Yleisesti tykkäsin kyllä ruuista Vietnamissa. Se kananvarpaitten imeskely oli vain ainoa floppi. Vietnamissa, samoin kuin Kiinassa, monet syötäväksi laitetut kalat olivat vaan niin pirun rumia. Ja semmoisina olivat pöydässäkin nähtävillä. Ei tuotu mitään pelkkiä kliinisiä fileitä pöytään. Pitäisköhän joskus laittaa kalakuva, niin epäilevät tuomaatkin uskoo…
1991 Prahassa oli hampurilaiskioski, joka oli maalattu amerikkalaisvärein. Ostettiin burgerit, joissa salaatin sijasta olikin hapankaalia. Siis ihan hyvää oli ei sillä eikä millään.
Hapankaaliakin on niin erilaista. Ei se aina mitään kovin hapanta ja tuikeaa maultaan ole. Noi meidän markettien tölkkihapankaalit antaa hieman väärän kuvan, jos niitä sieltä kylmänä vaan alkaa lapata kitaansa.
Moni on varmaan joulun aikoihin esim. Tallinnassa syönyt paikallista mustaa, verimakkaraa, hapankaalin ja paistettujen perunoiden kanssa. Maassa maan tavalla, eikä ainakaan minusta annoksessa suuremmin moittimista ole. Tuota oli tarjolla jopa Nordic Forum hotellin jouluaaton puhvetissa. Täytti paikkansa ihan ok, kun kuitenkin oli kinkut yms.
Noh, pointti olikin tuo kulttuurien yhdistyminen. Hapankaalissa kun ei taida olla yhtään amerikkalaisuutta. Itse pidän kovasti hapankaalista (tänään viimeksi syöty).
Joo, kyllä mä ton noin 98%:sesti hiffasin. Onhan hapankaali eri kuin se amerikkalainen kaalisalaatti coleslaw. Siitähän ei siellä paikoitellen pääse eroon juuri millään. Ettei vaan tshekkien “Mäkkärissä” coleslaw ollut lähtenyt käymään… Tai se oli vaan se kulttuurien sekoittuminen. Maassa sittenkin maan tavalla.
Etelä Kiinassa työreisulla yhtenä iltana tuli ilmeisesti maistettua koiraa. En kyllä syönyt kuin ihan vähän. Illallisella paikallisen firman isännät tarjosivat ainakin 15 eri ruokalajia. Jos en tunnistanut mitä tarjottiin niin kysyin. Yhden ruuan kohdalla väittivät että se on ankkaa. Mutta ei taatusti ollut. Siinä oli isot nisäkkään luut lihan sisällä. Muut meidän porukasta ei suostunut maistamaan sitä.
Tietäisit millaisia ankkoja Kiinassa voi olla… Ei vaan, kaikenlaista voi eteen tulla. Mutta ei auta ihmetellä liikaa. Harvoin siitä henki lähtee.
Viime viikolla laitoin yhden kanadalaisen nuorenmiehen syömään mustaa. Ostin sittarin tiskiltä vajaan kilon, 800 grammaa tms. Kaveri söi ähkien vartissa noin etusormen pituisen palan. No, loppu meni sitten mulle ja eukolle. Hyvin uppos. Kaveri kyseli multa edellisenä päivänä moneen kertaan, että miltä se musta oikein maistuu. Aika vaikea kertoa millään kielellä. Kiinnostusta siis oli, mutta ei siitä sitten hänen suosikkiaan tullut. Kertoo varmaan jo siellä Kanadassa kauhujuttuja Tampereen karmeesta “herkusta”.
Olenko minä ainoa jonka mielestä tuossa aika monen mainitsemassa valaan syömisessä on aika paljon eettisiä ongelmia? Vai pystyykö sitä syömään paikoissa jotka takaavat jotenkin että eettinen puoli on kunnossa?
Omista syömingeistäni eksoottisin lienee Kiinassa syöty pallokala. Isäntäväki söi samaa, joten kun taktisesti vähän viivytteli ja odotti että isäntäväki on näyttänyt mallia, niin sosiaalisen paineen kautta uskalsihan tuota. Niille jotka eivät tiedä, pallokala siis voi olla pahimmillaan tappavan myrkyllistä. Ja tämä oli siis ihan “kokonainen kala lautasella” -tyyppinen annos kullekin.
