Sovitaan sitten, että Heljanko seisoi tänään päällään ja tarjosi mahdollisuuden voittoon. Kiitoa Jeesus ja kaikki mystiset olennot että Domi on ens kaudella Tapparan maalilla.
Siinä olisi Heljangolta vaadittu parin geimseiverin sijaan pari lisääkin päätöserään (ja ehkä jotain pakkejakin vielä keilojen paikoille, tiedä tuota…).
Mutta ei auta mystis-poliittiset keskusteluolennot ja muut, tappio nyt tuli taas Joukkueena paikallispelistä, ja voi jopa todeta, että ihan syistä.
Heljangollekin toisen kerran syyskuun jälkeen yli kaksi maalia / 60 min, ja toinen suora tappio kauteen. Seurannassa lähdettiin jo maalivahtikaupoille. The Spirit of the New Age!
Pari maalia pakko laittaa Heljangon piikkiin. Viivasta tulevat vedot tuntuu myös olevan pahoja kun Garteig tuntuu ne näkevän.
Tällä hetkellä Heljanko on mielestäni Garteigia perässä ja otteiden pitäisi parantua myös tolppien välissä.
Heljanko on selkeästi parantunut otteitaan verrattuna viime kauteen.
Kaksi parannuskohdetta näen edelleen.
- Maskin takaa pelaaminen on edelleen hukassa. Aikaisemmin oli tuossa yliaktiivinen ja nyt vähän liian passiivinen. Tuosta se tasapainon löytäminen on aika isossa roolissa. Tai sitten ylipäätään itsensä isommaksi tekeminen. Pelkästään isona oleminen maskin takana estää monta maalia.
- Räpsä. Tuo räpsä pettää edelleen ja sen näkee kaikki.
E. Ja maalivahti asiantuntijoiden kommentit ovat tervetulleita.
Pitkään aikaan en ole Heljankoa moittinut, mutta tänään oli kyllä paska peli voitosta huolimatta. Vähän vanhat haamut nostaa jo päätään.
Voin olla pahasti väärässä, mutta kirjoitan silti.
Tappara joukkueena on parantunut viime kauteen nähden, mutta Heljanko ei. Ei näytä edelleenkään riittävän ykkösmaalivahdiksi.
Ja nyt joku pohtii, että kirjoitanko tämän vain tämän päivän perusteella. Vastaan, että en. Tänään lipsahti liian näkyviä, mutta ei tuo Heljangon tekeminen ole mihinkään muuttunut verrattuna viime kauteen. Ihan yhtä paljon menee sisään sellaisia epämääräisiä maaleja. Ihan yhtä paljon tekee itsensä pieneksi.
Olen valitettavasti kyllä lähestulkoon samaa mieltä. Kun joukkueella oli lentokeli, niin Heljankokin näytti maalivahdilla. Mutta tosiaan näitä helppoja uppoaa aina vain ja se joukkueen ns. Kannattelu heikoilla hetkillä ei tunnu toteutuvan millään.
Juuri näin. Paikoillaan jauhaa Helkku nyt.
On Chrisu kuitenki vetäny hyviä pelejä tällä kaudella. Paljon tasaisemmin kuin viime kaudella. Oisko joululahjapleikkari ollu mielessä tänään…ja siten ollen ns ohipeli mut voitettu kumminkin. Edelliset kommentoinnit 13pv takaa…
Kuitenkin kirjoitit kaksi viikkoa sitten näin:
Nyt ei pysy hitaat perässä.
Heljanko näyttää paikoitellen korjanneen otteitaan, mutta sitten tulee näitä tämän päiväisiä esityksiä, mitkä vetävät kaiken kerätyn posin pytystä alas.
Hyvä, että tarkensit. Mitä itse olet mieltä Heljangon pelaamisesta?
Se parantaminen on varmaan sitten sitä, että ei kimpoile enää samaan tahtiin ja välillä tulee hyviä pelejä häneltä. Mutta onko sinun mielestä Heljangosta mestaruutta tavoittelevan joukkueen ykkösmaalivahdin rooliin? Minusta ei.
E. Odotan myös vastausta sinulta @Kilo tähän.
E2. @Kilo näköjään lainasi vain itselleen sopivan pätkän minun viestistäni.
Mestaruutta tavoittelevan on. Mutta mestaruuden voittavan ei. Mikäli ei saa ihan kohtuutonta buustia keväälle ja nämä heikommat pelit ois vaan vanha paha muisto
Näinhän se maalivahdeilla näyttää menevän, että yksi heikko peli tai pahimmassa tapauksessa yksi helppo maali nollaa aiemmin nähdyn. Heljangon tilastot ovat menneet eteenpäin viime kaudesta, mutta aina heikomman pelin jälkeen (tai sen yhden hörpyn jälkeen) matto vedetään jalkojen alta. En tiedä mistä johtuu, mutta jännä psykologinen ilmiö kannattajien keskuudessa. Joukkueessa nämä onneksi osataan käsitellä fiksusti, mutta näinhän sen kuuluukin mennä. Me täällä vedetään amatööripohjalta ja ammattilaiset tekevät ne oikeat analyysit ja ratkaisut.
Pahoittelut, että tungen tähän pelikeskustelun väliin kaukalon ulkopuolisia asioita.
Pelin jälkeen about 10v poika tuli ihan innoissaan esittelemään Chrisun antamaa mailaa. Jätkä oli ihan pähkinöinä!
Chrisu sai foorumin sekaisin mutta sai hän edes jonkun iloiseksikin.
Ei vaan riitä. Viimeisen noin kymmenen pelin aikana on mutuna puolessa mennyt liian helppo. Liian usein ja liian helppo. Valitettavasti.
Kakkosmolke ja nyt vähemmän pelejä kiitos
Vuodenvaihteen jälkeen on tehtävä jommasta kummasta selkee ykkösmolari.
En ole ikinä ymmärtänyt, että jolloin valmentajan päätöksellä olisi vaikutusta siihen kuka veskari torjuu parhaiten. Jos ykkönen ei erotu peliesityksillä, niin ei se siitä parane, että se nimitetään ykköseksi. Ja alkaako muka sen toisen otteet lipsumaan, kun joku muu nimitettiin ykköseksi. Turnauksissa (MM) on monta kertaa käynyt, että “ykkösellä” on menty liian pitkään.
Heljanko jo tehnyt itsestään kakkosen
Kyllä Heljanko on parantanut viime kaudesta. Nykyään paljon rauhallisempi. ( ei sinkoile tolpalta toiselle)
Hanskapuoli on edelleen ongelma sinne uppoo millon minkälainen suupaisu.
Herpaantuuko keskittyminen aika ajoin ?
Mielestäni viime kaudella tätä oli myös havaittavissa.
Tänään 1-4 maalin jälkeen, ei vaan voi mennä tollanen veto maaliin. Oliko keskittyminen varmasti 100% vai hiipikö hyvä olo puseroon?