Huhu: Ilvekselle uusi päävalmentaja kaudelle 2024-25?

Tämä on myös spekuloinnin arvoinen asia. Minulle on jäänyt jo kauan sitten tunne, että Pennasella on ollut ykköstavoitteena tuo maajoukkueen päävalmentajuus. Tätä samaa keskustelua käytiin jo viime vuonna, kun Pennanen korvasi Myrrän. Siinä mietittiin aika voimakkaasti sitä, kuinka sitoutunut Pennanen on Ilvekseen. Inhimillisestä näkökulmasta ymmärrän sen, että Pennanen varmasti haluaa urallaan seuraavaan pisteeseen ja olihan tuo maajoukkuehomma aika selkeästi tuloillaan - varsinkin, kun lopulta siinä kilpailussa ei nyt ole juuri muita Tapolan vetäydyttyä keskittymään Berniin. Olin alun perin hieman skeptinen viime kaudella tästä kokonaisuudesta, jossa Ilveksellä tuntui olevan kova kiire tehdä Pennaselle tilaa ja ilmeinen riskihän siinä myös viime kaudella roikkui tuosta, että Pennanen tähtää varmuudella muualle.

Ei tätä asiaa kuitenkaan liikaa tarvitse dramatisoida: Ilveksen tulevaisuus riippuu siitä, kenet sinne saadaan Pennasen jälkeen, mutta mielenkiintoista sekin, kuinka tämä joukkue reagoi tähän uutiseen. Vaikkei Pennasen ajatus karkaisi sekuntiakaan Ilveksestä niin hyvissä ajoin varma työpaikka voi olla kohtalokas. Pelaajat voivat alitajuisesti alkaa jo pelata tulevaisuutta ja tämä voi vaikuttaa juuri nyt kuluvan kauden olosuhteisiin. Edelleen palaan siihen samaa kuin viime kaudella, että Ilves järjesti Pennasen palkkauksella shown, jossa odotusarvot ladattiin todella korkealle. Pennasen piti laittaa Ilves järjestykseen ja nuhteeseen sekä tehdä siitä finaalijoukkue.

Viime kausi päättyi pronssiin ja tällä kaudella alku ei näytä yhtään sen ruusuisemmalta. En halua toivoa Ilvekselle pahaa, mutta jotenkin organisaation johtohahmot ansaitsisivat viime kaudesta tämän kunnon näpäytyksen.

19 tykkäystä

Hyviä pointteja ja pohdintaa.

Muistelen että viime kaudella Jussi Tapola kävi läpi jossain podissa sitä miten Tappara onnistui kopissa kääntämään voimavaraksi sen että Jupe ei tule jatkamaan, joukkue hajoaa ja projekti tulee sitä myöden päätökseen. Toki Tapolan projekti oli ”vähän” pidempi kuin Pennasen ja meillä oli Kuuselaa, Plattia ja myös muita ns tarinapelaajia joiden merkitystä ei pidä väheksyä. Nyt mitataan niitä Pennasen paljon hehkutettuja ihmisjohtajan taitoja ja sitä miten hän saa pelaajiston viritettyä oikeaan mindsettiin.

Päävalmentajan vaihtuminen ja projektin päättyminen voi parhaassa tapauksessa myös vapauttaa pelaajistoa kun on tiedossa että vaihdos tulee väistämättä tapahtumaan ja Pennasen alaisuudessa tapahtuvat näytöt nollataan joka tapauksessa kun uusi koutsi hyppää puikkoihin.

Myös valmentajan näkökulmasta fokusmielessä melkein väittäisin että vaikka maajoukkue on Suomessa se kaikista paineisin työpaikka niin monesta syystä johtuen arjessa ajatus on helpompi pitää tässä ja nyt verrattuna siihen että olisi toisen seurajoukkueen puikoissa ensi kaudella. Maajoukkueeseen siirryttäessä kun ei tarvitse miettiä joukkueen ja arjen rakentamista samalla tavalla etukäteen toiminnan ollessa turnausmuotoista ja yksittäisiä tapahtumia.

