COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia), 3. erä

Tunnen ainoastaan yhden ihmisen, joka ei ole käynyt piikillä. Ei kuulemma ole varsinaisesti rokotevastainen, mutta koronarokote arveluttaa.

Eilen viimeksi törmäsin häneen ja nyt kun näyttää, että Tampereellekin olisi rajoituksia tulossa niin aikoo kuulemma vastentahtoisesti mennä piikille että saa sitten passin.

Toisaalta näihin kyselyihin vastanneiden määrä ja sosioekonominen status saattaa riittävän pienellä otannalla vääristää tulostaa suuntaan, joskus toiseen.

Kyllä mä uskon, että 85-90% on aika lailla sellanen maksimi vapaaehtoisuuteen perustuvassa rokotuksessa. Voisi ajatella myös sitä kautta, että yllättävän hyvä prosentti kaikesta vaihtoehtoisesta keskutelusta huolimatta.

3 tykkäystä

Rokote ja taudin sairastaminen tuo tapauksesta riippuen viimesimpien tietojen mukaan noin puoleksi vuodeksi immuniteettia, jonka jälkeenkin sitä vielä on, mutta alentuneena.

Tuskin siis useamman kuin kaksi kertaa sairastaneita vielä montaa tapausta voi ollakkaan olemassa (toki immuniteetti ei kehity kaikilla samanlaiseksi - vaan on henkilökohtainen asia, jota mm. eri sairaudet voi heikentää) :thinking:

Tilastoja:

Esimerkki Yhdysvalloista eli Minnesotan osavaltio pitää aiheesta kirjaa:

Lähde (1.11.2021 tilanne):

https://www.health.state.mn.us/news/pressrel/2021/mediaadv110121.html

BNO News on pitänyt myös epävirallista tietokantaa eri uutisista, joissa ollut mainintoja uudelleentartunnoista (luvut kannattaa suhteuttaa sen mukaan, sillä todennäköisesti vain erittäin pieni osa näistä ylipäätään päätyy englanninkielisisiin uutisiin):

Lisää aiheesta täällä:

Vahvistamattomat tapaukset:

Vahvistetut tapaukset:


Edit.

Reutersin uutisen mukaan uudelleentartunta tulisi keskimäärin aina 16kk välein nykyisen tutkitun tiedon valossa (rokottamattomat):

As Covid-19 infections surge in England, people are increasingly reporting catching Sars-CoV-2 for a second or even third time.

New analysis has suggested that unvaccinated individuals should expect to be reinfected with Covid-19 every 16 months, on average.

This time last year, the assumption was that although reinfections could occur this was relatively uncommon, with only two dozen or so recorded worldwide.

We now know that natural immunity to Sars-CoV-2 begins to dwindle over time. One Danish study suggested that the under-65s had about 80% protection for at least six months, while the over-65s had only 47% protection.

The arrival of the Delta variant has further complicated the situation.


Edit 2.

Typoja korjattu sieltä täältä ja lisätty pari linkkiä + lainaus uutiseen

3 tykkäystä

Tuota ylläolevaa kun miettii Covid-19 todennäköisesti jäädessä pysyvästi globaaliin kiertoon (ajan saatossa muuttuen mahdollisesti kausiluonteiseksi), niin mitä taktiikoita on käytössä (tämä siis koronapassin, maskien, hygieniaohjeiden yms lisäksi):

  • rokotuksen saaneet: rokotteen uusiminen tarvittaessa säännöllisesti (vrt kausi-influenssarokotukset)
  • taudin sairastaneet: rokotuksella immuniteetin jatkaminen säännöllisesti (tai taudin uudelleen sairastaminen)
  • rokottamattomat ja henkilöt, jotka eivät vielä ole tautia sairastaneet: turvavälien noudattaminen ja turhien kontaktien välttäminen (varsinkin sisätilat), maskit ja käsidesi (mikä oikeastaan on tämän ryhmän strategia pandemiaa vastaan?)

Tämä on siis tämän hetkisen tiedon valossa, sillä tottakai rokotteet ja lääkkeet kehittyvät ajansaatossa tutkitun tiedon lisääntyessä ja samalla myös globaali rokotekattavuus lisääntyy ajan kuluessa.

