Minulle kävi tänään Nesteen asemalla. Olin tulossa pelaamasta lätkää ja kävin kahvilla. Näin kassalla vanhan mokkevalkkukaverin ja kerroin, että pelaan nykyää itse. Sanoin hänelle, että muuten nykytekniikka toimii, mutta kädet eivät suuntaudu aktiivisesti eteen, vaan kiekkoja menee joskus sisään kainaloista. Arvatkaapa mitä hän sanoi?
KÄSIEN LIIKERADAT, KÄSIEN LIIKERADAT 
:
Minulle tämä tapaus sattui jo kauan sitten mutta yhtäkaikki, vaikka tilanne oli minulle kiperä oli se myös näin jälkeen päin ajatellen melkoisen koominenkin.
Olin kävelyllä uuden upean tyttöystäväni kanssa kun kesken kaiken tunsin suunnattomia ilmavaivojen oireita, eli minua alkoi kesken romanttisen promenaadimme pierettämään vallan hirveästi.
Olimme juuri ylittämässä joen ylittävää siltaa, mikä osoittautui pelastuksekseni, sillä enhän halunnut pilata treffejämme laskemalle ilmoille romantiikasta kaukana olevia suolikaasuja varsinkin kun paine oli niin kova, että nk. tuhnuaminen tuntui mahdottomalta.
Sanoin tytölle että katsellaan hetki kuinka kauniisti vesi virtaa tuossa joessa ja tarrasin kaiteeseen kiinni ja puristin epätoivoisesti pakaroitani yhteen (käytin bodareiden hyvin tuntemia perslihaksia) toivoen, että onnistuisin hillitsemään sisälläni ulospääsyä vaativan kaasupurkauman.
Siinä laineita katseltiin jokunen minuutti, niin johan tilanne helpottui. Virtaava vesi ilmeisesti vaikutti suolistooni jollain positiivisella ja rauhoittavalla tavalla. Päädynkin lopuksi toteamaan että vanha kansan viisaus “vesi vanhin voitehista” piti kyllä tuolloinkin paikkansa mitä suurimmassa määrin.
Ps. Jos olisin tiennyt, että tyttö jättää minut jo parin viikon päästä, olisin kyllä pieraissut ja vieläpä romakasti!
Eli mitä tuosta opimme…? Ei pidä pierua pidättää 
Kun luin tuota haaveiluketjua kaudelle 16-17 alkoi väkisin naurattamaan. Miettikää kun Mikki menisi ennen illan peliä vastustajan maalivahdille kertomaan hieman meidän ylivoimasta, viiksiä pyöritellen tottakai.
“Meillä on siellä Palolaa, Lainetta, Kuuselaa, Lajusta, Aaltoa, Plastinoa, Peltolaa, Järvistä, Savinaista jne. Kyä sä tiät.”
Hiki valuu maalivahdin otsalla
“Oon kuullu myös puheita että Ovechkin, Stamkos, Weber, Chara ja Kane olisivat kiinnostuneita…”
Illan matsissa Kanki heittää kaksi kypärätemppua ja Tapola syöttää kaikki, ainakin Liigan tilastojen mukaan.
Muistaakseni täällä oli uni-aiheinen ketju vaikka en sellaista löytänyt. Anyway, tämä mun juttu sopii tännekin hyvin.
Näin viime yönä monenlaisia unia. Yhdessä seilasin Näsijärveltä Hawaijille höyrylaiva Tarjanteella muutamassa sekunnissa. Seuraavaksi kohtasin jonkun jätkän ajamassa pinkillä Honda monkeylla, jossa oli HIFK:n logo. Näin myös muutaman muun vastaavan hieman oudon unen. Oudoin oli kuitenkin vielä edessä. Näin Tapparan ja Lukon pelaavan Nässyn jäällä, no ei siinä mitään ja jatkoin nukkumista. Mutta siinä vaiheessa kun Dufvan johtama Lukko pudotti Tapparan jatkosta, heräsin ja tajusin että nyt näin kyllä varmasti unta! 
Ja tämä on tositarina!
