Kaunis keväinen auringonpaiste täälläpäin jälleen
No niin näyttäs olevan Ratinassakin taas!
Täällä Nykäskylässä tuli äsken kuuro, jossa satoi sellaisia keveitä lumirakeita. Nyt paistaa jo aurinko mutta enimmäkseen pilvinen on taivas.
Naantalissa satoi seiskalta aamulla räntää. Kirkastui sitten ysiin mennessä ja siitä asti on paistanut aurinko, kuten tiedätte täällä yleensäkin…
Tänäänkin maa valkoisena.
Ukkoskausi käynnistyi ja @Desperado linkkaamat rakeet liittyivät niihin:
Se on kesän merkki kun rakeita sataa ja ukkostaa.
Ukkosia, lumisateita ja 20C lämmintä samalla viikolla. Ihan normaali kevään/alkukesän sää
Suomi on vielä paikallisesti kylmässä kuplassa, mutta muualla pohjoisessa on todettu taas tavanomaista lämpimämpää keliä (mm. Siperia):
Kartalta näkee hyvin Suomen sinisen kylmän ilman kuplan:
Nyt vaikuttaisi olevan ensimmäinen kesäpäivä. Nurmikko leikattu ensimmäisen kerran ja aika mukava T-paita keli jo. Jotain noin 18 on lämmintä, mutta kun ei tuule ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta niin on kyllä mukavan lämmin istuskella pihassa ja vietellä pitkän viikonlopun ensimmäistä päivää.
Kyllä nyt kelpaa taas kesä on ihan jo ovella. Oli mukavan lämmin kävellä tuolla.
Lämmin ilma jatkuu ainakin alkuviikkoon
Tervolla on kyllä sana hallussa. Uppoaa monella tasolla kuluneen talven jälkeen
Kuukausiennusteissa alkukesään luvataan hyvää säätä ja juhannus on perinteinen - ainakin Forecan blogien mukaan:
Sieltäkö se helle hiipii sittenkin Suomeenkin asti?
Föhr ennustaa, että 25 astetta rikkoutuu ensi viikolla. Jossain voi pamahtaa 27 astetta, mutta 30 astetta on hänen mielestään tässä vaiheessa liikaa luvattu.
– Olen tällainen virkamiesmäisempään ajatteluun taipuvainen.
Korkeapaineen jämähtäminen Pohjois-Euroopan ylle tietäisi suomalaisille hikikarpaloiden luvattua aikaa: ensi viikon alkupuolella päivän ylin lämpötila voi kohota osassa maata jopa lähelle 30 astetta. Helleraja menee tämän hetkisen ennusteen mukaan heittämällä rikki Lappia myöden.
Jos ennuste toteutuu, Suomi ja Ruotsi voivat viikon päästä olla Espanjan ja Ranskan ohella Euroopan kuumimpia maita.
Tässä hitusen odotellut että milloinkahan ilma alkaa oleen otollinen tämän kesän ensimmäisille kunnon ukonilmoille.
Estofexin ennusteita on tullut viime kesät seurattua ja kohtuu hyvin on pitänyt paikkansa ukkosen mahdollisuudesta. Lisäksi samalla Euclidin kevyestä salamointikartasta tullut tarkastettua lähes reaaliaikainen tilanne:
Tällä hetkellä tänään (25.5) ei Euroopassa vielä kovimmille ukkosille otollista ilmamassaa ole näkynyt, mutta tälläkin hetkellä salamoi mm. Espanjassa ja Balkanilta itään.
Jännä nähdä kuinka käy jos ilmat alkavat täällä pohjoisessa lämmitä (ja kun lämpöaalto lopulta purkautuu)
Kohta rupeaa olemaan pohjoisessa pikku hässäkkä tulvien suhteen. Ja samalla tuolla osa vielä pohtii, että pitäisikö sitä taloa suojata vai ei. Vakuutusyhtiöt varmaan ei kauhean hyvällä katso, jos laiminlyödään suojaaminen.
Tässä parempaa videota:
Tänään kelpaa olla Tampereella.
- Helsinki Kaisaniemi: mitattu: 01.06.2020 15:20 lämpötila: 12.6°C, tuulen nopeus: 2.8 m/s, lumen syvyys: -1 cm, tuulen suunta: ⇖ (134°)
- Lappeenranta Hiekkapakka: mitattu: 01.06.2020 15:30 lämpötila: 12.3°C, tuulen nopeus: 2 m/s, tuulen suunta: ⇗ (231°)
- Tampere Härmälä: mitattu: 01.06.2020 15:30 lämpötila: 24.1°C, lumen syvyys: -1 cm
Hieno keli kun äsken keskustassa käppäiln \o_
Pohjoisempana ollut tänään lämmin päivä.
Näitähän myös tässä on vähän myös odoteltu… Josko olisi tulossa vai jääkö itään
– Perjantaina etelässä ja maan keskivaiheilla tulee monin paikoin sateita, joissa ukkonen on mahdollista. Ukkonen on todennäköisintä idän voimakkaissa kuuroissa. Iltapäivän ja illan aikana sateet yleistyvät myös pohjoisempana, sanoo Forecan meteorologi Jenna Salminen .
Tuulee, alkaa rintama oleen just ny Tampereen kohdilla.