COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia)

Tartunnat ovat lähteneet kasvuun muutamissa maissa ja rajoitustoimia on lisätty. Tässä muutama esimerkki kuluneelta viikolta:

Etelä-Afrikkassa joudutaan jälleen tiukentamaan rajoituksia ja ottamaan käyttöön mm. ulkonaliikkumiskiellot tautitapausten määrän kasvun jälkeen (yli 10 000 tartuntatapausta päivässä viime päivinä):

Etelä-Afrikan presidentti on palauttanut maahan takaisin tiukat koronarajoitukset sen jälkeen, kun koronatartuntojen määrä on jälleen kääntynyt selvään kasvuun.

Etelä-Afrikassa otettiin huhti- ja toukokuussa käyttöön maailman tiukimpiin kuuluneet koronarajoitukset.

Rajoituksilla epidemia saatiin hallintaan, mutta ne rapauttivat jo valmiiksi taantumaan ajautuneen maan talouden.

Kesäkuussa rajoituksia ryhdyttiin höllentämään ja miljoona eteläafrikkalaiset palasivat takaisin töihinsä. Kuitenkin vain muutamaa viikkoa myöhemmin tartuntatapausten ja sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä kääntyi selvään nousuun.


Espanjassa on tartuntaryppäiden määrä kasvussa ja otettu käyttöön mm. maskipakkoja sakon uhalla ja lisäksi alueellisia karanteeneja (Lleida):

Espanjassa rekisteröitiin keskiviikkona eniten tartuntoja vuorokauden aikana toukokuun jälkeen.

Tartuntojen määrä kaksinkertaistui Espanjassa eilen tiistaihin verrattuna. Tartuntaryppäitä oli torstaina maassa jo yli 70.

Yksi suurimmista tartuntapiikeistä on Katalonian Lleidan maakunnassa sijaitsevassa Segriassá, jossa on noin 200 000 ihmisen asuttama alue on eristetty ja sinne on rakennettu kenttäsairaala.

Melbourne sulkeutui kuudeksi viikoksi:

Melbournelaisilla on jälleen edessään ankeat ajat. He eivät saa poistua kotoaan peräti kuuteen viikkoon kuin erittäin tarkkaan rajatuilla perusteilla.

Ulos saa lähteä vain töihin, opiskelemaan, ruokaostoksille tai lääkäriin.

Metropolialueella asuu kaikkiaan 4,9 miljoonaa asukasta. Australian 199 tiistaina vahvistetusta uudesta koronavirustartunnasta peräti 191 löydettiin juuri Victorian osavaltiosta.

Victorian osavaltion sulkua rikkovia ihmisiä uhkaa 11 000 aussidollarin (alle 7 000 euroa) sakko ja kuuden kuukauden vankeustuomio.

Ps.
Kuten edeltä huomaa, niin eri maissa on aikalailla erilainen kynnys aloittaa rajoitustoimet eri tyyleillä (lukkoon alueita ennen kuin yhteisöleviäminen pääsee valtoimeksi vai vasta kun sairaalapaikat alkavat täyttyä jne…).

3 tykkäystä