Christian Heljanko

On kyllä hyvä veskari. Tietysti aika samanlainen tekniikka Domin kanssa, että hirveästi eroa on vaikea löytää näiden välille. Antaisin silti betonille aavistuksen paremmat pisteet reagoinnista, reaktiotorjunnoissa on selvästi Domia sähäkämpi.

Domi silti selkeä ykkösmaalivahti, mutta joskus menee vähän semmosia ohoh-maaleja jäitä pitkin sisään, joita ei oikeastaan Heljangolle kyllä mene yhtään. Toki vastuu on jakautunut epätasaisesti ja Domi pelaa edelleen ns. hard games, vaikka nyt onkin mennyt enemmän peluutus tasan.

Eilen kyllä pompotteli niin että hirvitti.

Jos suurin osa vedoista tulee alas niin siinä on maalivahtina vähän vaikea muuta kuin pomputtaa. :stuck_out_tongue:

Räpylä ei o patjaa nähnykkä.

Ja siinäkin on iso ero, pompottaako kulmaan vai eteen.

Eilen olin näkevinäni sellaisen pienen ongelman, että Heljanko paikka paikoin ylipelaa tilanteita aika voimakkaasti. Tuo asia toki on korjattavissa, mutta tällä hetkellä noin.

1 tykkäys

Luin ketjua ja ihmettelin miten porukka voi olla sitä mieltä, että Heljanko olisi eilen ollut jotenkin varman oloinen? Päinvastoin, sai kyllä tosissaan jänskättää ylipelaamisen ja pomputtelujen takia. Noh pääasia, että koppi tarttuu vaikka tyylipisteet ei ihan kympissä ollut.

1 tykkäys

Itselläni on paljon levollisempi olo peliä katsellessa, kun Heljanko on maalissa.

2 tykkäystä

Eilen näytti vähän kyllä jännittävän, tuota ei ihan ekojen pelien jälkeen ole näkynyt. Hyvä lopputulos silti, eikä Heljanko saanut parasta tukea pakeilta eilen.

Välillä tuntuu että osalle foorumilaisista aina on hyvä peli maalivahdilla kun ei oo Domi maalissa. :thinking: No, tämä on toivon mukaan vaan oma tunne. Heljanko on kyllä pelannut hyvin, mutta en näe häntä tällä kaudella vielä Domin haastajana.

1 tykkäys
Nimi Joukkue PO Aika V T H TO PM NP KA T% M S P R V%
Hrachovina, Dominik Tappara 35 2136:30 14 12 9 884 72 4 2,02 92,47 0 2 2 2 57,14
Heljanko, Christian* Tappara 10 606:44 6 3 1 243 20 2 1,98 92,40 0 0 0 0 75,00

Kyllä Heljanko mukavasti haastaa Domin jo tällä kaudella. (Pistetili Heljangolla ei ole vielä auki)
Ei kyllä kaaduta ainakaan maalivahteihin.

Olisiko se vähän niin, että jos maalivahdilla on kova into ottaa mahdottomatkin ja tehdä tarvittaessa gamesavereita, niin tyyli alkaa näyttää ulospäin vähän ylipelaavalta ja hätäiseltä teflonhanskameiningiltä? En tiiä kun en ole maalissa ite koskaan ollut.

Joutuikin kaivamaan aika syvälle, että pääsi heittämään Heljangon bussin alle.

Heiskasen maalit aikamoista kuraa omaan silmään. Toki mukana oli pari nättiä koppia, mutta nuo Heiskasen maalit olivat aikamoisia kamelinselän kestävyyden testailuja. Näillä vähillä näytöillä en antaisi ykkösen suitsia vielä ensi kaudeksi.

En ny tiä onko ihan bussin alle asiaa, mutta kyllä ainakin ton Heiskasen toisen maalin voi pistää Heljankon (Heljangon?) piikkiin.

1 tykkäys

Mahtoikohan nähdä vetoa kunnolla. “trafiikkia” oli maalilla ainakin.

No oli kuinka vaan, niin näitä sattuu.

Jaa jaa, pelasi tänään ensimmäistä kertaa normikuolevaisen tasollla. Veikkaan, että peluutuksen nimissä Domi huomenna maalissa vaikka tänään olisi voitettukin.
Ekassa maalissa oli jotenkin huonossa rytmissä sivuttaisliikkeessä, eikä saanut aika simppeliä vetoa torjuttua. Toinen tuli hienosti ja napakasti pakin jaloista, mutta kyllähän se etuylänen olisi pitänyt pitää kiinni.
Hyvää oppia, eteenpäin.

1 tykkäys

Jutilan kaa oltiin pelin jälkeen samaa mieltä, että ei tullu tappio veskarin takii. Esim. Kuuselan olis pitäny pystyä Heiskanen pysäyttämään maalin takana jne…

5 tykkäystä

Olihan se eka nyt ihan mahtava pelimiehen maali!

Kaksiteräinen miekka - tavallaan helppo maali Heljangolle,tavallaan Liigan parhaan pakin neronleimaus

3 tykkäystä

Joo, tavoittelin sanoa, että paljon enemmän maalintekijän hyvyyttä tuo.

1 tykkäys