Kovalta pelaajalta vaikuttaa, mutta tosiaan Euroopassa pelannut käytännössä koko ajan laidassa. Kykeneekö sentteriksi, kun laitahyökkääjien osasto on jo täynnä?
Laadukas sentteri on kyllä liigaan. Kokenut ainakin on tasaisesti tehnyt pisteitä viime vuodet. Kelpaisi kyllä.
Toteutuessaan erittäin kiinnostava haku. Mätsää aiempaan huhuun pohjoisamerikkalaisesta sentteristä (tai no sentteri/laituri), jonka kanssa neuvotellaan.
Camperilla on pitkä AHL-ura takana hyvin tehopistein. Kuitenkin ainoastaan kolme peliä päässyt kokeilemaan NHL:n puolella, mistähän lie johtuu… Sitten ura jatkunut Eurooppaan ja pari kautta SHL:ssä pinna per peli tahtia, kunnes viime kaudella siirto Sveitsiin Zugiin.
Kelpaisi kyllä oikein hyvin. Selvästi ollut tulosyksikön ukko koko uransa.
Kooste urasta:
Camperin hattutemppu menneeltä kaudelta:
Levtchin/Savin ja Tanuksen keskelle, aiai
Koko. Edelleen änärissä on helppoa jäädä sivuraiteelle, jos ei omaa aivan maagisia erityisominaisuuksia, kuten muuten eläköityneet ja aktiivit. Kahden yhtä hyvän pelaajan taistellessa pelipaikasta, on tavallaan turvallisempaa valita isompi, jos kokoeroa on.
@Harald_Hokiman , tiedän ettet aivan tarkoittanut tätä, mutta pisti silmään: kaikki perheelliset ei suinkaan ole vastuullisia, vaikka jopa joskus ulospäin siltä saattaa vaikuttaa. Eikä perheettömät puolestaan vastuuttomia.
https://www.youtube.com/watch?v=f2vsnSrNHHw&pp=ygUQSGVtbWEgaG9zIGNhcnRlcg%3D%3D
Sympaattisen oloinen kaveri tämän haastattelun perusteella. Ja ammatillisena ykköstoiveena olisi monien hilkulla olleiden playoff-sarjojen jälkeen voittaa jotakin ja päästä juhlimaan mestaruutta, ennenkuin päättää uransa.
Nopsaan tilastoskouttausta. Ollut pääsääntöisesti urallaan +/- tilastossa plussalla, eli osannee myös puolustaa. Toki kun tulee tehoja niin sekin vaikuttaa. Kuitenkin esim. kaudella 21/22 Leksandissa hiukan paremmat tehot kuin täällä kovasti haaveillulla Ruohomaalla. Mutta Camper +7 ja Ruohomaa -15. Iso ero.
Omasta mielestäni ei ole.
1ketjun oikea laitahyökkääjä kyllä. Nyt olisi 4R puolen hyökkääjää. Mielestäni vaan tukee ajatusta että Liedes pelaa keskellä ja yksi sentteri tulee vielä.
Nyt Carter seuraa Tapparaa Twitterissä
Hitot. Meen pistään viestiä jäpälle ja katotaa mitä tapahtuu ![]()
Pelasi kuitenkin esim. NHL pelinsä Bostonissa keskellä. Kai sekin jotain kertoo?
"The transition from AHL to NHL was fairly seamless for Camper; he looked confident centering a line with Benoit Pouliot and Jordan Caron against St. Louis, primarily matched up against the Blues’ third line. He took 11 shifts, and was even through all 11 of them, despite no shots on goal. His game was similar against Buffalo - again paired with Pouliot and Caron. He finally took a shot against Ottawa on February 25, and earned his first NHL point on his first NHL shot.
Through three games, Camper took 14 faceoffs and was 6 for 14 (42.8%) at the dot."
Vuonna 2014 Boston Bruins treidasi Carter Camperin Columbus Blue Jacketsin Blake Parlettiin.
Tämän julkistusta enemmän mua jännittää se, että onko @Donizimo kunnossa?
Miten mennyt näin pitkään reagoida Tapparan seuraajiin…
Kattelin tossa Formuloita niin ei tässä kerkiä someja seuraileen ![]()
Kunhan ei toistu…
Uutinen Ruotsista huhtikuulta (Carter Camper meni kesken kauden Sveitsiin Zugiin ja Zugista tuli Peter Cehlarik tilalle - jälkimmäisen sopimus jatkuu Ruotsissa ja Camper jäi vaille jatkosopimusta):
[Google Translate]
Carter Camper vaihtoi Leksandin Zugiin kesken kauden.
Nyt pisteitä tehnyt amerikkalainen hyökkääjä jää ilman seuraa.
Sveitsiläinen Zug-seura ilmoittaa Instagramissa, että Carter Camper jättää joukkueen kauden jälkeen. 34-vuotias oikeakätinen ampuja, joka on ollut SHL:n paras maalintekijä 2020-luvulla 121 pisteellä (38 + 83) 137 SHL-ottelussa, siirtyi Sveitsin liigaan Leksandista viikkoa ennen helmikuun siirtoaikaa.
Aftonbladetin uutinen siirrosta Zugiin:
[Google Translate]
Carter Camper, 34, lähtee Leksandista Zugiin.
Sportbladetin tietojen mukaan amerikkalainen lähtee Lontoon lomalta suoraan uuteen seuraonsa:
- Tunnepäiviä on ollut ja Leksand tulee aina olemaan erityinen paikka minulle ja perheelleni, Camper sanoo Sportbladetille.
…
Aiemmin kaudella Sportbladet pystyi paljastamaan, että SHL:n kahden viimeisen kauden parhaalle maalintekijälle Carter Camperille ei tarjottu uutta sopimusta Leksandin kanssa tulevalle kaudelle.
Jotain, johon hän oli pettynyt, ja hän myönsi myös, että se vaikutti hänen peliinsä.
- Valehtelisin, jos en vastaisi kyllä, hän sanoi Sportbladetille vain muutama viikko sitten.
…
– Se on turhauttavaa ja vaikeaa. Olen ollut täällä kolme vuotta, minulla on kolme lasta ja he ovat kasvaneet täällä. Yritän selvittää, mikä on parasta, ei vain minulle ja uralleni, vaan myös perheelleni.
Mutta itse huhuun, olisi kyllä tehojen puolesta mielenkiintoinen mutta tokkopa tulee sentteriksi? Ja onhan tuossa laidoillakin vielä periaatteessa tilaa.
Oho, Camper on ollut 2020-luvulla SHL:n eniten pisteitä tehnyt pelaaja (“har varit SHL:s bästa poänggörare på 2020-talet med 121 poäng (38 + 83) på 137 SHL-matcher”).
@Donizimo Pieni pettymys, että et katsonut samalla toisella silmällä Tapparan IG-seuraajia F5 pohjassa. ![]()
Tuossa Camperin esittelyssä minkä laitoin AHL:stä luki, että kyseessä on puhdas sentteri. Vasta Euroopassa miehestä leivottu laituri.
Katsoin kyllä ennen Formuloita, pahasti pääsi luikahtamaan ![]()
Onneks joku oli hälytysvalmiudessa. ![]()