Vilkas mielikuvitus on lahja josta minäkin saan nauttia. Enää aikoihin ei ole tarvinnut elokuvissa käydä, niin mukavia ensi-iltoja unimaakari minullekin esittää ja vieläpä ilman pääsylipun lunastusta!
Ja parasta hupia onkin kun pääsee kertomaan unet tuttavilleen ja räkättää niiden päättömyyksille yhdessä!
Kävipä näin, että työpaikalla käy siivoojatyttö jonka kanssa aina aamulla moikataan. Sitten eräänä päivänä menin töitten jälkeen uimahalliin ja aikani polskittua alkoi tulla jano. No, pukukaapissa oli juomapullo, joten saunan ja suihkun jälkeen suunta kohti pukukaappia. Pukuhuoneeseen päästyäni astui nurkan takaa esiin tämä siivoojatyttö, joka oli siistimässä paikkoja. Molemmat siinä sitten vähän hämillään, että terveppä terve. Oli vähän alaston olo, koska ainut mitä minulla oli päällä, oli avainrengas nilkassa.
KTulipa mieleen tarina ajoilta kun pelasin E-junnuissa Lukossa eli noin 40 vuoden takaa.
Edustuksessa pelasi Kemppaisen veljesten vanhempi vesa, jolla oli joku ihme viritys luistimessa, koska häneltä puuttui pottuvarvas.
No miten tuo oli käynyt.
Veljekset olivat vanhempiensa kanssa mökillä ja vanhemmat oli pistäneet pojat hakkaamaan halkoja.
Koska duuni oli pitemmän päälle tylsää, muistaakseni Hannu nimeltään laittoi jalkansa pälkylle ja sanoi veljelleen ettei varmasti osuisi pottuvarpaaseen.
Hannu tietenkin oletti, että eihän veli tietenkään lyö.
Veli oletti että tietenkin Hannu vetää jalan pois alta.
Molemmat oletti väärin.
Että tälläinen tapaus.
Tiedä sitten onko urbaanilegenda, vaikko peräti totta seuraava. Vuosikymmeniä sitten bongattiin Regina-lehden lääkäripalstalta tämä:
Olen 16-vuotias tyttö ja olin ensimmäistä kertaa poikaystäväni kanssa yhdynnässä. Jälkeenpäin housuihini herahti jotain märkää, voisiko se olla lapsivesi?
Nimimerkki Huolestunut
Totta tai ei niin melkoista settiä.
Tämä on tositapahtuma hieman epäonnistuneesta reissustamme isäni ja veljeni kanssa talvella mökillemme Pohjois-Pohjanmaalla joskus 70-luvun lopulla.
Suunnitelmissamme oli hakea sisältä mökistä muutamia tavaroita. Mökkitien viimeinen vajaan kahden kilometrin osuus oli taas sellaisen lumimäärän peitossa, että auto piti jättää tienhaaraan ja mennä loppumatka mökille kävellen upottavassa lumessa.
Perillä isä huomasi, että hänellä ei ollut mökin avaimia. Ne olivat unohtuneet autoon. Kävelimme siis takaisin autolle. Auton luona huomasimme, että auton sisällä olivat mökin avainten lisäksi myös auton avaimet. Auton ovi oli tietysti painettu lukkoon. Sellainen onnistui helposti 70-luvun autoilla.
Ei auttanut muu kuin tehdä uusi reissu mökille ja hakea lukitsemattomasta ulkorakennuksesta rautalankaa, jonka sitten keplottelimme auton oven tiivisteiden raosta auton sisäpuolelle, ja pienen rautalangan päähän tehdyn silmukan avulla lukituksen nuppi saatiin nostettua yläasentoonsa. (Tämä oli meille jo aivan rutiinia. Avaimet olivat ennenkin jääneet lukitun auton sisään.)
Elettiin lähellä vuodenvaihdetta, joten päivät olivat lyhyitä. Saatuamme auton oven auki totesimme olevan jo sen verran pimeää, että palasimme kotiin.
En tiedä, onko näin jälkikäteen edes kovin hauska juttu, mutta voihan tämänkin kirjoittaa. Tämä siis perustuu allekirjoittaneen omaan elämään ja omiin pienin möhläyksiin.
