Hauskoja juttuja ja tarinoita

Burriton on keksinyt Pohjois-Korean edellinen diktaattori kymmenen vuotta sitten. En ole varma, mutta voisin vannoa syöneeni burritoja yli kymmenen vuotta sitten…

North Korea’s former leader invented the burrito ten years ago, bizarre propaganda in the country has suggested.

1 tykkäys

Joskus kun olin palaamassa Tampereelle työreissulta Englannista niin kävin tuliaisiksi ostamassa lapsille Heathrow:n Dixonsista Nintendo DS:n ja pari peliä.

Ostokset tehty, mutta kun kävelin kulman taakse niin HMV:ssä olikin PS3 semmoiseen hintaan, että ei Suomessa nähty pariin vuoteen. No, pistin vielä PS3:n ja pari peliä.

Ei ihan päivärahat riittäneet tuliaisiin.

2 tykkäystä

Tuli mieleen ensimmäinen Lontoon reissu sopivasti joulun aikaan. Tapahtui noin 25 vuotta sitten. Oli joulun aika ja Suomen kaupoista oli loppu sairaanhoitaja barbie, paha paikka. En itselleni olisi tarvinnut, mutta tytär oli halunnut semmoista joululahjaksi ja pettymys olisi iso jos sairaanhoitaja barbie puuttuisi pukinkontista.

Barbien metsästys alkoi loistavasti, kun Euroopan suurimmasta lelukaupasta Oxford Streetiltä semmoinen löytyi. Lisäksi löytyi ”kanootti Ken” poitsulle.

Kaupasta poistuttaessa huomattiin lippukauppa Lontoon tapahtumiin. Tutkailtiin tarjontaa ja iloksemme hoksattiin, että Phil Collins esiintyy samana iltana Lontoossa. Kävi tuuri ja Philin viimeiseen Lontoon konserttiin löyty lippuja, esiintyi kolme kertaa peräkkäin samassa paikassa. Liput ostettu ja taksilla eteenpäin, konsertin alkuun oli vajaa tunti.

Konserttipaikalla oli tiukat turvatarkastukset ja minulle sattui semmoinen itseänikin isompi musta mies. Minulla on kokoa 194 cm ja en kelpaa neuvolan vaakalle, koin itseni pieneksi mieheksi tarkastajan edessä.

Turvamies sanoi tiukasti että kassi auki. Nosti hitaasti katseensa ylöspäin ja räjähti hervottomaan nauruun. Barbie ja Ken olivat selvästi tehneet lähtemättömän vaikutuksen turvamieheen, niinkuin tekivät jouluna kotonakin. Eivät kuuluneet ilmeisesti normaaliin konsertti varustukseen.

Konsertti oli loistava ja Phil pamputteli patteristonsa takana upeasti. Keskivertopäivää parempi päivä siis.

24 tykkäystä

Ei varmaan hauska juttu ko. henkilölle, mutta muita saattaa huvittaa. Ja näköjään kaikki on mahdollista, kaikelle on selitys. :wink:

1 tykkäys

Ootko vaihtamassa hommia tai kokonaan vailla. Tässä olis todella mielenkiintoinen ja uniikki työpaikka tarjolla. Eipä näitä taida olla paljon tarjolla. Ihan oma pub, puhumattakaan linnasta.

9 tykkäystä

Kaveri voitti joskus teinivuosina MikroBitin sävellyskilpailun. Teki kuusnepalla musarutiinin ja biisin ja voitti, kisan kakkoseksi tuli eka suomalainen kaupallisen pelimusiikin tekijä.

Viime viikolla kaveria oli LinkedInin kautta lähestynyt tutkija, joka tekee jonkinlaista tutkimusta suomalaisen kotitietokoneajan alkuajoista. Oli pistänyt vielä kuvan MikroBitin artikkelista, jossa musakisan tulokset oli printissä.

8 tykkäystä

Heräsin yöllä ja katsoin kellon olevan 7.40 ja herätin pojan että nyt on muuten kiire kouluun. Nukuin pommiin joten ollaan ripeitä. Laitoin pojalle aamupalan ja kun oli sen syöny tajusin kellon olevan 3.30. :smiley: Mikä fiilis kun väsytti aivan hel*etisti :smiley:

21 tykkäystä
3 tykkäystä

Siis onhan tämä omalla tavallaan hauska juttu. Vuosia vanhasta aprillipilasta tehdäänkin uutinen. Toisaalta niin ei hauska. Voi olla, että alkuperäisen jutun tehnyt miettii lapion hankkimista ja maan alle kaivautumista. Toivottavasti ei sen vakavampaa kuitenkaan.

1 tykkäys

No ei monsterimonni kalliilla mailalla pelaa. Oman pojan E2-joukkueessa (eli nykysarjoissa U11, olivat sentään jo 10-vuotiaita) puolella jengistä oli varamailanakin Easton RS, ovh tuolloin muistaakseni 269€.

1 tykkäys

Mistähän noi 8 vuotiaan mailat on saanu tollasen hinnan. Seura-alennuksella saa 50€ ccm tai bauer 20flex. Se on tollasen mailan hinta. Jos maksaa wnemmän ni täytyy olla urpo

1 tykkäys

YouTube ehdottaa mulle Vaasan Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelusta.

Kannattaisi ehkä niitä algoritmeja viilata, erosin kirkosta joskus ysärillä.

6 tykkäystä

Eikös markkinoinnin ja mainonnan tavoite ole uusia asiakkaita tavoitella. Yleisellä tasolla (en siis tarkoita sinua) 90 -luvulla kirkosta eronneilla lienee kukkaro tukevoitunut, keskivartalo kasvanut, verisuonet tukeutumaan päin ja synnit painavat - oikein potentiaalinen kohderyhmä siis?

3 tykkäystä

Hyvä pointti!

Mutta en ajatellut ajatellut liittyä takaisin :slight_smile:

Onnea palstalle liittymisen vuosipäivästä!

Kuittasin WhatsAppissa pojalle oikeinkirjoituksesta niin kävimme tällaisen keskustelun.

Poika: Millon kysyin tosta oikeenkirjotuksesta
Minä: *Milloin *tuosta *oikeinkirjoituksesta

12 tykkäystä

Minäkin teen pikku korjauksia lasteni viesteihin silloin tällöin. Jos äidinkielenopettajani vielä eläisi niin tästä kuullessaan tukehtuisi varmaan naurunsa.
Muuttuvatko kaikki ikääntyessään pilkun… :rofl:

3 tykkäystä

Juniorit suunnittelee meillä, että kehystävät parhaat WhatsApp viestini. Paksuilla töpöillä kun napsuttelee kirjaimia, niin osuu aina neljään kerralla. Lasit vielä hukassa ja tarkistus unohtuu, niin viesteistä tulee kryptisiä, ehkä hyvä niin?

6 tykkäystä

Yksi tehokas keino kolareiden välttämiseen olisi Tauskin mukaan jatkuvasti päivittyvä riistasovellus, josta autoilijat voisivat seurata riistan kulkua. Dataa voitaisiin kerätä esimerkiksi riistaa seuraavien helikoptereiden avulla.

Tauski ratkaisi ongelman.

17 tykkäystä

Jokaiseen Suomen peuraan asennetaan GPS seuranta. Sitten kännykkäsovellus siihen. Verorahoilla, luonnollisesti. Helppoa! :smiley:

8 tykkäystä

Lisäksi voitaisi laittaa jokaiselle sorkkaeläimelle huomioliivi pakolliseksi.

3 tykkäystä