Aurinko paistaa ja vettä sataa - sään taivasteluketju

Olin 5:25-7 matkalla töihin Kauniaisiin ja muutaman kerran jysähti melko lähellä junaa ihan huolella sekä vettä tuli todella reippaasti. Mutta eipä tuo viilentänyt yhtään.

2 tykkäystä

Täällä Savossa jyrisee ja salamoi parhaillaan oikein kunnolla.
Vettä sataa kuin saavista kaatamalla, mutta sehän tekee vain hyvää.

3 tykkäystä

Täällä lounaiskolkassa aamu alkoi aalla eli aurinkoisesti ja nyt ollaan ihan pilvessä… asteita 17.

2 tykkäystä

Sais Täällä Tampereellakin jo ukkostaa… Kesän kohokohtia aina kunnon ukkonen…Tuntuu ne vain Tampereen lähes aina kiertävän…

4 tykkäystä

Täällä Jyväskylässä oli aamulla kunnon jyrinät ja sade. Ukkoset menevät omien havaintojeni mukaan yleensä länsipuolelta Jyväskylän ohi, jostain Petäjäveden kohdilta. Silloin harvoin, kun ukkonen osuu tänne, se onkin sitten kunnon show.

3 tykkäystä

Tänään voi rytistä vielä lisää:

Salamaniskuja on kertynyt torstaiyön ja -varhaisaamun aikana jo lähes 3500 kappaletta. Kokonaisuudessaan tämän päivän salamasaldo saattaa kasvaa yli 10000 iskuun. Näin voimakkaat ukonilmat eivät ole meillä välttämättä jokakesäinen ilmiö.

Ennuste on melkoisen otollinen varsinkin itään ja kaakkoon:

http://www.estofex.org/

Storm Forecast
Valid: Thu 18 Jun 2020 06:00 to Fri 19 Jun 2020 06:00 UTC
Issued: Thu 18 Jun 2020 05:44
Forecaster: GATZEN

Finland

A level 1 was issued across Finland and north-western Russia for severe wind gusts.

Cyclogenesis is forecast ahead of the progressing cut-off trough, with a humid air mass advected into Finland. Initiaion is forecast during the day and storms will likely organize due to high converage of storms and increasing vertical wind shear towards the north. Bowing lines are possible. The main threat is severe wind gusts and will continue in the evening as the convective systems move east.

1 tykkäys

Ensi viikolla ennusteiden mukaan voi olla ihan kivat kelit, jos +30C -helteet on mieleen…

Ensi viikolla helle huipentuu ja sitten voi tulla muutos epävakaisempaan suuntaan…

2 tykkäystä

Epävakaa sää on tervetullut. Luonto tarvitsee kipeästi vettä nyt.

7 tykkäystä
6 tykkäystä

Lähes trooppisia öitä tiedossa, eli yölämpötila huitelee liki 20 asteessa. Ensi viikolla viilenee ja sateita tiedossa.

3 tykkäystä

Sateet on enemmän kun tervetulleita.

7 tykkäystä

Tänään on jo ukkostellut osassa Suomea ja Kainuussa ollut kunnon myräkkä:

Ukkonen yllätti videolla ministerinkin:

Saa nähdä muuttuuko kelit ukkosille otollisiksi lähipäivinä, kun helteet alkavat purkautua… Sunnuntaina voisi olla otollista aikaa Forecan mukaan :cloud_with_lightning_and_rain:

4 tykkäystä

33.5C on kuuminta hottia kesäkuussa 81 vuoteen:

5 tykkäystä

Uuno pyyhkäs eilen Kajaanin yli.

2 tykkäystä

Tekee kyllä hyvää, kun ensi viikolla vähän lauhtuu ja satelee vettä. Nukun varmaan kaksi päivää putkeen ja nautin.

11 tykkäystä

Ja silloin 81v sitten oli ajat ihan toiset eli paljon on vettä Tammerkoskessa virrannut. Meidänkin vaari oli asevelvollisena Käkisalmessa Laatokan rannalla. Ja syksyllä ilmat kyllä kylmeni, mutta ilmapiiri kuumeni pommikoneiden vyöryessä itärajan yli. 1939 oli se “viimeinen oikea” kesä pitkään aikaan. Siitä onkin tehty useampi muisteleva dokumenttikin, sekä filminä että kirjana.

5 tykkäystä

39 astetta parhaillaan työmaalla varjossa viime viikolla, toki asfaltti varmasti hohkasi lämpöä. Mutta koko viikko ihan, kuin puolivalmiissa saunassa. Tekee kyllä hyvää nuo sateet ja kelin viilenemimen :+1:

3 tykkäystä

Lounaassa siitää kuurorintama niin että ihan paljaalla silmällä näkee, mutta taitaa jäädä noin 100 kilometrin päähän.Tampereesta.

1 tykkäys

Kyllä se nyt tiukassa on se sade. Ei edes pahuuttaankaan suostu satamaan. Yleensä on auttanut, kun niittää heinää tarkoituksenaan tehdä kuivaa heinää, niin yleensä ennen pitkää varmakin pouta muuttuu sateeksi. Vaan ei auttanut sekään tänävuonna. Toki hommat on kesken edelleen, mutta tällä viikolla hommat onnistui.

Alkuviikolla pitäisi sataa hiukan ja ainakin lämpötilojen pitäisi laskea aika selvästi. Kyllä nyt saisi sataa, vaikka muutaman vuorokauden taukoamatta hiljakseen, sanotaan nyt vaikka puoli milliä tunnissa, jotta rutikuiva maa sitä ehtisi imemään. Tuohon jos nyt losahtaa joku ukkoskuuro, joka tiputtaa tunnissa 50 milliä, niin siitä ei paljon iloa ole. Kuiva maa ei sitä ehdi imemään ja se vesi hulahtaa ojiin ja laskee sitä kautta minne ikinä laskeekaan.

En nyt ihan “kirjanpitoa” tarkastamatta varmaksi sano, mutta tässä meillä ei ole tainnut sataa kesäkuun aikana pisaraakaan. Kuivuus on kyllä hirveä. Nurmikot on kellastunut jo aikapäiviä sitten, viinimarjapensaista marjan raakilat varisee ja lehdet kellastuu, viljasato taitaa olla jo menetetty, kun vilja alkaa tulla tähkälle, niin sitä ei enää oikein sateet pelasta sen kummemmaksi mitä se nyt on. Lyhyttä kasvusto ainakin on,jyvistä ja niiden määrästä ei vielä voi sanoa, kun tähkälle tulo on vielä sen verran vaiheessa.

2 tykkäystä

Meteorologi Petri Takalalta hyvä juttu säärintaman vaihdoksesta ja niiden vaikutuksista tuuliin.

Nyt ilmiötä on hyvä tarkkailla, kun helteinen rintama on väistymässä:

2 tykkäystä