Jos tässä on jotain opittu viime aikoina niin nimenomaan se, että yksilön vastuullisuuteen ei voi luottaa. Jos tämän päivän tiedoilla ja suosituksilla tieten tahtoen nostaa omaa riskitasoaan tarpeettomasti, niin kyllä se puhtaasti oman tyhmyyden piikkiin menee.
Edit:
Huippuasiantuntijat ovat nimenomaa sitä mieltä, että on kokonaistaloudellisinta nujertaa epidemia heti.
Kuinka paljon altistuneiden jäljitys maksaa yhteiskunnalle?
“Erityisesti ns. supertartuttajat voivat sisätiloissa tartuttaa kymmeniä ihmisiä kerralla. Tartuntojen esiintyminen ryppäinä on tehnyt myös taudin leviämisen mallintamisen vaikeaksi, mikä osaltaan selittää epidemian etenemisessä käytettyjen mallien huonon onnistumisen viime keväänä. Jos pystymme estämään tätä kautta syntyvät tartuntaryppäät, olemme melkoisen vahvoilla koronan toisessa erässä.”
Lehtosen oma arvio on, että koronalle altistuneen jäljitys ja testaus maksaa veronmaksajille noin 300 euroa henkeä kohden.
”Jos siis yksi juhlija altistaa ravintolassa sata muuta, aiheutuu iloisesta illasta veromaksajille noin 30 000 euron eli pienen henkilöauton kustannus, vaikkei kukaan altistuneista sairaalahoitoon joutuisikaan.”
Edit.
Tästä oli jo alkuvaiheessa tutkimusta, että kolmen-neljän viikon tiukalla lock-downilla saataisiin nopeasti tartunnat minimiin. Jossain tuolla ylempänä tässä ketjussa oli lisää aiheesta. Nopea isku - ei pitkää kituutusta.
Jaa että miksi tehdä testejä jos on karenteenissa pakko olla…
Ihan helkkarin helppo vastata…
Ihan kuules sen takia että voit saada testissä negatiivisen tuloksen ja seuraavana päivänä testi olisikin jo positiivinen…
Se että missä kohtaa on virus soluja tarpeeksi että se näkyy testissä positiivisena on itselleni ainakin?
Eli jollain voi olla jo korona mikä ei näy testeissä vasta kun päivän kahden päästä
Edit… Mahtaako @iceman tietää noista virus soluista enemmän?
Miten selität Ruotsin? Ovat ottaneet enemmän damagea kuin me, mutta tilanne alkaa nyt olla siellä sama kuin täällä. Enää hyvin pieni ero. Vaihtuuko asetelma? Muutoinkin rajoitususko alkaa horjua - eri maat ovat saaneet varsin erilaisella keinovalikoimalla samanlaisia tuloksia. Suomen ero kutistuu aika pieneksi Ruotsiin, jos rokote epäonnistuu.
Mutta täytyy hyväksyä asiat, joihin ei voi vaikuttaa. Annan ihmisten vouhottaa tästä ja kyllä tässä taas saadaan hienosti yhteiskunta kiinni. Menee varotoimenpiteenä. Kukaan ei sitä halua, mutta parin viikon päästä sitä vaaditaan.
Juurihan tästä oli juttua, että Tegnellkin on tällä hetkellä huolissaan syksystä ja Ruotsissa huonoja merkkejä ilmassa:
Edit.
Lisätään vielä, että Ruotsissa on vieläkin voimassa kokoontumisrajotukset (yli 50hlö ei sallittu), etätyösuositukset jne eli Suomessa paljon löysemmät rajoitukset nyt.
Niin - jos rokotetta ei tule niin Suomi ottaa tuon kiinni kun epidemia ja rajoitukset jatkuu ja jatkuu. Jossakin vaiheessa täytyy ottaa riskejä. Ei meillä ole edes varaa tähän nykyiseen. Miljoonia menee koko ajan.
Otatko tuossa huomioon sen ettei tuossa tilanteessa myöskään Ruotsi saisi rokotetta?
