Viikonloppuna kannattaa pidellä hatuista kiinni, sillä tuuli on yltymässä. Suomeen on saapumassa kesämyräkän mukana runsaitakin sateita ja ajoittain tuulen puuskat ovat maa-alueillakin niin voimakkaita, että pienialaista tuulituhoa voi syntyä. Tuulisinta on sunnuntaina lännessä ja maanantaina pohjoisessa. Tuulen puuskat voivat paikoin lähennellä myrskylukemia (21 m/s).
Sunnuntain vastaisena yönä kesämyräkän vaikutukset alkavat tuntua Suomessa, kun lounaasta saapuu maahamme runsaita sateita. Sunnuntaiyönä ja -aamuna taivas aukeaa maan länsiosassa, iltapäivään mennessä saderintama on saavuttanut jo itäisen ja pohjoisenkin Suomen.
Edit.
Viimeisten Ruisrock-esiintyjien keikat saattavat Poudan mukaan mennä sateisissa merkeissä.
Edit.
Tuulet ovat kovia tai ainakin navakoita. Länsi-rannikolla puhaltaa jo aamusta yli 15 metriä sekunnissa, ja iltapäivällä koko Länsi-Suomi on puuskaisen tuulen alla.
On kyllä surullista miten sääennusteistakin on tullut klikkihuoraamista.
Olen Selkämerellä saaristossa ja ennusteiden mukaan täällä pitäisi olla joku maailmanlopun twister-elokuva menossa.
Todellisuudessa vettä vähän ripsi yöllä ja etelästä vähän puhaltelee, niin että pari käpyä on tippunut männyistä. Merellä nyt tuppaa tuulemaan melkein aina, joten ei mitään normaalista poikkeavaa.
Jos jotain anomaliaa pitää hakea, niin se on pitkäaikainen eteläinen tuulensuunta, joka on tuonut kosteaa ilmaa ja kuurosateita. “Normaali” keli täällä on luoteistuuli ja auringon paiste, vaikka mantereella olisi pilvistä. Tilastollisesti Suomen vähäsateisimpia alueita.
Alkukesän helteet näkyvät korkeana uimaveden lämpönä, joka ei ole viilentynyt/sekoittunut tuulisesta kelistä huolimatta.
Elsewhere, a flat/progressive upper trough over Finland causes a broad belt of low-end to moderate instability in a weakly sheared background flow.
Edit.
Tällä hetkellä ennuste näyttää siltä, että Pirkanmaallakin paikallisille ukkosille on mahdollisuus ja todennäköisyys kasvaa iltaa kohden:
Pirkanmaalla mahdollisuus sateille alkaa puoliltapäivin, Parviainen sanoo. Sadekuuroja ja salamointia on ennusteiden mukaan luvassa alkuiltapäivästä.
”Ukkosen todennäköisyys kasvaa iltaa kohden.”
Edit.
Linkki korjattu
Edit.
Ukkostutka (Euclid):
Edit.
Tiistain aikana matalapaineen osakeskus vaeltaa Fennoskandian pohjoisosan yli kohti itää ja tuo maahamme epävakaista säätä. Olosuhteet ovat otolliset ukkoskuuropilvien kehitykselle aamusta myöhäisiltaan saakka, mutta voimakkaimmat ukkoskuurot osuvat todennäköisesti iltapäivään ja alkuiltaan. Tiistaina Suomen alueella on potentiaalia useille tuhansille salamaniskuille.
Edit.
UKKOSRINTAMA liikkuu Suomen halki tiistaina aamupäivän ja iltakahdeksan välillä. Aamupäivästä ukkostaa maan länsiosissa, illalla maan itäosissa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman.
Suomeen on luvassa niin paljon kuuropilviä, että meteorologit kutsuvat säätä ”popcorn-ukkoseksi”, Nyman sanoo.
Nimitys tulee siitä, että Ilmatieteen laitoksen tutkakuvaan tulee näkyviin monta sadekuuropilveä samaan tapaan kuin maissinjyvät poksahtelevat popcorniksi, Nyman selventää.
Iittala on tällä hetkellä ukkosten kohteena ja Tottijärven hoodeilla ukostelee ja se on tulossa tänne päin. Iltapäivälle tuota tänne ennustellaan enempi.