Toki en tiedä ihan tarkkaan miten laaja tontti Pennasella tulee olemaan ja mitä ne ”muut työnantajan määrittelemät tehtävät” tulee olemaan, mutta vielä kun Pennanen edustaa jaloslaista koulukuntaa niin pelillisesti tuskin nähdään mitään ydinräjähdystä vaan ennemminkin jatkumo.

Joka tapauksessa riskihän tässä nyt realisoitui käsiin aika isosti ja varmaan nyt siellä toimistolla funtsitaan että onko tämä kuitenkin se the kausi missä pitäisi vetää all in ja satsata vaikka riskillä kun ensi vuonna kaikki alkaa taas nollasta.

2 tykkäystä

Tässä on se ero että Tapolan projekti päättyi odotetusti, Ilveksen ja Pennasen projekti katkeaa “yllättäen” kesken matkan.

1 tykkäys

Kritisoin Myrrän erottamista aikanaan monelta kantilta. Nyt on jälleen Ilveksellä edessä tilanne, etä pitää miettiä uutta valmentajaa. Se vanha vitsi pikkutakki päällä hallin käytävillä kävelemisestä Ilveksen peleissä ei olekaan puhki kulunut.

Jalosen tulo Ilvekseen olisi mielestäni entistä synkempi skenaario. Maajoukkueen pelit ovat osoittaneet, että kikkapussi alkaa olla tyhjä. Pelaajien eliitistä ei saada tehoja irti, ei ole sitä pelitapaa, ei kyetä muuttumaan tai raikastumaan. Mitä se sitten on seurajoukkueessa, kun mm. pelaajien kehityspolkuun pitäisi olla panoksia, luoda pitkäjänteinen pelitapa, kun käytettävissä ei olekaan pelkästään eliittipelaajista koostuva rosteri, vaan mukana kompastelee ammattilaisuransa alussa olevia junioreita.
lveksen kannattajana olisin huolissani.

Se, miten tämä kausi on lähtenyt naapurilla liikkelle, sille en olisi vielä valmis pilkkalauluja tekemään. Vaikeaa on ollut, mutta vielä on liian aikaista sanoa, löytääkö joukkue iskukyvyn kun pelejä karttuu alle ja rosteri saadaan ehjäksi.

7 tykkäystä

Mielenkiintoinen pointti tämä että “miten joukkue reagoi tähän tilanteeseen”.

Itse kuulin asiasta viime viikolla, ja sen jälkeen Ilves hävinnyt kaikki ottelunsa ja joukkue näyttänyt ihmeen hengettömältä.

16 tykkäystä

Mikäli tämä vielä huhu, Pennasen lähdöstä pitää paikkansa, se osuu kullä Ilvekselle hyvään saumaan. Markkinoille vapautuu seuran sloganin mukainen veijari ja virtuoosi RD.
Sitten vaan pitää toisen Riston ja Tillun antaa aikaa, ja käynnistää uusi " viiri viidessä vuodessa" projekti.

31 tykkäystä

Pakko muuten todeta vielä kun jatkosopimuksille ei koskaan urheilujohdossa anneta arvoa että olihan tuo Rautakorpi-Tapola-linjan ylläpito noin pitkän ajan aivan järjetön hauiksennäyttö Viikseltä ja koko Tapparan organisaatiolta.

Nyt sen vasta kunnolla tajuaa kun vertaa tähän naapurin touhuun missä kengitään valmentajia joko huonojen tai hyvien suoritusten johdosta tai sitten vaihtoehtoisesti se potentiaaliseksi osoittautuva valmentaja nostaa kytkintä kesken sopimuksen heti ensimmäisen paikan tullen.

29 tykkäystä

Tuleva valmentaja pitää olla myös aika aikaisessa vaiheessa selvillä ajatellen ensi kauden pelaajahankintoja.

1 tykkäys

Lauri Merikivi yllätyskortti?

Olli Salolla taitaa sopimus olla katkolla.

