Huhu: IFK vaihtamassa päävalmentajaa kaudelle 2021-22?

Maikkari huhuilee IFK:n valmentajan vaihdoksesta kaudelle 2021-2022

Itsekkin uskon, että kun ensi kauden aluksi kiekko taas jäähän putoaa, niin IFK:n penkin takana seisoo joku ihan muu kuin Jarno Pikkarainen

Itse veikkaan, että sisään tulee Ville Peltonen, tai sitten nähdään Kari Jalosen toinen aikakausi punanuttujen peräsimessä, jos kerran Jussi Ahokasta viedään Turkuun, ja Pekka Virta ottanee Satakunnan Kansan mukaan hänen paikkansa Kookoon luotsina.

Joku ruotsalaisvalmentaja voisi olla mielenkiintoinen veto, mutta tuollaisessa projekstissa olisi kyllä isot riskinsä

4 tykkäystä

Siinä olisikin sitä jotain. Mutta riittääkö? Minulle ei Peltosen valmentajanura ole tuttu kuin Elitestä, ja sieltä selviää, että CV:ssä olisi kaksi kautta päävalmentajana ja näistä jälkimmäisellä fudut eli potkut. Toki apuvalmentajana ollut majua myöden. Vähän niinku Raimo Helminen.

Hatarat muistikuvat, osa 62: Kari Jalostahan oltiin keväällä(?) 20XX viemässä Tepsiin ennen (vai jälkeen) Raimo Helmisen.

On Peltosella kyllä kokemusta Kari Jalosen apuvalmentajana olemisesta, sekä Bernistä että maajoukkueesta.

Eri asia haluaako itse tulla valmentamaan Nordikselle

1 tykkäys

Olis kyllä kiva nähä Peltonen takas Liigassa, vaikkakin valmentajan hommissa. Mää jotenki sytyn siihen äijään.

1 tykkäys

HäSa arvuuttelee Peltosta punaisiin. Ahokas myös käynyt jutulla.

Peltonen puikkoihin. Kannatan itse lämpimästi, hienoa nähdä Ville kehissä Suomessa.

7 tykkäystä

Niin siis Ville Peltonen on ainoastaan yksi uusi luku IFK:n päättymättömään päättömään urheilutoimintaan. Ville Peltonen on uskottava valmentaja - ensinnäkin siksi, että hän on seuralegenda, mutta toisaalta hän on myös toiminut varsin meritoituneen valmentajan Kari Jalosen apuna, voittanut mestaruuksia pelaajana ja valmennustiimin osana sekä peluuttanut ihan jääkiekkoa muistuttavaa lajia päävalmentajana Lausanteessa kovassa sarjassa hyvin tuloksin. Ville Peltonen sopii IFK:n valmentajaksi, mutta hän onkin ensimmäinen laatuaan vuosiin.

IFK:n valmentajuus on ollut melkoista myrkkyä monelle yrittäjälle. Enimmäkseen siksi, että IFK:n projektit eivät rakennu mihinkään järkevän oloiseen systeemiin. Antti Törmänen on paras ja järjestelmällisin IFK:n valmentaja vuosiin ja hänkin joutui poistumaan takavasemmalle, kun organisaatio ei kerta kaikkiaan pystynyt kokoamaan edes keskinkertaista joukkuetta hänelle käyttöön. Sen jälkeen yrittämässä on käynyt Selin, joka puolestaan peluuttaa aivan erilaista kiekkoa kuin Törmänen ja sen jälkeen hänen adjutanttinsa on saanut jatkaa. Pikkaraisen piti saada peluuttaa hyökkäävää lätkää, mutta johonkin luomulätkän ja hyökkäyslätkän väliin jäi sekin projekti ja kausi vieläpä vain parin kauden mittaiseksi.

Olisi hienoa nähdä vielä joskus päivä, jolloin IFK:n urheilutoiminnassa on edes jonkinlainen punainen lanka, joka kestää aikaa ja ajatusta enemmän kuin yhden valmentajan. Odotan sitä päivää enkä usko sitä näkeväni.

2 tykkäystä

Nyt on mahdollisuus… Kuka uskaltaa potkia Peltosen pihalle? Joukkueen kokoamiseen ei kyll mitään parannusta ole tulossa.

1 tykkäys

En minä ole huolissani siitä, kuinka monta valmentajaa IFK potkii pois. Jostain syystä IFK:lla on maine, että IFK potkisi valmentajia kovin helposti pois. Itse asiassa tilanne on aivan päinvastoin eli IFK on hyvinkin harvoin potkinut valmentajia pois viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Törmänen on toki kiistanalainen, koska hänellä oli ilmeisesti jatkosopimus ja hänet potkittiin ja korvattiin kesken sopimuskauden, mutta kesällä. IFK kuitenkin maksoi Törmäsen ulos sopimuksesta.

Otetaan historiaa vuodesta 2014 alkaen:
Raimo Summanen - Summanen sai potkut kesken kauden, aiheetta? No ei todellakaan aiheetta vaan pelaajat kääntyivät Summasta vastaan, joten tuo oli IFK:lle aivan pakkorako.
Antti Törmänen - 2014-2017 eli kolme kautta IFK:n valmentaja varsin kelpo tuloksin. Ei saanut potkuja kesken kauden ja kuitenkin kolme vuotta on ihan miehekäs mitta valmentajana yhdessä organisaatiossa.
Ari-Pekka Selin - 2017-2019 sai potkut toisella kaudella, mutta käytännössä IFK aiheutti ongelman itse. Seuraaja tiedotettiin ja valittiin kesken kauden ja IFK tappoi valmennuksen urheilullisesti itse ja ymmärtääkseni Selin potkittiin pois ainoastaan siksi, että IFK teki hänen johtamisensa mahdottomaksi.
Jarno Pikkarainen - 2019-2021 näillä näkymin eli kaksi kautta, sopimusta ei jatketa, ei saanut potkuja.

On IFK:ssa kuitenkin valmentajat valmentanut pitkät siivut eli mistään Ilves-potkuista ei ole kuitenkaan ollut kysymys. IFK on ollut kyllä pitkämielinen valmentajiensa suhteen. Enemmänkin tuon nimilistan sisäinen sopimattomuus yhteen on se, joka minua mietityttää. Pystyyn, kiekkokontrollin kautta, pystyyn, puolustus edellä, hyökkäys edellä…ja tuossa välissä IFK:n koko joukkueen runkoa on vaihdettu yllättävän vähän. Esim. Törmänen sai oikeastaan sopivat palaset tasan kerran ja siihen se sitten jäi.

Toteutuessaan ihan mielenkiintoinen haku

3 tykkäystä

Villeä huhutaan HIFK:n perämiseen mutta nyt on maju pesti huhu pöydällä. Jännä nähdä onko oto-pesti vai päätyö.

Cory Murphy nyt sitten tosiaankin tulossa Peltosen valmennustiimiin

Saas nähdä koska IFK pitää tiedoitustilaisuuden

4 tykkäystä

Mahtaakohan Kuhta kuulua ens kauden valmennustiimiin. :thinking:

“Kohta” se tiedetään?

Eiköhän se Kibe sieltä löydy
Peltonen-Murphy-Kuhta-Tilkanen

4 tykkäystä

Mikä on sun mielipide tuosta huhusta / tuosta nelikosta`?
Mulla ei ole mitään käryä kun en herrojen valmentajauria ole edes elitep skoutannut.

Ensi viikolla julkaistaan Villen & Co:n sopimukset

1 tykkäys

Peltoseen vaihtui. https://hifk.fi/liiga/2021/tiedote-ville-peltonen-hifkn-paavalmentajaksi/