Pyh pah, sää kirkastuu ja pilvet karkaa (matkalla Turtolaan päin). Tulee kiire tai kastutaan (Matkalla Turtolasta takasin).
Nojoo sadetutkan mukaan toi Tampereen ylittävä sadealue ei kunnolla tänne motarin eteläpuolelle ylety. Keskusta taisi saada aimo annoksen vettä.
Lähes 6 tuhatta maasalamaa tänään. Voi pitää ihan kohtalaisena ukkospäivänä. Tähän mun markille osui noin seittemän millin sateen ja muutaman jyrinän kera.
Euroopan kaakkoisosassa on jälleen uusi helleaalto. Lämpötila kohoaa laajalla alueella 34–38 asteeseen, paikallisesti jopa yli 40 asteeseen. Öisinkin on paikoin yli 20 astetta.
Tuleeko Suomeenkin pieni lämmin löyhähdys:
– Saderintaman tuoma ilmamassa on älyttömän lämmin. Virossa on melkein 30 astetta ennen sateita ja sateiden aikana lämpöä on jopa 20 asteetta, Pouta kertoo.
Edit.
Forecan päivystävän meteorologi Anna Latvalan mukaan torstain ja perjantain välisestä yöstä on tulossa todella lämmin, mutta trooppista tunnelmaa ei ole luvassa.
– Lämpötila jäänee öisin sinne 18 asteen tuntumaan, hän arvioi.
Pirkanmaalle varoitus ukkoskuuroista tiistaina ja keskiviikkona – sadetta voi tulla rankastikin
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo kertoo, että Pirkanmaalle on tiistaina iltapäivällä odotettavissa sade- ja ukkoskuuroja. Kuurot ovat paikallisia ja niitä on suurella alueella.
Edit.
Edit.
Tuoreessa ukkosennusteessa harvinaisen punaista kartalla Suomen ja Pirkanmaankin päällä (Estofex):
We extended the level 1 far W into the N ward pushing vortex, which lifts N into the Gavleborg County before stalling and drifting E during the night.
The main issue becomes heavy to excessive rain just N/NW of the vortex’ center with some models indicating 24h QPFs in excess of 80-100 l/qm. This area is also highlighted by the EFI precipitation with anomalous high values. The main issue for not upgrading to a convectively enhanced heavy precipitation event is ongoing uncertainty with how far N the vortex drifts and how its geomtery looks like, causing issues with the placement of the QPF maxima.
Most of the activity stays elevated despite over SW Finland, where N/NE ward moving convection poses a low-end tornado risk with better LL directional shear and neutral/slightly unstable LL conditions.
Tammerfest -viikonlopulle saattaa olla hyvä varata ainakin kertakäyttö -sadetakki taskuun, jos ulkona on (paikallisten sade- ja ukkoskuurojen mahdollisuus edelleen ilmeinen):
Keskiviikkoaamuna Suomeen lännestä rantautunut säärintama on tuonut tullessaan runsaita sateita maan lounaisosaan. Loppuviikolla matalapaineen keskus liikkuu hitaasti Suomen yli, ja sadekuuroja paikallisine ukkosineen tulee monin paikoin. Viikonvaihteessa Pohjois-Suomeen ulottuu idästä korkeapaine.
Extended Forecast
Valid: Fri 19 Jul 2024 06:00 to Sat 20 Jul 2024 06:00 UTC
Issued: Wed 17 Jul 2024 16:24
Forecaster: TUSCHY
… Finland …
Slow moving convection peripheral of the vortex produces another round of heavy precipitation. The airmass however is worked over and latest NWP guidances does not indicate any hot spots for a rainfall driven upgrade (maybe the region between the White Sea and Lake Ladoga with best low/mid-level frontogenesis and modest CAPE).
Keskiviikkona vettä tuli reilusti ukkosrintaman mukana Tampereen seudulla:
Vettä tulee kuin aisaa ja vähän ukkostaakin, mutta oli pakko tulla terassille istumaan ja ihmettelemään. Tykkään sateen tuoksusta ja siitä, ettei tarvii itse kastella takapihaa.