Eikös Ilveksellä ole sopimus jatkumassa todella isolla osalla pelaajista? Ns. Pennasen projektiin tehty sopimukset.

Eikai Raimo Helmistä voi unohtaa myöskään.

Näyttöjä on ja työpaikkaa etsii kuumeisesti. Paluu kotiin, jälleen?

3 tykkäystä

Pekka Virta on varmaankin sellainen jota kysytään, näyttöjä on vaikka täällä ei tunnu arvostusta saavan.

1 tykkäys

Olikos muuten niin, että apukoutseilla on sopimukset mallia 1+1? Tähän skenaarioon on siis siltä osin varauduttu.

En tiedä miksi mutta oman sinänsä siis himmeän kristallipallon kauhukuvasta näkyi Tapolan potkut Bernistä, ja siinä on Ilveksen uusi valmentaja :scream:

Ollut kuusi peliä ja onhan Ilveksen kartoitettava uutta valmentajaa jo nyt ja sopimus tehtävä ajoissa. Ei ehdi Tapola mitenkään saada potkuja.

4 tykkäystä

Helkutin hyvä että on näin, toi on jo ajatuksena sen verran järkyttävää et tuli huono-olo pelkästä ajatuksesta

3 tykkäystä

Veikkaan, että sitä arvostusta on hieman vähemmän siitä syystä, että on todella vastenmielinen luonne jotenkin ainakin itselle. Ihmistä en tunne niin en tuomitse ja saavutukset ovat hyviä hänellä.

1 tykkäys

Virta voisi jopa olla todella hyvä valinta. Pääsis rakentaan Pennasen hyville pohjille ja sais varmaan aikaa. Miinuksena se, ettei onnistu joka paikassa ja SaiPassa pahasti penkin alle.

3 tykkäystä

Niin, miksei Jukka Jalonen? Joskus kertonu haaveestaan valmentaa vielä Ilvestä ja kaikinpuolin luonteva vaihto olis.

Meillä on toimittu aivan mahtavasti valmennuksen suhteen, ja JR-Tapola akselin jälkeen Grönborg oli aivan valtava valinta/hankinta, ei voi kuin ihmetellä ja kiittää. Alku on lupaava, lopullinen menestys jää nähtäväksi. Mutta valitettavasti meilläkin se 3vuotis-sopparin “keskenjääminen” on Riken kohdalla hyvinkin mahdollista, mikäli rapakon taakse viritykset natsaa.

Mitä ketjun aiheeseen tulee, niin odottelisin nyt vielä tuon Pennasen kohtalon ensin rauhassa. Mutta jos ja kun vaihtoon menee, niin eiköhän naapurissakin ole sen verran opittu, että kovin mahdollinen saatavissa oleva signataan tilalle.

En nyt muista nykyisten Liigavalmentajien tai ulkomailla valmentavien sopparitilanteita, mutta työttömistä luulisin Virran olevan vaihtoehdoista ensimmäisten joukossa. Salo ja Raipe saattaisivat olla Ilves-taustaisina mahdollisia, mutta ei taida natsat nykyipaan riittää. Marjamäki on varmasti ollut jossain kohtaa ipaa kiinnostava, mutta imago kovasti laskeva eli vaikka sattuisi vapautumaan Kärpistä, niin tuskin naapuri tuohon haksahtaisi.

Mikäli Törmänen tervehtyy ja on halukas palaamaan Liigaympyröihin, niin hän lienee yksi vaihtoehto. Tai sitten ulkomaalainen valmentaja, se olisikin omaperäistä🤭 Miten muuten asianvierestä, vieläköhän naapurissa on koppikielenä englanti ja eikös tuota kansainvälistymistä kovalla tohinalla oltu jalkauttamassa kielen kautta vähän kaikkiin toimintoihin🤔

Mistään mitään tietämättä, niin otaksuisin Virta-Ilves olevan hyvinkin mahdollinen tai jopa todennäköinen skenaario molemminpuolisella kiinnostuksella.

2 tykkäystä