“Esitys korjaa voimassa olevan tartuntatautilain ylilyönnin itsemääräämisoikeuden suhteen sekä pahimmat puutteet rokotehaittojen ilmoittamisessa ja rokotteita koskevan tiedonsaantioikeuden toteutumisessa. Esitys korjaa voimassa olevan tartuntatautilain ylilyönnin itsemääräämisoikeuden suhteen sekä pahimmat puutteet rokotehaittojen ilmoittamisessa ja rokotteita koskevan tiedonsaantioikeuden toteutumisessa.”
Mitä mieltä olette influenssarokotteeen ottamisesta/ottamatta jättämisestä?
Ja raflaavasti, olen hoitaja ja vastustan pakkorokottamista juurikin tämän piikin kohdalla.
Jokaisen oma valinta mun mielestä. Itse en oo paljoa rokotteita ottanut ja ihan hyvin oon toistaiseksi pärjännyt. Jäykkäkouristus pitäis uusia, muute jees. Toisaalta oon avokonttorissa töissä ja syksyt on nastoja juuri näiden flunssien takia…
Itse en ole sairastanut edes flunssaa moneen vuoteen, toisin kuin ne esimerkit työkavereista, jotka tän piikin jälkeen ovat flunssan saaneet. Nythän ajatellaan, että me terveet hoitajat kannetaan tuota influenssa pöpöä mukanamme, vaikka emme sairastuisi itse siihen. Kyllä muuten kantaa nekin, jotka piikin ovat ottaneet esim. vaatteissaan. Ajatuksena on, että heikkokuntoiset potilaat saa influenssan meiltä. Mitenköhön käy, jos tällainen ihminen menee esim. kauppaan, virastoon jne. missä rokotepakkoa ei ole.
Influenssarokote ei suojaa kausiflunssalta. Flunssan eli nuhakuumeen voi sairastaa, vaikka influenssarokotteen ottaisi. Saatavilla on ollut myös kaksoisrokotetta, jotka estävät molemmat. Influenssarokotteen suojaprosentti on laskennallisesti ollut yli 80%yksikköä. Influenssavirusta on vaikea ennustaa miten se muuttuu.
Hoitajilla yleisesti on ollut varsin hyvä rokotekattavuus eli hoitajat ovat rokotteita ottaneet ilman pakkolakeja.
Influenssa on paljon pahempi, kuin kausiflunssa. Näillä ei ole mitään tekemistä keskenään.
Influenssarokote oma valinta minun mielestä. Itsellä on huono kokemus piikistä, käytännössä koko talvi meni puolinuhaisena. Pikkasen mää ihmettelin että mitä hittoa ja päätin että influenssapiikit ei käy mulle.
Tämä juuri… Ihmiset sekoittavat nämä kaksi eri asiaa keskenään.
Lisäksi influenssarokote joudutaan tekemään etukäteen arvion perusteella, että mitä kantaa on liikkeellä ja tulossa Suomeen. Tämä arvio ei aina osu kohdilleen vaan voi tulla toistakin kantaa tai voihan niitä olla useampaakin eri tyyppiä liikkeellä aaltoina.
Itse olen ottanut influenssarokotteen ja säästynyt influenssalta+varsinkin sen jälkitaudeilta.
Kyllä mä ton tajuan, että ei suojaa normi flunssalta. Mutta, niin kuin palstatoveri @4_TRA kirjoitti, en halua olla influenssapiikin jälkeen flunssassakaan pitkin vuotta. Tuo on todettu niin monen kolleegan kohdalla, että alkaa poissaolot töistä piikin jälkeen ja minä se vaan porskutan. En kyllä oikein yhdy siihen väitteeseen, että kannan influenssapöpöä terveenä ja siten levittäen sitä. Tai no vaatteissahan voi kulkea mitä vaan, kun vaihdan potilashuonetta tiuhaan. Mikäs tuon estäisi; influenssarokotesuihku huoneiden välillä.
Ihan niin kuin edelläkin todetaan, on se jokaisen oma valinta ottaako vai ei. Itse en ole varmaankaan ikinä ottanut ja silti tuntuu kaikki flunssat kiertävän meikäläisen. Itse olen sitä porukkaa joka uskoo terveellisen ruokavalion ja liikunnan pitävän vastustuskyvyn kunnossa.
Rokote ei suojaa kaikkia ja influenssan voi sairastaa rokoteesta huolimatta, mutta todennäköisesti se on silloin niin lievä, että sitä luulee kausiflunssaksi eli nuhakuumeeksi.
Itse sairastin influenssan pari vuotta sitten ja olihan se kova tauti. Kuumetta oli paljon ja jouduin olemaan 1,5 viikkoa töistäkin pois. Flunssan ja influenssan ero tuli kyllä selväksi.
Rokotetta en ole ikinä ottanut enkä kyllä sitä edes harkinnut. Riskiryhmille varmasti suositeltavaa ottaa kyseinen rokote.
Otin kerran työnantajan piikkiin influenssarokotuksen. Sain rokotteesta tiukan flunssan 1,5 viikoksi. En ole ottanut sen jälkeen ja sairastan 1-2 tiukkaa flunssaa talvessa ilmankin piikkiä.
Itselläni oli viime syksynä kaksi peräkkäistä flunssaa hyvin lyhyellä välillä. Keväällä oli kaksi flunssaa peräkkäin hyvin lyhyellä välillä. Nyt ollaan päästy jo pitkälle syksyyn ilman flunssaa, mutta kyllä neljä flunssaa vuodessa on liikaa.
Sanoisin että hyvä käsihygienia on isossa osassa, käsiä kun pesee aina kotiintullessa ja muutenkin kuinka sopivasti on mahdollista, niin välttää jo paljon flunssia. Rokotetta en ole ottanut kertaakaan, nuorempana kun piti vähemmän huolta käsienpesusta yms, niin oli joka ikinen alkutalvi flunssa päällä. Nyt ei ole ollut enää vuosikausiin kun huolehtinut käsienpesusta. Toki flunssan voi saada muualtakin, mutta varmasti välttää ainakin osan pelkästään näin.
Itsellä, kun on solunsalpaajalääkitys, niin tuntuu siltä, kun joku yskii tai aivastaa kaupassa, niin parin päivän päästä on räkätauti päällä. Käsiä pesen hullun lailla, muttei se aina auta. Nimenomaan lymfosyytteja minulla tuo solunsalpaajalääke tuhoaa, mikä tarkoittaa herkkyyttä saada virustauti. Eli tarvitsee ottaa rokote.
Olen joutunut ottamaan myös rokotuksen isäni sairaudesta johtuen useita vuosia jo ja kokemukset positiivisia. Sairastan flunssia aika vähän (juuri nyt päällä) 0 - 2 vuodessa niitä tulee suurin piirtein mutta tosiaan otan rokotuksen kun ne otettaviksi tulee taas.
Meillä annettiin töissä halukkaille influenssapiikki perjantaina. Hoitaja sanoi, ettei siitä rokotteesta voi saada influenssaa. Mutta toisaalta suoja alkaa vasta parin viikon päästä rokotuksesta. Näin siis asiantuntijan sanomana.