Tilastoja viime viikon keskiviikolta kuinka Föhn -tuuli nosti hetkeksi keväisiä lämpötiloja lähellä normaalisti talven kylmintä ajankohtaa:
Helmikuun ennusteissa on epävarmuutta, mutta lämpimämpi jakso näyttäisi jatkuvan:
Vielä reilu viikko sitten kuukausiennusteissa näkyi merkkejä mahdollisesta stratosfäärin polaaripyörteen heikkenemisestä, joka olisi voinut tarkoittaa pohjoiselle pallonpuoliskolle arktisen ilman kylmänpurkauksien mahdollisuuden kasvua. Uusimmissa kuukausiennusteissa polaaripyörteen ennuste on kuitenkin voimistunut huomattavasti, ja uusimman ennusteen mukaan polaaripyörre pysyy jopa selvästi tavanomaista voimakkaampana tulevien viikkojen ajan. Tämä tarkoittaa käytännössä voimakkaita länsivirtauksia eli Suomessa matalapainetoimintaa ja vaihtelevaa, ajoittain sateista säätä.
Sitä ennen “nautitaan” ilmeisesti pienestä lumimyräkästä heti alkuviikosta:
“Maanantaina työmatkaliikenteeseen kannattaa varata reilusti ylimääräistä aikaa liikkuipa sitten omalla autolla tai julkisessa liikenteessä.”
Kaikki on mahdollista. Siitä on alle 15 vuotta, kun tuli takatalvi pääsiäisenä, niin että merenkurkkukin jäätyi silloin ensimmäistä kertaa. Muistan hyvin, kun oli menty veneellä mökille ja reissuun päätteeksi piti särkeä sentin-parin teräsjäätä, että päästin pois.
ILMAKEHÄSSÄ 30 kilometrin korkeudessa on hajoamassa polaaripyörre. Se voi vaikuttaa kevättalven säähän dramaattisesti.
Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen kertoo Suomen Luonnon blogikirjoituksessaan, että yleensä pyörteen hajoamisesta seuraa kylmää säätä.
Pyörteen hajoamisen vaikutukset näkyvät kuitenkin viiveellä, ja siksi kylmää voi olla luvassa vasta maaliskuussa. Pyörteen liikehdintä voi näkyä niin, että maaliskuusta tulee kylmä ja talvinen. Maaliskuulle voi sattua korkeapaineinen pakkasjakso.
Tässä vielä linkit Mika Rantasen juttuun aiheesta:
Vaikka helmikuu tuleekin todennäköisesti päättymään lauhana, polaaripyörteen hajoamisen vuoksi on mahdollista että maaliskuussa saadaan vielä talvinen ja korkeapaineinen pakkasjakso. Lopuksi varoituksen sana: polaaripyörteen hajoaminen ei kuitenkaan aina takaa negatiivista NAO/AO:a ja kylmää säätyyppiä.
Kaarinassa on ollut tavanomaista lämpimämpää Föhn-tuulen ansiosta, mutta toisaalta pohjoisessa tupruttanut lunta reilusti:
Föhn-tuuli on tuonut Suomeen lauhaa ilmaa maanantaina. Korkein lämpötila kello 14 mennessä on Kaarinassa mitattu 9,1 astetta. Inkoossa Bågaskärin asemalla on ollut 8,5 astetta ja Turussa Artukaisissa 8,2 astetta.
Tulevana viikonloppuna lumisateita etelässäkin?
Loppuviikon ja ensi viikon ennusteissa on vielä epävarmuutta, mutta laaja lumisadealue saattaisi tuoda lunta eteläänkin viikonloppuna.
Viikonloppuna saattaa olla huono ajokeli lumisateiden johdosta:
Lumikertymäennusteet ovat siis vielä vaihdelleet, mutta keskiviikkona tehdyn ennusteen perusteella eteläiseen Suomeen voi tulla lunta 10–20 senttimetriä kolmen vuorokauden aikana perjantaista sunnuntaihin. Maan keskiosan lumikertymä olisi 5–15 senttimetriä ja pohjoisen 1–10 senttimetriä.
– Näillä näkymin matalapaine on perjantaina jo tulossa Ruotsin kohdalla. Tuoreen ennusteen mukaan lumi- ja räntäsadetta voi levitä jo perjantaina illalla Suomen lounaisosaan, jossa myös kaakkoistuuli voimistuu, Anna Latvala kertoo.
Edit.
Päivitystä:
– Loppuviikon lumikertymiä on osittain hankala arvioida, sillä osa sateesta tulee vetenä. Tämän hetken ennusteen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että lännessä ja etelässä noin 10–20 senttimetrin lumikertymä olisi monin paikoin mahdollinen perjantain ja sunnuntain välillä. Idässä ja pohjoisessa lunta tulisi enimmäkseen 5–10 senttimetriä. Runsaimmat lumisateet osuvat lauantaille, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela .
Edit 2.
Oliko myrskyn numero #42
Viikonloppuna edessä on lumipyryä ja tuulista säätä. Pyryn tuo Suomeen Tanskassa Otto-myrskyksi nimetty matalapaine. Eniten lunta on tulossa Suomen eteläosaan ja maan länsipuoliskolle.
– Perjantai-illan ja lauantain vastaisen yön aikana Suomeen alkaa levittäytyä lännen puolelta laaja, lähestyvään matalapaineen keskukseen liittyvä sadealue. Sadealue on hajanainen ja liikkuu hitaasti, maan itäosassa sateet jäävät vielä lauantainakin vähiin ja maan pohjoisosassa sateet painottuvat Länsi-Lappiin. Sadealue heikkenee Suomen päällä vähitellen sunnuntain aikana, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Lumisateiden etenemistä voi seurata Ilmatieteenlaitoksen -sivuilta:
Ylen jutun mukaan kylmempien jaksojen ja pakkasjaksojen ennustaminen on hieman vaikeutunut, kun sääennustemallt vaihdettiin uudempiin järjestelmiin:
Laitos luopui joulun alla vanhasta HIRLAM-sääennustusmallista. Sen vahva puoli oli talven ja myös kesän alimpien lämpötilojen tarkka ennustaminen. Nyman pitää luopumista perusteltuna, koska HIRLAM-mallia ei ollut päivitetty enää vuosikymmeneen.