Entisellä työpaikallani oli melkoinen härdelli viime kesänä ja taisi koko työyhteisö tavalla tai toisella joutua rumputuleen. Työpaikkaa siis remontoitiin ja huomattavan suuri prosentti porukasta oli vielä opiskelijoita, jotka tekivät pienillä sopimuksilla vähän työtä. Koko kevään stressitasot olivat työyhteisössä nousseet punaiselle ja työntekijät ja korkeammat henkilöt olivat suoraan sanoen tukkanuottasilla, koska kaikki olivat katastrofaaliseen tilanteeseen todella väsyneitä.
Erään myöhäisen iltavuoron jälkeen olin menossa ulos työkaverini kanssa aivan hirveän työpäivän jälkeen. Klo oli jotain 22.30 ja esimieheni oli yrittänyt soittaa minulle. En huomannut, että kännykkäni vastasi puheluun taskussa. Noh, luonnollisesti juuri sillä hetkellä keskustelumme keskeinen sisältö oli “*ittu sen kanssa ja *aska, perkele ja voi nyt saatana tätä touhua on kuin lastentarhassa ja esimiehelle ei uskalla ees päin naamaa tästä sanoa, kun tulee *askaa niskaan.” Keskustelu oli todellakin aivan painokelvoton, mutta esimieheni oli tyytyväisenä kuunnellut puhelimessa n. 2 minuuttia mesoamistamme.
Seuraavana päivänä oli mahtavaa tulla töihin, kun esimies oli kuin myrkyn niellyt ja tässä vaiheessa en itse edes vielä tiennyt, mitä oli tapahtunut. 
Ihmettelin, mitä olen tehnyt, mutta jossain vaiheessa esimies sitten itse vihjas, että “älä vastaa puhelimeen, jos et halua puhua.” 
Jälkeenpäin nauratti, mutta opinpahan ainakin paljon:
Kannattaa aina muistaa, että seinillä on korvat. Kannattaa sanoa aina asiat suoraan mieluummin kuin puhua selän takana, oli kyse mistä tahansa. *askanjauhamisesta jää aina kiinni ja se kostautuu 
Nauroin tälle aika nopeasti tapahtuman jälkeen, mutta silloin ei kyl ollut kivaa. Kallis oli oppi, koska seuraavat viikot sain kyllä sanalla sanoen tehdä, ansaitusti, niitä kaikista huonoimpia vuoroja ja hyppyjä illasta aamuun ja aamusta iltaan
Työelämästä tuli yksi juttu myös itselleni mieleen vuosien takaa. Toimin tuolloin eräänlaisessa asiantuntija/asiakaspalvelu työssä eli myyjänä.
Perjantaina oli töiden jälkeen tiedossa kaverin tuparit ja vaikka kuinka oli tiedossa lauantain työpäivä alkaen kello 9:00 aamulla, niin pilkkuunhan se meni. Jatkot vielä siihen päälle. Ehdin muistaakseni kaksi tuntia nukkua ennen töihin lähtöä.
Tuohon aikaan kaksi tuntia riitti hyvin (nykyään kaksi päivää) ja aamun tunnit menivät todella tehokkaasti, luultavasti humalatilasta johtuen.
Puolen päivän maissa katkesi lento kuin ritsalla ammutulta räkättirastaalta. Oli nöyryttävä ja sanottava työkavereille, että menen hetkeksi takahuoneeseen huilaamaan. Istuin pöydän ääressä pää pöydällä, mutta en saanut nukahdettua. Päätin siivota pöytää sen verran, että sain haettua mukavan sikiöasennon ja nukahdin.
Seuraava ajatus tuli, kun ovella seisoi asiakas. Asiakas oli tullut kysymään minua nimeltä ja työkaveri olivat sanoneet asiakkaalle:
“Kyllä hän paikalla on, tekee paperihommia takahuoneessa”.
Minulla näitä riittäis vaikka kuinka. Kun vilikkaasti liikkuu, ni palijon tapahtuu.