Karhu on tullut maistettua myös, myös raaka mustekala. Tosin saattaahan tuo olla sushipaikoissa yleinenkin juttu, ei mitään käryä.
Et varmaan ole, mutta mitä tarkoitat eettisellä puolella?. Norja pyydystää ainoastaan lahtivalaita, jotka eivät ole millään tavoin uhanalaisia. Ei se Norjassakaan ole mitenkään itsestäänselvä asia, en itseasiassa ole tavannut yhtään norjalaista, joka olisi sitä kehunut. Yksillä ruokamessuilla söin valasta. Oli kolmella tavalla valmistettu, miedosti savustetusta tykkäsin eniten.
Ja syödään Suomessakin hyljettä.
Hai pihviä Thaimaassa on syöty, ei maistunut millekkään muulle kuin mausteille.
Sammakon reisiä syötiin kavereiden kanssa Luxemburgissa ja ne olivat erittäin hyviä joten tilasimme toisenkin annoksen.
Aika isoa pandoran lipasta olet avaamassa, ihan oman keskustelunsa arvoinen ja ei varmaan lentäisi Tappara-foorumilla aiheena. Mutta vastatakseni edes listamaisesti tuohon “mitä tarkoitat eettisellä puolella” -kysymykseen ihan nostaakseni esille (mahdollisia) ongelmakohtia, joiden vuoksi valaanpyyntiä ja valaansyöntiä tulisi vähintään kyseenalaistaa:
Tähdättyjen valaslajien pyynnistä (esim. lahtivalas) aiheutuva sivusaalis (delfiinit, pyöriäiset ja muut valaslajit)
– On tutkimusta jonka mukaan sivullisia uhreja on valaanpyynnissä yhtä paljon kuin varsinaisia kalastettuja valaita ja lisäksi on esitetty että joka viides - joka kymmenes lautaselle asti päätyvä lahtivalas ei todellakaan välttämättä ole lahtivalasta.
Ei liity Norjaan, mutta Japanin perseily IWC:n jäsenä käytännössä de facto pyytämällä kansansa ruokavalaat “tieteellisen pyynnin” nimissä vuosikymmenien ajan
Se fakta että valaanrasvaa ei käytetä ihmisten toimesta käytännössä mihinkään enää nykyään kun kermaperseille ei maistu. Valasöljyä ei käytetä käytännössä missään enää, pääasiassa rasva menee eläinten ruoaksi. Pyydetyn valaan “hyötysuhde” on näin päivinä siis erityisen heikko.
Se fakta että noin ison eläimen pyytäminen on todella hurjaa puuhaa eikä valas todellakaan kuole helpolla. Pyyntivälineinä käytetään nykyään pääasiassa räjähtäviä harppuunoita (aivan uskomatonta sinänsä sekin) mutta siitä huolimatta lahtivalas voi taistella harppuunan räjähtämisen jälkeen vielä 25 minuuttiakin elossa.
Edellinen pointti yhdistettynä siihen, että on todella paljon tutkimusta valaiden (nyt termiä käytetään tässä eläinkunnan lahkon muodossa, as in myös delfiinit ja pyöriäiset ovat valaita tässä lauseessa - unohtamatta ihan lajeina valaiksi nimettyjä eläimiä) älykkyydestä, käytännössä eläinkunnan älykkäimmät lajit ovat tietyt kädelliset apinat ja valaat. Tämä johtaa siihen todennäköisyyteen, että tuo 25 minuutin taistelu voi olla todellista kärsimystä valaille. Ei mennä enää millään liskoaivoreaktioilla.
Jos IWC-pointti ei liity Norjaan niin otetaan nyt Norjaan liittyvä kommentti; valtiollinen propaganda (kyllä) eli valtiolliset mainoskampanjat valaansyönnin perinteen säilyttämiseksi samalla kun on todella paljon tutkimusta siitä, että valaan liha ei itseasiassa ole terveellistä, vaan on nimenomaan epäterveellistä johtuen valaiden keskimäärin muita kaloja moni(kymmen)kertaisesti korkeammasta iästä ja täten ajasta jona raskasmetalleja yms. yhdisteitä on valaisiin ehtinyt kertyä.
Tuossa nyt jotain pointteja. Muitakin on… Sanotaan nyt näin, että itse kyllä jätän valaan raflassa tilaamatta, jos mahdollisuus joskus tulee.
