Aivan varmasti tilastoinnissa on eroa eri maiden välillä.
Esimerkiksi Ruotsi on tehostamassa tilastointiaan:
Tästä tuli mieleen yksi asia mikä vaikuttaa tilastointiin on taudin eri vaiheiden kesto. Niiden pituus on ikuisuus tällaisena internet -aikana…
Taudin pelkkä itämisaika voi olla kaksi viikkoa (oireet alkavat keskimäärin 5-6 päivän tienoilla) ja kokonaiskesto pahimmillaan yli kuukauden sairaalahoitoa vaativissa tapauksissa (keskiarvo 23-28 päivää oireiden alkamisesta).
Tämä voi aiheuttaa tilastoihinkin pahemman viiveen kuin Telialla. Tänään parantuneet voivat olla saaneet taudin maaliskuun puolivälissä (sitten kun lopulta testiin päässeet ja terveeksi todettu). Vaihtoehtoisesti tänään sairastuneet hakeutuvat testeihin vasta ensi viikolla oireiden alettua ja päätyvät vasta silloin pienen viiveen jälkeen sairastuneet -tilastoihin. Myöhemmät vasta-ainetestit onkin sitten ihan oma lukunsa.
Hallituksen (ja kansan) toimet näkyvät vasta viikkojen jälkeen. Tämä on yksi syy miksi epidemian kulku on niin vaikeasti ennustettavissa.
Nämä pari YLEn juttua on varmaati postattu tänne aikaisemmin, mutta enaimmäisen grafiikasta käy hyvin ilmi taudin eri vaiheet ja toisesta miksi “parantuneet” -tilasto laahaa perässä:
Testauksen ja diagnosoinnin jälkeen tulee vielä 1–2 vuorokauden viive tapauksen kirjaamisessa tartuntatautirekisteriin ja THL:n tilastoon.
Tiivistettynä: tänään tilastoon tuleva tartunta on saanut alkunsa vähintään päiviä, todennäköisesti ainakin viikon, mutta enimmillään yli kolmekin viikkoa aikaisemmin.
– Yleensä 5–14 päivää viruksen saamisesta, luonnehtii HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen .
– Ensinnäkin siinä on viruksesta selviäminen. Yleensä virus häviää kahdessa viikossa, mutta joillakin potilailla se voi kestää kuukauden. Ja vaikka virus olisi hävinnyt, vaikeissa tapauksissa infektion aiheuttamien keuhkomuutosten korjaantuminen vie pitkän ajan, Anttila sanoo.
Toisin sanoen sairaalasta kotiutettu koronapotilas ei välttämättä ole vielä parantunut, vaikka virusta ei enää hänen elimistöstään löytyisikään.