Taas näitä suurempia altistumisia…
Tuuri loppuu väkisin ennemmin tai myöhemmin
Herttoniemenrannan ala-asteella on asetettu 19 oppilasta ja 13 koulun henkilökuntaan kuuluvaa ihmistä karanteeniin kahdeksi viikoksi koronavirusaltistuksen vuoksi, tiedottaa Helsingin kaupunki.
RAVINTOLA Kaivohuoneella Helsingissä tapahtui mahdollinen joukkoaltistuminen koronavirukselle elokuun 8. päivänä, Helsingin kaupunki ja ravintola Kaivohuone tiedottavat.
Illan aikana, kello 22–03, ravintolassa oli kaikkiaan noin 850 henkilöä
Niin jos vierastyöläisiä (baltian maat, puola) niin joutuisivat positiivisesta tuloksesta karanteeniin ja tuskin mitään palkkaa sitten saisivat. Ahneet rakennusliikkeet palkkaa halpaa vierastyövoimaa. Onhan tuota koronatoimien vastustusta pitkin poikin.
Ihmisiä kyllästyttää elämän rajoittaminen.
”Keskiyön jälkeen baarit ja yökerhot vaan ovat paikka, jossa oikein kerjätään sellaista superleviämistapahtumaa.”, totesi Olli Vapalahti juuri Ylen Uutisissa.
Eipä tuo sinänsä ole yllätys, sillä pienessä tuiskeessa unohtuu niin turvavälien pitäminen kuin käsien peseminenkin. Yökerhojen ja baarien aukioloaikojen rajoittaminen lienee keinolistan kärkipäätä, jos rajoituksia on jälleen otettava käyttöön. Oma pohdinta: Kyllä siinä aukioloaikojen rajoittamisessa vaan järkeä tuntuu olevan, vaikka moni sitä keväällä kritisoi (miksi menee kiinni 23.00 eikä 00.00 tyyppisesti).
Koronatartuntojen rajaamiseksi baarien / ravintoloiden aukioloaikojen rajaaminen lienee tosiaan kärkipäätä, jos rajoituksia lisätään.
…ja siitä seuraa toinen mielenkiintoinen pohdinta: Jos / kun ravintoloiden ja yökerhojen aukioloaikoja rajoitetaan, niin tuetaanko ko. yrityksiä rahallisesti? …ja jos tuetaan, niin kuinka paljon, kuinka pitkään? Vaihtoehtona lienee ainakin @ljpp:n aiemmin ketjussa mainitsema pohdinta, jossa nykytilanne tulkitaan “uudeksi normaaliksi”. Vahvimmat selviävät, vahvimmat sopeutuvat. Yökerhothan tuossa pahiten takkiin ottavat, jos aukioloaikoja rajataan johonkin puolen yön tienoille esimerkiksi. Eivät ihmiset yökerhoihin hirveän aikaisin ole ajautuneet normaaliaikoina. Joku esimerkiksi 23:00 kiinni menevä yökerho olisi järkytys monille, jotka ovat tottuneet vasta myöhemmin yökerhoihin siirtymään normaalisti.
Terassikaudella joku puolen yön aikaan kiinni meneminenkään ei vielä totaalinen katastrofi ollut, koska terassit vetävät ihmisiä. Mutta terassikausi lähenee vääjäämättä loppuaan, joten se ei oljenkortena baareille enää pitkään toimi.
Toisaalta, eivätköhän ihmiset aikaista viihteelle lähtöään, jos yökerhot pidempiaikaisesti siirtyvät aiempiin sulkeutumisaikoihin.
Tai jättävät sen yökerhossa käynnin kokonaan väliin. Ainakin alkukesän rajoitettujen aukioloaikojen aikaan taisi tätä ilmiötä olla. Ihmiset olivat kotona / puistoissa, eivätkö edes käyneet yökerhossa kääntymässä, kun aikasin olisi pitänyt käydä. Yrittäjille vähän ikävä tilanne…
Tosin ehkä syksyllä / talvella jäisi ainakin tuo puistossa hengailu pois. En minä silti tiedä, ovatko ne isommat kotibileetkään ihan ongelmattomia. Puhutaan sitten koronasta tai vaikka naapurisovun ylläpidosta
Se on ihan selvä, että jos yökerhoja aletaan taas rajoittamaan, niin alkaa yrittäjiltä vaatimukset korvauksista.
Ehkä jos tästä tulee uusi normaali, niin yrittäjän pitäisi keksiä jotain muuta. Ei se oikein niinkään voi toimia, että jos yrittäjän yritys on ihmisten terveydelle vaarallinen, niin yhteiskunnan pitää loputtomiin maksaa jotain korvauksia.
Ei yökerhoissa riski synny kellonajan mukaan, vaan se tulee pelkästään yökerhojen luonteesta. Sinne mennään tanssimaan, ei istumaan pöydissä omassa porukassa. Joko ne suljetaan kokonaan tai sitten ne muutetaan ihan puhtaasti baareiksi joissa on esim livemusaa, mutta ei tilaa tanssia. Virus ei ymmärrä kellosta mitään.
Niin siis nimenomaisesti rajoituksista johtuen. Oli ne rajoitukset sitten kyseisen maan omia tai muiden, niin niistä johtuen talous on romahtanut kaikkialla. Mitä enemmän talous on riippuvainen turismista tai yleisesti ihmisten osallistumisesta, esim. Valioliiga Englannissa, sitä suuremmin rajoitteet iskevät. Suomessa isku tullee teollisuussektoriin tosiaan nyt, kun vuoden 2019 tilauskirjat on kuitattu ja pitäisi saada jotain tälle ja mielellään myös tulevalle vuodelle.
Vaikka kuinka kiva olisi muuta ajatella, niin pandemia ei ole talousromahdusta suoraan aiheuttanut. Talous on vain uhrattu inhimillisen kärsimyksen tieltä, joka on ollut oikea ratkaisu, mutta mikäli romahdus jatkuu, niin sen aiheuttamat inhimillisetkin kärsimykset tulevat ylittämään viruksen vaikutukset moninkertaisesti.
Baltian maat on samalla viivalla ku suomi, kyä tartunnat tulee muualta. Lopettaisivat testaamisen noilta kesäflunssaa sairastavilta ni pääsisivät noi hengitysahdistuksesta kärsivät tonne testeihin. Ruotsinlaivoja on kans turha testailla, kun keskittyy helsinkivantaalle ni se riittää aikas pitkälle.
Eräs tuttu tamperelainen baariyrittäjä tuossa juuri totesi, että koronan vuoksi on vaan ollut pakko sopeutua ja kehittää uudenlaista liiketoimintaa. Ei siellä ole jääty odottelemaan, että mitä yhteiskunta tekee. Eikä yhteiskunta voi tukea loputtomiin tietenkään, sillä korona voi tosiaan olla myös uusi normaali.
Hieman hymähdin tuolle sinänsä totuudenmukaiselle ajatukselle, että moni järkyttyisi aikaisin sulkeutuvasta yökerhosta. Oma isoäitini totesi osuvasti, että on se vaan kumma miten jotkut eivät tahdo joidenkin kuukausien mittaisia rajoituksia kestää.
Mitenkäs nuo yökerhot eroaa näistä normaaleista tanssiravintoloista ja hotelliravintoloista? Noissa meinaan ei haittaa, vaikka pitäisi laittaa puolita öin kiinni. Siellä humppaporukka painaa sekahaku päällä jo alkuillasta.