Helsingin IFK kaudella 2019-20

Itse uskon että Turunen pelaa IFK:ssa. Itse en vaa nää että NHL riittää. Liigaan kova pelaaja, mutta en minä huomannu hänessä mitään sellaista, mikä tekisi hänestä NHL pelaajan. Ja sitten juuri se että, IFK ei päästä sopimus pelaajiaan muualle.

Itse näen tässä sellaisen Haapala- ja Suomela-vivahteen. Pohjat on kunnossa, pystyy kiekollisena pelaamaan jatkuvasti pää ylhäällä.

Ettei vaan olis taas kerran kasassa joukkue, joka “ei häviä otteluakaan”. Väkisinkin tulee mieleen taannoinen Jokerit. HPK-hurmio ei Paajasellakaan Stadin kirkkaissa valoissa synny automaattisesti. Oma ura saattaa hyvinkin hieman jämähtää. Mielenkiintoista tästä tulee. Eikä ennakkosuosikin osa ole helppo. Kuten Kärpillä nyt oli.

Turunen ei kyllä vielä tule saamaan NHL-sopimusta. On se ihan pelimies joo, mutta jotenkin NHL kuullostaa vähän turhan aikaiselta hänen osaltaan. Veikkaan, että ei halua AHL:ään lähteä jumittamaan vaan vetää Liigassa vielä yhden tykkikauden ja fysiikkaa kehittää ja sitten vasta NHL.

Kova nippu IFK:lla ja yksi sentteri sinne vielä hakusessa, mutta siitä nyt ei ole mitään takuita että sellainen löytyy kun ei sitä koko viime kauden aikana onnistuneet hankkimaan edes.

Kangasniemi-XXX-Dyk
Turunen-Paajanen-Sallinen
Saarinen-Lundell-Tallberg
Petrell-Jääskä-Keränen
Nordgren-Nykopp-Åsten

Kova hyökkäys jos sinne vielä se ykkössentterikin saadaan tällä kertaa.

1 tykkäys

Lundell ykköseen ja Elkins kehiin.

Haapala-vivahde kyllä, mutta tuo rohkea väleihin meneminen voi muodostua myös ongelmaksi NHL:n puolella, koska kaveri ei ole kiloilla pilattu.

IFK:n maalivahtiosastolla on syvyyttä. Näin tarttuu huoltajalla musta!

3 tykkäystä

En ihan isoa numeroa tuosta tekisi.
Saattaa Tapparastakin löytyä myyntitiskin takaa kaveri joka saa muutakin kiinni kuin vain silmät.:stuck_out_tongue_winking_eye:

16 tykkäystä

Näyttää varusteineen aivan entisaikojen Mike Richterille :grin:

2 tykkäystä

Nyt se on sitten virallista.
Brad Lambert on HIFK:n pelaaja.

Pelaa todennäköisesti kauden a-junnuissa ja lähtee sitten rapakon taakse. 1+2 vuoden sopparista voisi niin päätellä. Sinänsä vähän erikoinen hype 15-vuotiaan pelaajan ympärillä.

Eli tarkoitat sitä että Lambert pelaa yhen kauden IFK:n A jonka jälkeen lähtö CHL:ään ( Kanadan junioriliiga) ja sitä kautta Kanadan maajoukkueeseen oot kyllä aika seppä ennustamaan jos tuo osuu oikein .

En mä maajoukkueesta tiedä mutta NHL on hänellä varmasti tähtäimessä.

1 tykkäys

Minkä helvetin takia Lambertin pitäis lähteä johonkin CHL:ään pelaamaan kun NHL pelaajaksi voi kasvaa liigassakin. Ihan samalla tavalla ne NHL scoutit liigapelejäkin käyvät katsomassa. Jopa Göran Stubb on sanonut että CHL:ssä pelaaminen on yliarvostettua.

Ja nyt en tarkoita sitä että olisi vihajillut Lambertin lähtevän CHL:ään.
Olen aina ollut sitä mieltä että mieluummin jokainen suomijunnun joka NHL:ään haluaa tulisi pelata liigassa ennen NHL:ää sillä liigassa saa alle miesten pelejä toisin kuin CHL:ssä.

Varmaan tarkoitti sitä, että jos isää ei kaikki miellytä HIFK:ssa pistää Bradin Amerikan pakettiin ja lähettää sinne. Isä sitä arvostellut kovaäänisesti, kun Suomessa on oheisharjoittelua ennen jäälle menoa ja fysiikkaharjottelua voi olla vielä sen jälkeen niin ei käytetä koko treeniaikaa hyödyksi ja harjoitella taitoa ja tekniikkaa jäällä vaan kaikkea laajasti. Kaikki harjoittelee kuulemma väärin täällä, kun keskitytään kaikkeen turhaan eikä itse kiekkoon 110%.

4 tykkäystä

Tässä tarinassa isäukko on juttujen mukaan sellainen tapaus, että pahimassa skenaariossa voi viedä nuorelta mieheltä harjoittelumotivaation täysin nollaan.
Jos nämä kaikki tarinat pitävät paikkansa, niin harmi homma.

Eiköhän Harri Yrittiaho HIFK:n fysiikkavalmentajana osaa neuvoa Lambertia treenaamisessa ja Salmelainen ex pelaaja-agenttina tietää miten junnujen kanssa pitää toimia.
Salmelainen on vastuussa HIFK:n liigajengin kokoamisen lisäksi myös Kollien eli HIFK:n A junnujen urheilujohdosta ja kehittämisestä itseasissa Salmelainen johtaa koko HIFK:n juniorityötä A B C junnuissa vain pienemmillä HIFK:n junnuilla on omat pomonsa.

Toki HIFK:llakin on omat valmennuspäällikkönsä ja junioripäälliköt junnuissa jne joiden tehtävä on raportida Salmelaiselle. Viime kädessä Salmelainen on se iso pomo jonka tehtävä on olla kartalla ( lue perillä) siitä mitä HIFK:n junnuissa tapahtuu ja millaista pelaaja-ainesta sielä on tulossa liigajengin käyttöön lähivuosien aikana.

Salmelainen ei valmenna A:ta taikka edustusta. Hän katsoo päältä, että kaikki toimii. Ei siellä potkuja fysiikkavalmentajalle jaeta, jos Rossia se harmittaa, että Brad joutuu fysiikkaa treenaamaan.

Aika huono argumentti, kun Pelicansissa urheilujohtajana on kolmatta vuotta Janne Laukkanen, joka on myös toiminut HPK:ssa pelaajakoordinaattorina. Lisäksi Laukkasen urheilu-ura Liigassa, maajoukkueessa ja NHL:ssä päihittää moninkertaisesti Tobiaksen saavutukset.

Laukkasen 407 pelin NHL-uran harjoittelumetodit eivät riittäneet Bradin isukille, niin tuskimpa Tobiaksella kummoisia valttikortteja on taskussa.

Edit:

Lisätään viellä, että Pelicansin fysiikkavalmentajana on Tommi Pärmäkoski, joka on toiminut formulakuski Vettelin fysiikkavalmentajana. Tommin puoliso on taas Krista, joka sivakoi kohtuulisella menestyksellä vuodesta toiseen.

2 tykkäystä

Onko noille ‘‘jutuille’’ mitään faktaa olemassa.
Kaikenlaisia paskapuheita voi aina levitellä sinne sun tänne ja netin keskustelupalstoille vielä helpommin. Mutta millä erotat paskapuheet faktoihin perustuvasta totuudesta niin se on se ero jota moni ei tiedä.