Aurinko paistaa ja vettä sataa - sään taivasteluketju

Varmaan näinkin ja sekin tahtoo viemään noiden varoituksien uskottavuutta. Mutta sitten taas varoitustasoja on kolme, keltainen, oranssi ja punainen. Tämä on punainen eli korkeimman tason varoitus mitä ilmatieteen laitoksen järjestelmä tuntee ja voimassa nyt eikä viikon päähän ennakkovaroitus niin tuonee ehkä vähän sitä uskottavuutta taas takaisin ainakin tähän nimenomaiseen varoitukseen.

1 tykkäys

Kolmetalvee vanhoilla kitkoilla pärjää ihan hyvin, en viitsi vielä alkaa uusia alle suunnitteleen ku lumet onneksi lähtee vkonlopun aikana.

1 tykkäys

No joo, nyt kun töistä kotiin ajelin, niin on sitä nyt pahemmissakin keleissä ajettu. Ihan silkkaa vettä oli mitä vähän sateli ja lämpötila aikalailla nollissa ja pääasiassa ainakin jotenkin aurattuna kaikki, jopa tämä “kylätie” mettän keskelle kotiin. Siinä tosin oli aura jostain syystä kääntänyt kilometriä liian aikaisin, varmaan joku uusi kuljettaja joka ei tiennyt mihin asti valtion tie jatkuu.

Pahin keli mikä äkkiseltään muistuu mieleen oli tässä joitain vuosia sitten kun oli varmaan kymmenen astetta pakkasta ja satoi vettä joka sitten jäätyi ihan joka paikkaan. Auto kykeni pitämään tuulilasista sulana sellaista sormen parin vahvuista kaistaletta alareunasta että ei oikein nähnyt ulos mitään ja kaikki tienpinnat ihan peilijäässä.

3 tykkäystä

Nooh, kohta alkaa sataan lisää lunta kun etelästä sadealue saavuttaa Tampereen :smiley:

1 tykkäys

Alijäähtynyt vesi on perhanan pelottavaa liikenteessä, mutta tavallaan hauska ilmiö. Joskus sitä satoi kauppareissun aikana auton päälle ja se irtosi siinä parkkipaikalla auton muotoisena jääkalikkana. Luonnon omaa taidetta.

Saavuin äsken Kuopioon, jossa on lähtökohtaisesti aina kylmempi ja enemmän lunta kuin Tampereella. Nyt ei ole, asfaltti paistaa.

2 tykkäystä

Hesarissa säävertailu: Helsinki vs Tampere


Läntiseen Eurooppaan iskemässä myrsky torstain tienoilla:

Läntiseen Eurooppaan on iskemässä torstaina voimakas syysmyrsky, joka on saanut nimen Ciarán. Myrskyn odotetaan vaikeuttavan liikennettä sekä maalla että ilmassa, joten viivästyksiä ja peruutuksia on edessä. Tuulituhoilta tuskin vältytään, sillä rajuimmat tuulenpuuskat ovat ennusteissa yli 30 m/s.

Edit.

Läntiseen Eurooppaan iskevä myrsky näkyy Suomessa viikonlopun aikana epätavallisena lämpöaaltona:

Jos ennuste toteutuu tällaisenaan, tiistain ja keskiviikon aikana sataneet lumet tulevat sulamaan vauhdilla pois maan etelä- ja keskiosasta tulevana viikonloppuna.

2 tykkäystä

Tuosta äärimmäisen huonosta ajokelistä (punainen väri kartoilla) ei ole tainnut olla kuin kerran aiemmin varoitus (Valtteri-myrskyn aikaan tammikuussa 2022), sinä aikana kun on ollut tämä kolmiportainen varoitus käytössä.

Sitä tavanomaiista huonon ajokelin varoitusta (keltainen väri) varmaan onkin harva se päivä talvella. Tuohon taitaa riittää jos vähän lunta satelee ja risteykset kiilloittuu liukkaiksi.

