Grönborgille het kenkää!

Saattaa olla, että minulta on mennyt jotain ohi, mutta onko Grönborg muka jossain sanonut huonojen peliotteiden syyksi pelaajien kehityksen? Vai vedätkö nyt itse tämän johtopäätöksen?

En nimittäin millään usko että kukaan tarkoituksella haluaa pelaajien kehityksen kustannuksella olla sijalla 9. Jos Grönborg on maininnut, että haluaa kehittää pelaajia ja samaan aikaan peli ei kulje, ei näiden välillä välttämättä ole mitään yhteyttä.

3 tykkäystä

Ei tietenkään ole sanonut.

Mutta tuo pelitapa on heikko ja sitä ei olla muutettu juurikaan. Ja tuo pelitapa perustellaan pelaajien kehittämisellä.

Nämä viimeaikaisten pelien tulokset eivät ole kiinni mistään pelitavasta, ns pelitapa on tuonnut aivan tarpeeksi maalipaikkoja sekä tilanteet omissa ovat olleet kohtuu vähissä. Jos viimeistely olisi A-luokkaa niin Tappara olisi tehnyt aika monta maalia ja voittanut pelejä. Toisekseen Tapparalle tehdyt maalit ovat tulleet aika pitkälti jonkun pelaajan henkilökohtaisen virheen johdosta, näin ollen tuloksiin on vaikuttanut enemmän pelaajien henkilökohtaiset epäonnistumiset sekä hyökkäys että puollustus pelaamisessa. Nämä pupellukset kun saadaan kuntoon niin on mahdollista tehdä myös hyvää tulosta tällä pelitavalla.

16 tykkäystä

Mainitsemasi viimeaikaiset hyvät otteet nyt hivenen laittaa mutkia ns suoriksi. Viimeinen neljä ottelua Tappara pelasi runkosarjan heikoimpia joukkueita vastaan. Näistä 2 voittoa ja 2 tappiota. Maaliodottamassa toisessa Kärpät ottelussa oltiin reilusti perässä.

Ennen liigan heikoimpien kohtaamista oli vastassa Ilves. Tuossa ottelussa Tappara oli täysin vastaantulija, vaikka peli numerollisesti tiukka olikin.

Kokonaisuutena viime aikoina ollaan pelattu varsin heikosti. Jotakin uutta juonta on pakko löytää mikäli halutaan jatkaa pidempää pudotuspeli kevättä.

Johto varmasti tietää parhaiten miten pahasti hommat on saatu solmuun. Itse luulen että ensi kausi lähdetään samalla, mutta jos sama katastroff jatkuu, niin varasuunnitelmakin voi olla jo mietittynä.

4 tykkäystä

Siinä esimmäisessä pelissä Kärppiä vastaan oltiin maaliodottamassa perässä, kyllä. Lähtökohdat otteluun:

Kärpät oli pelannut viikon ainoan ottelunsa keskiviikkona kotona JYPiä vastaan. Kärpät taisteli kynsin ja hampain paikasta pudotuspeleissä ja pysyäkseen poissa karsinnoista. Ja valmentajaakin oli juuri vaihdettu herätyksenä joukkueelle.

Tappara oli pelannut Ilvestä vastaan tv-ottelun, joka loppui lähempänä iltakymmentä. Siitä siirtymiset Ouluun ja 20 tuntia myöhemmin askiin levännyttä Kärppiä vastaan.

Joo, voit laskea selittelyksi tai mitä tahansa, mutta jokainen joskus urheillut ymmärtää mikä ero tuossa on. Ja kun ottaa huomioon, minkälainen juttu paikallispelit on, mielestäni oli todella kova suoritus hakea voitto Oulusta noilla lähtökohdilla, vaikka peli oli kuinka huonoa tahansa.

Edit. ajatusvirhe.

7 tykkäystä

Kuka nuo floppiulkkarit hankki? Siihen kaatui Tappara ettei saatu oikeaa bensaa moottoriin kiihdytyksessä vaan lentopetroolin tilaan meni tankkiin polttoöljyä

Pudotuspelit just alkamassa ja ollaan jo kaaduttu. Jösses mikä asenne täällä.

20 tykkäystä

Tänään on uusi alku ja uusi tarina.

Jokaisella joukkueella on mahdollisuus mestaruuteen ja nyt on mielenkiintoista nähdä kuinka hyvin valmennus on saanut pelaajat nollaamaan menneet.

2 tykkäystä

Kovasti yritetään Tapparan peliä hyväksi selittää. Mutta tulos ei vaan seuraa.

Täällä kovasti yritetään selittää mustaa valkoiseksi , että muutosprosessi menossa. Mutta heittäisin että kenelle sitä muutosprosessia tehdään ja mikä se on, Tuntuu että tämä joku valmennuksen pakonomainen hokema, jolla perustellaan jotain mitä konkreettisesti ei ole olemassa.

Nyt nuoret pelaajat ketkä sitä mahdollista muutosprosessia voisivat viedä eteenpäin on heitetty muualle, tilalla peliuraa päättäviä ulkomaalaisia ja keskinkertaisia kotimaisia palkkasotilaita vuoden sopimuksilla.

