Omaksumme Rautakorpi-Tapolalaisen filosofian, jossa pelillisiä rakenteita tulee kokeellisesti uudistaa ja toimivaa kokoonpanoa sekoittaa.
Niinpä meillä on nyt taas käytössä Discoursen kehitysversio 2.7.0.beta 1+. Sen työstäminen on alkanut joulukuussa ja valmistunee loppukeväästä. Tässä on jotain suorituskykyparannuksia, joita pyysivät puolestansa testaamaan.
Eli uusia juttuja on saattanut ilmentyä ja toisaalta asioita mennä rikki. Pyydän kertomaan niistä tässä ketjussa.
Ketjuehdotusten alapuolella lukee minulla nyt englanniksi “There are 8 unread remaining, or browse other topics in Kehitys”, kun vielä vähän aikaa sitten se luki suomeksi.
Neljä päivää sitten on kirjoitetty toiseen noista (ja yhdeksän päivää sitten toiseen). Tämä on siis 2.7:n mukana tullut vakava bugi. Luulen, että korjaantuisi sillä, että copy-pasteaisin avausviestin uudeksi ketjunavaukseksi ja siirtäisin kaikki viestit vanhasta ketjusta uuteen. Mutta jäljelle tietokantaan jää yhä silti vanhan ketjun tynkä, jolla voi olla arvaamattomia seurauksia joskus, jos tällaista ei selvitetä ja korjata.
Kaikissa viesteissä näyttäisi olevan muuten sama aikamerkintä (koneella ja puhelimella tsekattuna) - tämä siis esim. noissa Telian ketjuissa. Ihan vain havaintona.