Ainakin on tilaa sisäiselle kasvulle. A-junnuillako meinaavat pelata ?
Juu, ei montaa peliä pelannut ja jäi taas pois. Olisko neljässä matsissa ollut.
Palkka juoksee vaikka telakalla ollaan
OJ totesi lehdistötilaisuudessa Lehterän loukkaantumisesta kysyttäessä, että ”ei varmaan ihan hetkeen ole käytettävissä”.
Ei varmaan ihan Barkovit käynyt, mutta muuan Savinainen loukkaantui vähän saman tyylisesti Tapparassa aikoinaan.
Seuraava mahdollinen potilas: Tony Sund?
HIFK:n Petrus Palmu purki kiekon päin kapteenina pelanneen Sundin kasvoja KalPa-ottelussa. Sund poistui jäältä pitäen liinaa kasvoillaan. Vamman vakavuutta ei tiedetty vielä lauantai-iltana.
Lehterä & Jalasti leikkaukseen ja paluusta ei arviota, Repo edelleen arvioinnin alla.
Uusia pelaajia on tulossa ja ensi viikolla järjestetään lehdistötilaisuus jossa puidaan nykytilannetta.
Eli tiedotteesta päätellen voi siirtyä huhu-ketjuun, HIFK tiedottaa maanantaina uudesta pelaajasta. On varmasti myös ainakin Pesosen mielestä laatulohi kun tilaisuus järjestetään.
Åsten tulee takaisin ja murisee median edessä ![]()
Ja saa nyt vihdoin paikan ykkösketjussa.
Win-win… eiku
OJ ei oikein tuossa tilanteessa tehdä mitään, kun lähes kaikki tärkeät pelaajat telakalla. Tuosta tämän hetken nipusta ei kukaan valmentaja, saisi voittavaa nippua..
Sehän riippuu täysin siitä, kuinka negatiivisesti valmentaja suostuu pelaamaan. Kai tuollakin kokoonpanolla voisi rikkoa ja jarruttaa peliä? Ei varmasti mitään hienoa ja nopeaa jääkiekkoa, jota OJ haluaa pelata, sitä ei pysty kukaan.
3 viestiä siirrettiin ketjuun: Huhu: Liigan siirtohuhut 2025-26 (pl. Tappara)
Hesarin ”asiantuntija” lähinnä keräilee klikkauksia otsikoimalla juttunsa tällä tavalla. Ei Hifk:n ahdinkoa silti voi kiistääkään ja playoff paikkakin saattaa karata, vaikka kausi on vielä ”alkumetreillä”. Hankala tilanne.
Viime kaudella pudotuspeleihin vaadittiin 79 pistettä. Esimerkiksi 80 pisteeseen yltääkseen HIFK:n pitäisi kerätä loppukauden ajan pisteitä 1,42 ottelukohtaisella keskiarvolla.
On tuo tehtävissä jos joukkuetta saadaan vahvistettua. Muutaman pelaajan pitäisi vapautua sairastuvalta parissa viikossa. Karsintoihin en Hifk:n kohdalla usko vielä, mutta kauden päättyminen runkosarjaan on mahdollista.
Arttu Kärki (day-to-day), Ilari Melart (week-to-week), Panu Mieho (paluu vk 43), Otto Somppi (paluu vk 43), Verneri Arkko (paluu vk 43), Paavo Kohonen (paluu vk 43–45)
Pidemmät poissaolot
Iiro Pakarinen (paluu tammikuussa), Petteri Lindbohm (paluu helmikuussa), Bruno Jalasti (tilannetta arvioidaan), Jori Lehterä (tilannetta arvioidaan), Sebastian Repo (tilannetta arvioidaan), Juhani Jasu (tilannetta arvioidaan)
Jasun kohdalla mietin, että palaako enää lainkaan.
Kyllä Topi Nättinen mun papereissa ihan oikea asiantuntija on. Pelaajaura, podcast ja aika pitkään näitä kommentoinut esim. Ylellä, niin vähissä on asiantuntijat, jos toi ei riitä.
HIFK osalta pallot pyörii kovin väärään suuntaan, mutta kausi on pitkä vielä ja jos saavat pidettyä itsensä pudotuspelijunassa mukana niin kaikki on mahdollista keväällä.
Mielenkiintoista nähdä ketä IFK saanut houkuteltua. Samaa mieltä ku Hoppernaut et jos saavat pidettyä päätä pinnalla jouluun asti ja loukkaantuneita palaa rosteriin niin ei kausi ole taputeltu. Aika kova seppä saa olla jos yksittäinen pelaaja touhun kääntäisi.Muutos lähtee koko joukkueesta.
En tiedä miten vakuutukset korvaa palkkakuluja, mut näillä poissaoloilla ja tulevilla hankinnoilla tuskin epäselvää kenellä isoin budjetti kun toukokuussa lasketaan. Ja joka vuosi sama sirkus.
Muistaakseni 125k€ asti korvaa yksittäisen pelaajan palkkakuluja. Ylimenevä osa jää seuran hoidettavaksi.
Kuinkahan paljon Hifk:n vakuutusmaksut nousevat tällä loukkihistorialla?