Jännästi Forecan otsikot huutavat trooppisia öitä, mutta FMI:n ennuste Tampereen keskustaan odottaa lämpötilojen laskevan reilusti alle 20 asteen.
Paha sanoa…Tosiaan Foreca ennustaa osaan Suomea +30C helteitä tälle viikolle ja trooppisten öiden mahdollisuutta:
– Tämän hetken ennusteiden mukaan lämpimin yö ajoittuu perjantain ja lauantain välille, jolloin trooppisen yön mahdollisuus on olemassa monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa, Joonas Koskela kertoo.
Viikonloppuna sitten helteet purkautuisi sateisiin ja ukkosiin:
Viikonloppuna kylmä rintama sade- ja ukkoskuuroineen pyyhkäisee Suomen yli
Myös norjalainen sääpalvelu (YR) ennustaa myös trooppista yötä perjantain ja lauantain vastaiselle yölle ja sen jälkeen lauhtuisi:
Ja sitten saadaan vähän (+20c jne) viileämpää ilmaa ja sateita, ei haittaa.
Perjantaina on kuumin päivä ja sitten tosiaan hieman helpottaa:
Sää kuumenee edelleen lähipäivinä niin, että ylimmillään lämpötilat voivat kivuta jopa 30–32 asteeseen. Kuumin päivä on tämän hetken ennusteen mukaan perjantai. Perjantai-illan ja lauantain aikana saapuva rintama sateineen pyyhkii kuitenkin kovimmat helteet mennessään. Lauantain ennusteissa on nyt puuskaista tuulta ja jopa rankkoja sateita. Ensi viikon sää näyttää epävakaiselta.
Edit.
Torstaina mitattiin kesän uusi lämpöennätys ja tänään vielä mahdollisuus uudelle ennätykselle. Sitten viilenee ja sää muuttuu sateisemmaksi ensi viikkoa kohti mennessä:
Torstain korkein lämpötila oli Kouvolan Utin Lentoportintien havaintoasemalla mitattu 30,3 astetta. Tämä on kesän tähän mennessä korkein lukema.
Heinäkuu alkaa näillä näkymin vaihtelevassa säässä – tulossa on niin sateita ja ukkosia kuin ajoittaista kesälämpöäkin. Sademäärät ovat kuukausiennusteen mukaan Suomessa heinäkuun ensimmäisellä viikolla tavanomaista heinäkuun alkua suurempia.
Ukkosennuste povaa kovimpia ukkosia Oulun korkeudelle ja itään painottuen:
Extended Forecast
Valid: Sat 29 Jun 2024 06:00 to Sun 30 Jun 2024 06:00 UTC
Issued: Thu 27 Jun 2024 15:41
Forecaster: PUCIK
… Finland to Russia …
A fast-moving cold front may initiate several linear segments. Given strong low-level shear, isolated tornadoes and severe wind gusts are possible.
Perjantain ylin lämpötila kello 17.05 mennessä on Kuopion Savilahdessa ja Heinolan Asemantauksen havaintoasemalla mitattu 31,4 astetta
Kyllä tänään onkin ollut aivan järjettömän kuuman tuntuinen päivä. Vaikka tuulikin käy jonkin verran, mutta ilmankosteus lienee melkoinen.
Ensiyön aikana sitten kylmä rintama saapuu ja saattaa tuoda myös ukkosia. Pirkanmaalle jos ukkosia tulee niin tulevat luultavasti yöllä tai aikaisin aamusta. Varoituksilta Pirkanmaa on välttynyt. Lännen ja lounaan puolella varoituksia rankkasateista ja idän puolella sitten ukkospuuskavaroituksia.
On tarjennut tänään!!
Aika soijanen yö tulossa, joskin aamun tunneilla saattaa helpottaa – kello on 23 ja ulkona 26C. Koskahan sitä voi avata ikkunat…
Nyt voi. Elsys kertoo, että makuuhuoneeni lämpötila on 27, 2 astetta ja kosteusprosentti 53%. Ikkunat voi avata.
Viime yöksi vetäydyin takapihalle telttaan.
Ulkona syö hyttyset ja paarmat. 24 ulkona ja vähintään yhtä paljon sisällä. Näillä keleillä se ilppi olis ihan kova sana. Mutta kallis ja kallis sähkökin vielä ja sitten kun on iso kaksikerroksinen pirtti niin sisäyksiköitä tarvii kaksi jos ei vielä enemmän. Tietysti jos vain jotain yhtä kamaria jäähdyttää tai lämmittää mutta näinköhän kannattaa. Ei näistä ny montaa päivää kesässä tartte kärsiä. Tai oikeastaan isoin huoli on kuinka koira jaksaa kärsiä näitä helteitä. Itse kyllä pärjää mutta koiralla tuntuu tekevän aika tiukkaa vaikka ei ole edes niin kovin vanhakaan
Huomiselle on viralliset rajun ukkosen varoitukset itäiseen Suomeen ja harrastelijoiden ennusteet vahvistavat näkemystä.