Se että jos nyt tartuttaisiin asioihin eikä odettettaisi sitä että alkaa oikeasti olemaan paniikkia päällä niin ihmiset ja talous pääsisi helpommalla…
Edelleenkin enemmän miljoonia menee, jos tilanne päästetään pahemmaksi. Itseasiassa puhutaan silloin sadoista miljardeista.
Osmo Soininvaara:
Ensimmäinen aalto synnytti neljässä kuukaudessa tarpeen elvyttää taloutta 750 miljardilla eurolla. Seuraavat kahdeksan kuukautta sulkua voi maksaa tuplasti sen”, vihreiden konkaripoliitikko ennustaa. [Uusi Suomi]
Ei ole helppo paikka katsoo miten tahansa.
Hyvät päätökset näkyy positiivisena ja huonot päätökset näkyy myös mutta negatiivisena.
Aika alkaa oleen vaan sellainen että niitä päätöksiä pitäisi alkaa tekeen…
Muistele mitä hallitus sanoi jossai kohtaa että voi olla että joudumme tilanteeseen jossa joudumme lisäämään rajoituksia ja sit taas poistamaan. Ja senjälkeen taas lisäämään…
Eli tilanne voi olla että joudumme elämään noiden rajoitusten kanssa jonkin aikaa… Tilanteen meneminen hyväksi (mitä esim kesä oli) rajoituksia ei ollut ja elämä lähes normaalia… (ladattiin akkuja) sit voi olla taas surkeempi vaihe jossa joudumme samaan kun keväällä… Mutta niin tai näin kaikki loppuu aikanaan ja sama on myös tämän koronan kanssa…
Ja tämä kyllä kysyy jokaisen jaksamista tavalla taikka toisella
Covid-19 ilmeisesti saa ihmisen immuunijärjestelmän sekaisin osalla ihmisistä ja voi jopa estää immuunijärjestelmän sisäistä viestien vaihtoa puolustuvien solujen kesken viruksen hyökätessä.
Tämä voi aiheuttaa osalla taudin sairastaneista pahemmat oireet ja immuunijärjestelmän ylireagoinnin (mm. sytokiinimyrskyn):
Scientists are beginning to untangle one of the most complex biological mysteries of the coronavirus pandemic: Why do some people get severely sick, whereas others quickly recover?
In certain patients, according to a flurry of recentstudies, the virus appears to make the immune system go haywire.
Unable to marshal the right cells and molecules to fight off the invader, the bodies of the infected instead launch an entire arsenal of weapons — a misguided barrage that can wreak havoc on healthy tissues, experts said.
“We are seeing some crazy things coming up at various stages of infection,” said Akiko Iwasaki, an immunologist at Yale University who led one of the new studies.
Ennustin, että tukahduttaminen törmää kansan kyllästymiseen ja ennen kaikkea siihen, että nuoret ikäluokat kyllästyvät kököttämään kotona, koska tietävät, ettei tauti ole heille erityisen vaarallinen.
En mitään niin toivoisi kuin että voisin nyt myöntää olleeni väärässä, mutta valitettavasti en voi. Kun toimia on höllätty Euroopassa, virus on alkanut taas levitä uudestaan. Kohta taas Eurooppa suljetaan. Sen myönnän, että aliarvioin keväällä sitä, kuinka tehokkaasti yhteiskunta sulkemalla pystytään epidemiaa jarruttamaan.
Jostain syystä suomalaiset haluavat aina osoittaa jotain muuta maata ja kertoa, että sen politiikalla on päästy parempaan, mutta meidän tyhmät päättäjämme eivät tätä ymmärrä. Voisiko nyt kuitenkin sen myöntää, että Suomi kuuluu maihin, jotka toistaiseksi ovat päässeet taudista vähimmällä?
