Kokeillaanpas tälläistä ketjua tälle keskustelulle.
Toki näinkin ja varsinkin jalkapallossa näen todella isona ongelmana tuo sisarus-seurojen mukana olon(Leipzig, Salzburg) Euroopan peleissä. Ajatusmaailma näiden kohtaamisissa väkisinkin kellahtaa sopupelin puolelle, vaikka näin ei olisikaan. Lisäksi vielä tuo perinteiden hautaaminen geneerisen nimen ja symbolin alle.
Toki meillä on myös Cityn “imperiumi” (New York, Melbourne, Manchester), mutta tuossa kuitenkin ollaan eri mantereilla joten kohtaamiset ovat vähissä.
Lisäksi italialaisen Pozzon perheen seuraperhe(Udinese, Granada, Watford) pelaa Euroopassa, mutta näissä on pysynyt kuitenkin seurojen omat vanhat symbolit ja muut on pysyneet ja omistus vaan on muuttunut.
Lisäksi kun Pozzot eivät mitään shekkejä ole ei näitä seuroja juurikaan nähdä keskenään kamppailemassa Euroopan kentillä.
Jääkiekossa taasen näen asiassa myös hiukan positiivisiakin puolia. Saksan Liigan ja Saksan maajoukkueen kehitys on mielestäni jääkiekolle hyvä asia ja Red Bull on siihen ollut iso tekijä. Olettaisin myös vaikuttaneen Itävallan jääkiekkoon merkittävästi, vaikka samanlaista kehitystä ei siellä olekaan havaittavissa.
Lisäksi ei 1998 perustettu(Red Bull omistus alkaen 2013) EHC Munchen mikään varsinainen perinneseura ole, joten sen perinteitä en itse pysty kauheasti suremaan, mutta varmasti jotkut kannattajat surevat, kuten myös Salzburgin kohdalta.
Summa summarum, olisin valmis kieltämään Red Bullin osallistumisen usealla seuralla eurooppalaiseen jalkapalloon, mutta jääkiekossa en olisi ihan niin jyrkkä, koska jääkiekko pienenä pelurina tarvitsee isoja - kuitenkin laillisella - rahalla sponsoroituja seuroja. Voisin siis jopa hyväksyä Suomenkin Liigassa jonkun Red Bull Espoon jos sillä saataisiin lisää laatua Liigaan. Ikävänä puolena olisi kuitenkin se, että eihän tuollainen hmv seura kauheasti kiinnostusta lisäisi. Joku Red Bull Jokerit saattaisi olla eri asia.