni huomattavasti, mutta tämä oli kyllä ihan täysin tiedossa, kun aloin uutta paikkaa etsiä. Mutta voin sanoa, että roimasti plussan puolella on tämä kokemus!
Vähän kyllä naureskelin, kun sain uuden verokortin; loppuvuoden vero% on niinkin komea kuin 0,5% :sweat_smile:
Pyöreästi 150€ olis vielä tälle vuodelle veroja maksettavana.

10 tykkäystä

Aivan viimeaikoina olen muutamaan otteeseen joillekin suositellut logistiikka-alaa. Uskoisin siellä töitä jatkossakin löytyvän, on sitten korona-aika tai ei. Eikä se pelkästään “muskelimiesten” :wink: ala ole, vaan jatkokoulutus- ja eteenpäinmenomahdollisuuksia lienee vaikka miten pitkälle, jos tahtoa, innostusta ja kykyjä löytyy.

1 tykkäys

Mm95: takaisin leijonaksi ohjelma ja Jutin sanat: Sit ku syödään Fazerin sinistä niin sit syödään fazerin sinistä. Oli niin Jutimaisesti sanottu :smile:

11 tykkäystä

Ja pelkällä suklaalla masut kasvaneet :laughing::laughing:

3 tykkäystä

Hämmästyin hieman, kun Mika Nieminen sanoi, että syö levyn suklaata päivässä… siinä sitä sitten ihmetellään kun ei olla kunnossa

1 tykkäys

Erinäisistä syistä johtuen täytyi tänä aamuna tulla pyörällä töihin. Nyt työmaalla kahvikuppi kädessä ja suihkun jälkeen fressi olo. Täytyisiköhän koittaa ottaa tavaksi?

7 tykkäystä

3 vuotta on tullut kesät talvet töihin poljettua. Suosittelen.

Huomaa aika nopeasti ihan yleisessä vireessä ja alaselän toimivuudessa (IT-alalla töissä), kun piti pitkiä aikoja etätöitä kotoa paiskia.

Kannattaa tosin tsekata, että on hyvät kuteet. Itsellä veden kestävät kuorivaatteet aina mukana. Pari merinovilla tuubihuivia päällekkäin kaulalla on ollut kanssa vakio, kun kelit kylmenee.

3 tykkäystä


Toijalan Rakennustarvikkeessa tulee aina hyvälle tuulelle. Olikohan 7 Tapparan paitaa katossa.

Ja roskiksenkin saa oranssina

27 tykkäystä

Tuossa tuli juuri ilmoitus, että tonttiarvonnassa voittava arpa osui omalle kohdalle! Huikeaa! Nyt saa alkaa polkaisemaan hiljalleen projektia käyntiin.

19 tykkäystä

No kävipäs tuuri. Kannattaa hyvissä ajoin alkaa suunnittelemaan oman, jos sellainen on, asunnon myyntiä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.:grin:

Viesti siirrettiin ketjuun: Paras biisi juuri nyt

Joku oli jättänyt söpön maskotin lepäämään kerrostalon alakertaan. :slight_smile:

7 tykkäystä

Minä itse :joy:
Sain pidettyä suuni kiinni vaikka tekee tiukkaa😂

2 tykkäystä


Tällainen “mukava” viesti pöllähti kypärääni keskellä päivää.

14 tykkäystä

Tänään oli ihme juttu! Sellainen n.80v muori kyseli, että voinko serurata yhtä pelikonetta sen aikaa, että hän ehtii vaihtaa kolikoita, ettei kukaan muu mene siihen pelaamaan. Sanoin, että voin. No, muori palatessaan sanoi, että kiitos teille.

14 tykkäystä

Tänään pitkästä aikaa soittokeikalle. Jos liikut Varsinais-Suomessa niin paikka on Laurilan lava Marttilassa. Liput vaivaiset 10e ja sillä saa tanssia koko illan klo19 alkaen. Ja katto on pään päällä jos/kun sataa ropsauttaa.

7 tykkäystä

Kaverit!

Tässä on nyt viimeiseen tuntiin tullut pienempiä ja isompia vastoinkäymisiä useampi.

Onneks ykskin kaverin viesti voi piristää isosti. :blue_heart:

11 tykkäystä