Tämä tarina on kauppiasajoiltani eräästä turkulaisesta kollegasta, joka oli Ahvenanmaan ystävä. (tätä läppää ei tainnut kukaan ymmärtää).
Hän oli illan päätteksi sulkemassa grillitiskiä eli vetämässä siihen verhoja eteen.
Siihen kuitenkin tuli mummeli. Siinä oli yksi grillibroiler tiskissä. Mummi sanoi, että ottaa tuon. H(kauppiaan etunimen eka kirjain) nosti broilerin ylös ja ikään kuin näytti sitä asiakkaalle broilerin pääpuoli asiakkaaseen päin. Mummi kuitenkin kysymään, että on aika pienen näköinen, onko isompaa. H:lla syttyi lamppu samantien. Sanoi mummille että käy takahuoneen grillistä katsomassa. Ehän siellä ole mitään grilliä, uuni vaan. H meni takahuoneeseen ja käänsi broilerin toisin päin eli perspuoli poispäin. Palasi tiskille ja sanoi mummille, että oli siellä tämä isompi broileri. Mummi siihen, että tuo on hyvänkokoinen, otan sen. Ja jatkoi…otan myös sen toisen.
Juurikin tämä.
Sen lisäksi toisille vaan sattuu ja tapahtuu enemmän kuin toisille.
Tämä pitäisi aina muistaa, mutta joskus vain lipsahtaa. Kuten minulla kävi juuri tällä viikolla. Tilitin nimittäin kollegalle varsin sanotaanko nyt suorasukaisin sanakääntein omia fiiliksiäni yhden aamupalaverin tiimoilta ja kerroin omista johtopäätöksistäni. Olin kyllä katsonut avokonttorissa ympärilleni, ettei lähistöllä olisi ketään muita. Kas kummaa yksi esimiehistä (joka oli ollut samaisessa palaverissa) oli istunut kaksinkerroin työpisteellään ja kuunnellut koko keskustelun. Korvia kuumotti hetken aika pahasti, kun hän nousi ylös ja käveli ohitseni. Jälkikäteen ajateltuna en tainnut sanoa mitään kovin raskauttavaa, kun sanomisiani moneen kertaan mielessäni veivasin, mutta läheltä todellakin liippasi.
@Sardion nämä tarinat johtavat nopeasti jo ihan toiseen keskusteluun, mutta mielestäni (huom. mielipide oma ja yleistys julma) monellakin työpaikalla on valitettavasti edelleen sellainen toimintakulttuuri, joka alkaa jostain pelolla johtamisen kulttuurista ja leviää koko työpaikan lävitse ylhäältä alas. Tällaisessa haastavassa taloustilanteessa ja ihmisten epävarmuuden lisääntyessä, jokaisella asteella yhä useammin ihmiset myös ihan puhtaasti pelkäävät omien uriensa puolesta ja oman paikkansa vuoksi. En jatka tätä keskustelua tässä ketjussa, koska se on ihan toinen aihe, mutta mielestäni sellaista kulttuurimuutosta kaivataan monella työpaikalla, että pelon tilalle tulee suorapuheisuus, uskallus ja avoimuus. Valitettavasti oma kokemukseni entisestä työpaikastani oli juurikin se, että mitä avoimempi erilaisista ongelmista oli ja mitä suuremmin uskalsin kyseenalaistaa, sitä varmemmin asia lopulta käännettiin itseäni vastaan. Itseni takia en jaksa yöuniani menettää, mutta kaikki eivät ole samanlaisia.
Mikähän siinä on kun näihin hauskoihin juttuihin ja tarinoihin liittyy aika usein kuningas alkoholi jossain määrin?
Ens siis tarkoittanut yllä olevia kommentteja vaan ihan yleisellä tasolla.
Se hassujuoma saa ihmiset käytäytymään hassusti ja myös rentouttaa suomalaisia.
Tarinoita maailmaan riittää ja ehkä taas jossain vaiheessa jotain. Joko työelämästä, nuoruudesta, jääkiekon parista tai jostain.
Meikäläinen ei viinaa toilailuihin tartte