Jos mökkeilet idässä ja varsinkin Kajaanin suunnalla, niin asia kannattanee huomioida.
Syksy tuli, sade alkoi.
Pääsadeaalue ukkosineen 06:30 Tampereen yllä, vettä tuli silleen huolella.
Tulevana maanantaina saattaa sadella reippaastikin:
– Lounaasta lähestyvän matalapaineen sateita leviää tämän hetken ennusteen mukaan maanantain vastaisena yönä laajalti maan länsiosaan. Matalapaineen keskus saapunee maanantaipäivään mennessä maan eteläosaan ja sen yhteydessä maan etelä- ja keskiosassa tulee runsaita sateita sekä ukkostaa paikoin. Sadekuuroja tulee myös Lapissa. Sademäärissä on suurta paikallista vaihtelua, mutta enimmillään vettä voi tulla maanantain aikana 30–40 millimetriä, Joonas Koskela sanoo.
Ennuste on kuitenkin vielä epävarma.
Nykyisin ei ole myrskyvaroitus.com sivustoa juurikaan enää päivitetty, mutta sivustoa pitänyt alkoi tässä alkukesästä pitämään videoblogia Youtubessa. Ukkoset ja myrskyt jos kiinnostaa niin näitä kannattaa ilman muuta seurata. Tekijä on oikea meteorologi.
Eilen aamulla katselin että la & su on otollisia terassin huoneistojen väliaitojen öljyämispäiviä. Onneksi tuli öljyttyä aidat eilen (ja yksi taloyhtiön yhteinen aita). Nyt katselen sääennustetta niin huomisen sateet on ennusteissa laitettu alkamaan jo tänään (tällä hetkellä sateen mahdollisuus klo 19:00 60% luokkaa).
Mainittakoon että about jokaiselle seuraavalle 10 päivälle ennustellaan vesisadetta.
Tässäpä Forecan ennustetta:
Suomea lähestyy sunnuntai-illan aikana lounaasta matalapaine. Se tuo mukanaan runsaita sateita maan etelä- ja keskiosaan maanantaiksi. Maan kaakkoisosassa voi esiintyä myös voimakkaita ukkosia. Ukkosten osalta ennusteisiin liittyy kuitenkin vielä merkittäviä epävarmuuksia.
Ensimmäiset sateet saapuvat maan länsiosaan jo sunnuntai-illan aikana. Maanantaiyönä ja aamulla runsaat sateet kattavat jo suuren osan maan etelä- ja keskiosasta. Kovimmissa sadekuuroissa vettä voi tulla lyhyessä ajassa yli 20 mm, ja yleisesti sademäärät kohoavat 10 ja 40 mm välille. Tällaiset sateet voivat kaupunkialueille osuessaan aiheuttaa taajamatulvia. Sademäärissä tulee myös olemaan suurta paikallista vaihtelua.
Taivastelen sääsymboleja. Aivan kuin olisin löytänyt uutukaisen. Kävin niitä jopa läpi netissä, mutten löytänyt hakemaani. “Meteorologit”, mikä on tuo sininen “aalto” pilven päällä klo 0-3 ensi yönä? Mitä sillä halutaan kertoa.
Tämänhetkinen sää: Tampere Sää: Tampere - Google-haku
Se on puolipilvistä yöaikaan ja ilmeisesti Googlen versio kuusta…
Vertaa:
ja
Kiitos, pitänee katsoa kuuta puolenyön jäkeen. Onko se sittenkin sininen! Sininen väri on kyllä hämäävä. Mietin jotain erityistä sadepilveäkin, mutta kun alla ei ollut niitä sadepisaroita, niin hylkäsin ajatuksen.
Onko viikonloppuna myräkkää ja ensi viikolla hellettä:
Perjantaina Suomeen saapuu lännessä Ruotsin ja Norjan päälle hidastavan matalapaineen kylmä rintama lännestä. Lisäksi toinen rintamavyöhyke voi saapua etelästä maan itäosaan.
Etenkin maan etelä- ja keskiosassa rankkojen sade- tai ukkoskuurojen mahdollisuus on perjantaina koholla. Pohjoisessa sadekuuroja tulee niin ikään paikoin.
Mäntykannas puhuu “täyskäännöksestä”.
– Jopa helteet voivat tulla takaisin.
Heinäkuun toisella ja kolmannella viikolla Suomi pysyttelee kuukausiennusteen mukaan korkeapaineen alueella. Se voi nostaa lämpötiloja reippastikin.
– Ei ole ihan pois suljettua, että Suomeen tulisi pitkäkestoisempi hellejakso.
Tämä olisi jo kolmas hellejakso kuluvaan kesään. Mäntykannas muistuttaa, että tyypillisesti lämpimimmät säät ovat vasta heinäkuussa.