Itse en näe seuraavia vuosia kovin ruusuisilta, jos tällainen muutosprosessi on seuran haliitukselle myyty. Matka Euroopan huipulta alas on ollut vauhdikas.

4 tykkäystä

Tapparasta päässyt pelaan liigassa seuraavia nuoria tämän kauden aikana:

Korkola, Puistola, Kotajärvi, Ahonen, Järventie, Nykänen, Teuho-Markkola ja Mikkonen.

Toki on niitäkin nuoria jotka ovat lähteneet muualle. mm. Luoto, Ahlroth, Kärki jne,

Sitten tällä ja viime kaudella avainrooleihin kasvaneet Keskinen ja Rautiainen.

Noista tällä kaudella liigassa käyneistä mitä luettelin tulee varmasti joku/ jotkut ottamaan liigapaikkansa. Nykänen sen jo tehnyt.

En nyt ihan näe, että tässä ihan perseelleen olis tältä osin vedetty.

7 tykkäystä

Jos ketjussa, jonka otsikko on Grönborgille het kenkää on +1200 viestiä, niin silloin en puhuisi kyllä mistään mustan valkoiseksi selittämisestä.

Itse olen yllättynyt siitä, miten vähästä osa faneista on mennyt aivan tolaltaan. Itse kyseenalaistan enemmän sitä, ymmärretäänkö ihan kaikkien fanien keskuudessa sitä, miten Tapparan menestys on rakennettu.

Grönborg palkattiin tekemään Tapparaan pelitavallista muutosta. Se ei ole ainoastaan Grönborgin omaa puhetta, vaan sitä samaa on puhunut myös Tappara. Viime kaudella kaikki meni hienosti, mutta tällä kaudella on mennyt päin persettä. Minulla on ihan täysi luotto siihen, että Tapparassa osataan tehdä analyysit kyllä, mutta nyt ei ole niiden aika. Katsotaan kun kausi on pelattu, millaisiin toimiin ryhdytään.

9 tykkäystä

Esko Seppäsen kohtalaisen raskassoutuisessa Urheilucastissa vihjailtiin, että Grönborg selvittelisi mahdollisuuksia valmennukselle keski-euroopasta ehkä jo ensi kaudelle. Tai ainakin tähän käsitykseen jäin, kun puhuttiin jäljellä olevista peleistä. Lisäksi toistettiin, että koppi on rikki täysin. En tiedä, pitäisikö tälle olla jo oma huhuketjunsa, mutta onhan tässä 1200 viestin verran täyttä asiaa :slight_smile:

1 tykkäys

Kyllä peleistäkin on paistanut jatkuvasti se, että joukkue ei ole yhtenäinen. Ei ole henki kunnossa. Ei ole sitä kenelle ja/tai miksi pelataan.
Se olisi aivan ensimmäinen asia, mikä pitäisi saada pudareihin kuntoon, mutta se ei käy ihan helposti.

2 tykkäystä

Tuskin enää tällä kaudella, jos on aidosti tulehtunut tilanne. Grönborgin mahdollisuus piilee siinä, että ensi kaudeksi rosteri muuttuu taas melkolailla ja tilanne pystytään ikään kuin ‘nollaamaan’. Uskon kuitenkin siihen, että avainpelaajat ovat ihan valmiita pelaamaan Grönborgin kiekkoa hänen alaisuudessaan. Harmi homma, että tällä kaudella enemmän tai vähemmän kaikki on mennyt persiilleen, pahimpana ehkä ulkkareiden alisuorittaminen isosti.

2 tykkäystä

Tapparan pitäisi laittaa scouting-osasto kuntoon ennen valkun vaihtoja. Lopettaa arpojen raaputtelu.
Lupaus on paremmasta on annettu, kun aiotaan panostaa kotimaisiin pelaajiin.

1 tykkäys

Grönborgilla on ollut paljon vaikutusvaltaa tämän kauden joukkueen rakennuksessa.

Se on hauska tavata vanha tuttu. Jokaisella valkulla on ne suosikkipelaajansa, eikä siinä tavallaan mitään pahaa ole. Joku standardi hankinnoissa pitäisi kuitenkin olla. Dany Brickley on onnistunut hankinta.

2 tykkäystä

Tästä oli myös Urheilucastissa juttua, että Janne Vuorinen olisi Ässistä tulossa jo aiottua nopeammin, mahdollisesti tämän kevään aikana. Ässien uuden urheilujohtajan palkkaus on ilmeisesti jo pitkällä, eivätkä hekään halua varmaan Vuorista roikottaa listoilla. Joku summa rahaa tuossa varmasti myös vaihtaa omistajaa.

Tämä olisi Tapparalle hyvä uutinen.

2 tykkäystä

Sepä se, kun ei me tiedetä kuka joukkueessa hankinnat tekee. Siellä ehkä joku vastaa vain medialle kommentoinnista, tai sitten ei.

Mutta siinä mielessä olen samaa mieltä viestisi subtextin kanssa että ei Grönborg ole ainoa virheitä tehnyt taho. Urheilujohdossa on niitä lisää.

2 tykkäystä