Mm. rokotekattavuudeltaan alhaisia maita on vielä tällä hetkellä niin paljon, että taudilla on varaa levitä ja kehittyä. Delta -variantin tulo myös muutti pandemian kulkua eli tällä hetkellä näyttäisi siltä, että edes 80% rokotekattavuus ei täysin riitä vielä…


Edit.

Tässä vielä uutinen kolmannesta rokoteannoksesta:

Jos Suomi auttaisi Viroa - olisiko kyseessä muut kuin koronapotilaat (esim. sydänsairaudet jne) ja näin kevennettäisiin Viron kuormitusta sairaaloissa.

Koronapotilaat vaatisivat mm. huomattavat erityisjärjestelyt siirroissa Suomeen vs muuta hoitoa vaativat potilaat. Näin pohtii Lasse Lehtonen HUS -piiristä.

Jossain vaiheessa puhuttiin risti-immuniteetista (rokote+tauti), niin onko tätä tutkittu koronan osalta? En nyt tällä kaipaa niitä vanhoja spekulaatioita vaan kovia prosentteja. Tuo kai se immuniteetin muoto kuitenkin lopulta on (futuuri) valtaosalla ihmisiä.

Tässä väitetään että tutkimus joka löysi hyötyjä ivermectin -matokuurista COVIDin hoidossa olisi vedetty takaisin. Aineistovirhettä syyttävät.

Yksi pandemian kummajaisia:

  • Ei helvetti, kokeellinen rokote! :tired_face:
  • Jes, hevosen loismatokuuri! :star_struck::+1:
9 tykkäystä

Risti-immuniteetista puhuttiin lähinnä siinä tapauksessa, että toiset kierrossa olevat koronavirukset ja niiden sairastamisesta syntynyt immuniteetti olisi antanut jonkin verran vastustuskykyä myös Covid-19 vastaan - tästä en ole enää pitkään aikaan nähnyt kommentteja.

Tutkimusta ja ennuste vuoteen 2025 asti pandemian alusta vuodelta 2020 maaliskuulta (perustuen muihin liikkeellä oleviin koronaviruksiin ja mahdolliseen risti-immuniteettiin):

Nyt hieman puhetta on ollut, että rokotuksella saatu immuniteetti olisi tehokkaampi kuin sairastamalla saatu (oireettomasta koronasta ei välttämättä tule kovin vahva immuniteetti - on tapauskohtaista kuitenkin):

Tehokkain immuniteetti (hybridi-immuniteetti) syntyy mahdollisesti sairastamisen ja rokotteen yhdistelmästä, mutta tässä isoin riski on taudin sairastamisen aiheuttamat mahdolliset haittavaikutukset terveydelle (lisää tutkimusta kaivataan tästäkin):

1 tykkäys

Joo tätä immuniteettia tarkoitin. Elättelin haaveita, että kun on tarpeeksi piikkejä hihassa, niin voisi sairastaa nuhakuumeena ja sit ei tarvisi enää piikkejä.

1 tykkäys

Tästä tuli mieleen nämä uudet tulevat koronalääkkeet ja niiden vaikutuskeinot - lupaavia tuloksia.

Tässä pidemmästä twiittikejusta kolme ensimmäistä twiittiä:

  • mRNA rokote :thinking:
  • Viruksen RNA:n sekoittava lääke :kissing_heart:

Edit.

Positiivista on, että uusia lääkkeitä löydetään sairaalahoidontarpeen pienentämiseksi. Tässä vielä juttua Pfizerin uudesta lääkkeestä:

1 tykkäys

Tutkimusta kaipaa, mutta mahdollista on, ettei sillä ole väliä onko sairastanut taudin ensin ja ottanut sitten piikin tai toisinpäin. Toivottavasti tässä on tie parempaan tulevaisuuteen tai tehokkaampiin rokotteisiin, kun keksitään millainen vaikutusmekanismi on taustalla :+1:

1 tykkäys

Uusien sairastumisen jälkeen annettavien ja oireita lieventävien koronalääkkeiden hinta on todella kallis verrattuna rokotteiden hintaan ja todennäköisesti saatavuus on kortilla ainakin jonkin aikaa:

https://twitter.com/EricTopol/status/1457000618686496773?s=20

Tässä on hyvin kuvainnollinen animaatiovideo Kurzgesagt -YouTube kanavalta kuinka immuniteetti toimii ihmisellä - on kyllä ihmeellisen monimutkainen systeemi:

5 tykkäystä

Tilastovertailuja Suomesta ja naapurimaista:

  • Baltiassa rajoitukset ovat alkaneet purra ja tartuntojen määrät kääntyneet toistaiseksi pieneen laskuun.

  • Pohjoismaissa tartuntamäärät nousussa talvea kohti mennessä.

  • Vertailua rokotustilastoista:
  • Kaksi rokotetta Suomessa saanut yli 12 -vuotiasta n. 80% väestöstä
  • Testauksesta:
  • Suomen tilannetta tarkemmin:
  • Sairaalahoidontarve edelleen nousussa Suomessa:

(5.11 tilanne)

1 tykkäys

Sään vaikutusta koronavirukseen ja influenssaviruksiin tutkittu:

Tutkimus: Influenssa on tartuttavimmillaan nollakelillä, koronavirus tarttuu herkimmin +10 asteessa

Hiljattain julkaistun laajan kansainvälisen tutkimukseen mukaan pandemian leviämisvaiheessa sään vaikutukset virustartuntojen leviämiseen eivät olleet kovin suuria. Sen sijaan tutkimuksessa voitiin selvästi osoittaa, miten erilaiset suojautumiskeinot ovat vähentäneet merkittäväksi koronan leviämistä.

Aineisto on kerätty 26 maasta 409 paikkakunnalta, maailman kaikista ilmastovyöhykkeistä. Tutkimuksessa oli mukana aineistoa myös Suomesta. Aineisto kattaa 44 prosenttia maailman raportoidusta koronatapauksista.

Tutkimus on tehty aineistolla, jossa viruksen vastustuskyky on väestössä ollut vielä alhainen ja rokotuksia ei ole vielä ollut käytössä. Ilman ulkolämpötilalla tai ilmankosteudella ei näyttäisi olevan vaikutusta koronaviruksen tarttumiseen ja leviämiseen samalla tavoin kuin perinteisillä influenssaviruksilla.

Huomaa kyllä, että nyt on korona levinnyt ainakin Turussa enemmän. Pojan koulussa useita luokkia karanteenissa. Mitä ei pitkään aikaan ole ollut.

Jep. Sälli on nyt altistuneena karanteenissa (huomenna testeihin). Altistui perjantaina työharjoittelussa kun työohjaaja koronassa.

1 tykkäys

Uutta lääkettä pukkaa Regeneronilta.

NEW PHASE 3 ANALYSES SHOW THAT A SINGLE DOSE OF REGEN-COV® (CASIRIVIMAB AND IMDEVIMAB) PROVIDES LONG-TERM PROTECTION AGAINST COVID-19

Single dose of REGEN-COV (1,200 mg subcutaneous) reduced the risk of COVID-19 by 81.6% during the pre-specified follow-up period (months 2-8), maintaining the 81.4% risk reduction previously reported during month 1

During the 8-month assessment period there were 0 hospitalizations for COVID-19 in the REGEN-COV group and 6 in the placebo group

The fully human antibodies in REGEN-COV were developed to provide long-lasting protective effects without any artificial mutations or sequences

Singaporessa kyllästyttiin rokottamattomiin.

SINGAPOREN terveysministeriö ilmoitti maanantaina, että 8. joulukuuta alkaen ne ihmiset, jotka ovat valinneet olla ottamatta koronarokotusta, joutuvat maksamaan itse koronataudista johtuvat sairaalahoidon kustannukset. Asiasta kertoi Channel News Asia.

7 tykkäystä

Tilastoissa ainakin nuoremman ikäluokan ilmaantuvuuskäyrät koholla…

https://twitter.com/bot_fi/status/1457660285553152007?s=20

1 tykkäys