Amurin kansainväliseen kouluun siis tulossa jo syyslukukaudelle lisää oppilaita.
Aloitustaito lienee niitä heikoimpia osa-alueita ja saattanut vaikuttaa Euroopassa siirtoon laidalle. Muutoin ei näytä paljon heikkouksia olevan ja terveenäkin pystynyt pelaamaan koko pitkän uransa.
25 on sopivasti vapaana.
15 sopimushyökkääjällä on yleensä lähdetty ja vaikka siellä junnuissa on Keskistä ja Tammelaa etc niin uskoisin tuohon vielä jonkun tulevan.
Tuntuu olevan suhteellisen yleinen ilmiö, että pohjoisamerikkalainen sentterilaituri päätyy Eurooppaan siirtyessään laidalle.
Tuskin sen heikompi sentteri olisi kuin jo nyt löytyvät vaihtoehdot Liedes ja Tanus, joten eiköhän keskellä aloita. Muuten tarvitsee alkaa tiputtaa Granathin tasoisia pelaajia katsomoon jo harjoituskaudella.
Periaatteesa tuossa on vielä tilaa. Puhakka suorittelee inttiä, Rönni leireilee ja miten Rauhala kuntoutuu?
Joten voi hyvinkin olla että tulee sentteri + Camper laidalle. Särkymävaraa tuossa ei ole.
Itse uskon Rönnin saavan suoran aloituskokoonpanon paikan. Camper ja Liedes voisivat olla laitureita, jotka tarvittaessa paikkaavat keskellä.
X
Rauhala
Rönni
Somppi
Vähintään yksi pelaaja tarvittaisiin vielä tämänkin sopimuksen jälkeen, koska hyökkääjiä olisi vasta 13. Perinteisesti jos mennään, niin tuskin ovat kaikki edes ehjiä kauden alussa.
Noista Kärki on puolustaja. Tammela tosiaan saattaa jonkun pelin pelatakin edustuksessa eli hänet voi kyllä laskea nuppilukuun mukaan.
Katsotaan toteutuuko Camper. Alkaa tuntua jo liian hyvältä Liigaan, kun 2020-luvun paras pistemies SHL:ssä ja viime kaudella isoa rahaa Sveitsissä… Toisaalta IG-huhujen osumaprosentti on todella korkea, enkä oikein keksi Camperille mitään järjellistä syytä alkaa seurata Tapparaa sekä siellä että Twitterissä.
Tuossa uutisessa sanottiin, että ei saanut enää jatkosopimusta Ruotsiin Leksandiin ja ei varmaan Sveitsiin myöskään. Kyllä siinä Suomi ja kärkiseura tulee seuraavana aika nopeasti vastaan, joten tuskin nyt 34-vuotiaana olisi liian hyvä liigaan.