Ensin ihailtiin Singaporea, mutta siellä tartuntoja on suhteessa väkilukuun jo kuusi kertaa niin paljon kuin Suomessa – tosin tautiin kuolleita maan raportoi todella vähän. Sitten piti ottaa mallia Hongkongista, mutta ei pidä enää. Norjan piti päästä koko viruksesta eroon sillä hallituksen julistuksella, että maa haluaa eroon viruksesta, mutta nyt tautitilanne on Norjassa selvästi pahempi kuin Suomessa. Islannissa toinen aalto on suhteessa väkilukuun yhdessä Ruotsin kanssa voimakkain kaikista pohjoismaista.
Etelä-Koreassa virus on säästöliekillä, mutta tartuntoja on kymmeniä päivittäin, joten normaalin ei voida palata sielläkään. Uusi Seelanti on pitänyt tartunnat liki nollassa, mutta talous on kärsinyt sulusta valtavasti. Turismielinkeino on tapettu.
Ensimmäinen aalto synnytti neljässä kuukaudessa tarpeen elvyttää taloutta 750 miljardilla eurolla. Seuraavat kahdeksan kuukautta sulkua voi maksaa tuplasti sen. Euroopan talous on kohta aivan raunioina.
Olipa siinä tiivistä asiaa - ja erittäin osuvasti kirjoitettu. Asian ytimessä suorastaan. Vertaus tulipaloon on loistava - sen voi tukahduttaa sulkemalla oven, mutta heti kun ovet avataan ja ilmavirta alkaa uudestaan kiertämään se leimahtaa uudestaan. Ei ole hyviä vaihtoehtoja kuten Soininvaara sanoo. Kansa on kyllästynyt ja tottelemattomuus tulee lisääntymään. Ja valitettavasti pelkään, että Soininvaara on myös siinä oikeassa, että kiitos niohottajien Eurooppa myös suljetaan uudestaan. Kotimaiset tartunnat on ne, jotka ratkaisee, mutta epidemian myötä järjettömyys lisääntyy koko ajan. Tapetaan talous, turismi ja vapaus. Hinta on käsittämättömän kallis. Jos rokotetta ei tule nopeasti niin tilanne on matemaattinen mahdottomuus ja kuten itsekin toitotan, riskejä täytyy alkaa ottamaan.
Yhtä en silti käsitä: miksei niitä alueellisia rajoituksia nyt perkele saada millään? Kuten joku jo totesi - Suomessa kun katsoo pinta-alaa niin normaalielämää olisi voinut jatkaa Uusimaan ulkopuolella ja pohjoista Ruotsin rajaa lukuun ottamatta varsin kivasti. Mutta se, että kaikille pitää lyödä samat rajoitukset on täysin käsittämätöntä. Se, että Tampereella ei ole tartuntoja - sympatian vuoksi pitää peesata Helsinkiä.
Lue tuo @Sardion linkkaama. Ei kysymys ole Suomen taloudesta - ongelma Suomen taloudelle ei ole se, ettei me päästä mihinkään vaan ongelma on se, että kukaan ei pääse tänne. Turismin kuolema tarkoittaa valitettavasti kasaantuvia ongelmia - eikä vain meillä vaan koko maailmassa. Kuten Soininvaara tuossa onnistuneesti ennakoi niin Eurooppa suljetaan uudestaan. Se on se todennäköisin skenaario. Se tarkoittaa Euroopan lisäksi myös kansantalouksien sulkemista.
Kehotan lukemaan tuon Soininvaaran tekstin. Varsin neutraalia ja kiihkotonta. Olennainen siinäkin on se, että me emme voi tehdä molempia: ei ole varaa 8 kuukauden lockdowniin, joka todennäköisesti runnotaan läpi - samalla ei ole myöskään täyttä toivoa rokotteesta. Kuitenkin taudin voittaminen vaatii joko sen, että ihmiset sairastavat sen TAI sitten he saavat sille immuniteetin. Siihen ei ole mitään oikoteitä.
@iceman sillä tietysti ei ole tuon Uusi-Seelannin tilanteen kanssa mitään tekemistä, että kyseessä on saari? Pieni kansa, saari ja varsin tehokkaasti valvottu ulkoraja. Kun tauti on tapettu se pysyy tuolla tasolla, mutta ihan samanlainen leimahdus siellä vaanii kuin missä vain muualla.