Toivottavasti tämä liittyy jotenkin ruokailuun eikä esim loppuillan aktiviteetteihin…
Itsellä eksoottisia juttuina varmaan jo aiemmin mainittuja krokotiili, jotkut jännät sokeroidut toukat, sirkkatuotteet ja ehkä myös ankka, koska tämä viimeksi mainittu tosiaan melkoisen punaista lihaa (krokotiili taas hämmentävän lähellä kanaa).
Ihminen–eläin–ruoka-triangeli on eittämättä haastava, herkkä ja varmasti tunteita herättävä aihe, joka helposti tulee tähän keskusteluun mukaan. Siihen liittyen sellainen jännä huomio tästä ketjusta, että pääasiassa eksoottiset ruoat on olleet lihaa. Varmaan jännän värinen ketsuppi, hapankaali oudossa paikassa ja mämmi ne kasviperäiset. Ilmeisesti durio, casu marzu ja arbuusi on ihan arkipäivää nykyjään.
Jotenkin tuohon eksoottisuuteen liittyy myös ällöttävyys tai ajatus ällöttävyydestä jostain syystä.
Jokaisella maalla tai ruokapöydällä on omat perinteensä, ja ulospäin ne (varsinkin jos eroavat hirmuisesti omista) näyttäytyvät kovin nopeasti omituisilta tai eksoottisilta, kuten ketjun otsikko ehdottaa. Moralisointi (lue: tulkinta) on haastavaa tämänkin aiheen kohdalla. Maailma on iso paikka, jossa ihminen on pyörinyt jo aika pitkään ja muodostanut kulttuuriaan. Hyvin kaukaa rivien välistä yritän valasta vasten verrata, että Suomessakin varsin tehokkaasti tuotettu porsas on fiksuksi eläimeksi väitetty. Porsas kuitenkin eksoottinen ruoka jossain päin maailmaa.
Keskustelu on sen verran punoutunutta, etten siirrä viestejä tästä ketjusta pois. Tämä viestini on ehkä epäreilu “bait” eli täky, mutta lihantuotannon etiikasta voi halutessaan ja pystyessään (vaatii käyttäjältä tason 3 oikeudet, jotka tulevat, jos täyttää palstan aktiivisuusvaatimukset) jatkaa sille osoitetussa ketjussa:
Muistan kyllä kun arbuuseja vielä sai ihan lähikaupasta. Komea nimi ja komea oli hedelmäkin. Maku neutraali, mutta jotenkin virkistävä. Näin helteellä niitä erityisesti kaipaa. Durian on kyllä melkoinen pettymys, haju kun lupaa vaikka mitä, mutta itse hedelmä on vähän kuin sitkeä banaani, täysin hapoton. Casu Marzu kuulostaa niin hienolta, että sitä on pakko testata.
On kyllä paha pähkinä purtavaksi tuo eksoottinen kasvis. Vähän kuin karvasmanteli, jota oli vaan pakko maistaa. Se oli värjätty mustaksi, luultavasti siksi, että se on helpompi sivuuttaa riisipuurosta. Toki joka pihassa kasvaa lautaselle eksoottisia kasveja. Esim siankärsämö, joka sopii hyvin salaatteihin. Eksoottisen näköisessä osmankäämissä on herkullinen juuri jota voi syödä sellaisenaan.
Tosiaan villivihannekset. Niistä tuli trendi jossain kohtaa, mutta kai ne edelleen on aika eksoottinen juttu kuitenkin. Entäs pettu? Meneekö eksotiikan puolelle?
Tässä kun miettii, niin ei oikein ole tullut mitään maistettua. No sitä arbuusia kuitenkin. Joskus ostettiin automarketin eksoottisimpia hedelmiä maistelutarkoituksessa. Eipä niistä mieleeni jäänyt kuin pitaija, joka maksoi viisi euroa ja maku sekä koostumus aivan kamalia.
Liha kun unohdetaan, niin linnunpesäkeitto on niitä “vahvoilla” olevia melko yleisen mielipiteen mukaan. Seuraavasta listasta tuttuja ovat mm. hapansilakka ja käärmeviina. Lisäksi on tullut maistettua liskoviinaa ja skorpioniviinaa. Hyvin vähän kyllä, en yleensäkään ota kovin “rankasti”.
Edit. Monen mielestä Danziger Goldwasser on varmaan aika erikoista, jos nestemäisiä tuotteita ajatellaan. Onhan se ainakin astiassa tosi jännän näköistä.