1 tykkäys

Noin se varmasti on.
Radiosta on osunut korviin usein talvisin varoituituksia huonosta ajokeleistä.
Mulla on sen verran vanha auto että siinä ei ole radiossa värejä. Siksi olen seurannut vain noita varoituksia ja värit ovat jääneet huomioimatta.

1 tykkäys

Britanniassa varaudutaan jo Ciarán -myrskyyn mm. sulkemalla kouluja alueilta, jonne myrsky on pahimmin iskemässä:

https://www.google.com/amp/s/www.bbc.com/news/articles/c6pjpqxv6dwo.amp

Ciarán is set to bring strong winds and heavy rain to southern England and Wales when it arrives on Wednesday.

BBC Weather lead presenter Simon King has warned of wind up to 80mph (130km/h), perhaps even 90mph (145km/h) in the most exposed areas of southern England and the Channel Islands from late Wednesday to Thursday.

Myrsky saattaa olla voimakkaimpien joukossa 200 -vuoteen:

In Britain, the storm could rank among the strongest in records that date back 200 years.

Ps.
Myrskyn jälkivaikutuksesta Suomessa saatetaan nähdä jopa lähelle +10C -lämpötiloja viikonloppuna osassa maata… eli loskakeliä tiedossa.

2 tykkäystä

Miten sattukin tänään on Pyryn nimipäivä :grimacing:

Nyt on etätöiden ohessa, lomassa, ennen ja jälkeen puskettu 24h aikana noin 3-4 h lumitöitä. Alkaisi nyt riittämään. :hot_face:

Kuulostat muuten just samalta kuin @Oijennus viime talvena. :laughing: :laughing:

Vihaan lumitöitä ja naapureista en välitä. Luotan norjalaisiin. YRrin mukaan viikonloppuna alkava keli hoitaa lumityöt.

2 tykkäystä

2006 marraskuussa Pyryn päivänä Tampereelle satoi lähes 50cm lunta.
Kuuklettelemalla selviää että 2001 tuli Pyryn päivänä Pohjanmaalle paljon lunta. Nimipäivänsä veroinen päivä :smiley:

2 tykkäystä

Joo, kyllä minäkin tähän luotan, mutta olisi kiva päästä autolla liikkeelle pihasta ja myös ilman perhostelusaappaita talosta ulos loskavaiheessa. Aura-autokin oli kivasti muistanut puolen metrin korkuisella vallilla omakotiasujaa.

2 tykkäystä

Ymmärrän. Jaan tasan kaikki samat ongelmat valleineen päivineen. Vielä eivät ole vallit jäätyneet. Ajellaan yli.

2006 Pyryn päivänä työmatka töistä itä-tampereelta länsi-tampereelle kesti pari tuntia. Luntahan oli ja kesärenkailla tietysti osa liikenteessä tukkimassa teitä. Kekkosentie tukossa niin kiersin kaupungin kautta ja siellä autoja jumissa siellä täällä. Itse olis päässyt muttakun oli muita edessä. Tämähän on aika vähäistä siihen verrattuna, silloin tuli se puolimetriä päivässä. Niin ja liikuin siis ennen iltapäiväruuhkia, tai lähdin ennen niitä ja yleensä työmatka alle 30min.

1 tykkäys

Temusin pari tuntia lumitöitä. Sait miehelle huonon omatunnon. Onko nyt hyvä fiilis?

4 tykkäystä

Äkkiä se mieli muuttui, itse otin vain sen verran että pääsee hyvin kulkemaan eli vartti eilen ja samanverran tänään. Huomenna tarpeen mukaan ja luotan että luonto hoitaa loput, kyllä sitä taas talvella saa monta kertaa tehdä pahimmillaan kolmesti päivässä.

2 tykkäystä

Nii ja kolmessa eri kohteessa ja kaikki käsin, tietää tehneensä :unamused:

1 tykkäys