Huhu: Keskushyökkääjä Tapparaan 2018-19?

Ehdottomasti. Rauhalan vahvuus on kulmapainissa ja päätypelissä, mutta “Litmasen kymppipaikalla” hän ei ole parhaimmillaan. Syöttösilmä ja käsi ei riitä pidempiin lättyihin.

Laidalla hän olisi taklausuhka ja saisi vapaammin möyriä nurkissa, vaikka hyökkäyspeli nykyään onkin aika pelipaikatonta.

10 tykkäystä

Tämä taas kääntäen, niin Jypissä oli neljä hyvää sentteriä, mutta eipä sekään auttanut yhtään. No Euroopanmestaruus tuli, mutta Liigan pudotuspeleissä ei lopulta riittänyt yhtään mihinkään. Oli siellä toki vastustajakin kentällä, mutta ei sitä pudotuspelisarjoja pelkillä senttereillä voiteta.

Joku Lajunen2 tai Green2 olisi ihan mukava kyllä silti. Joku joka pääsee maalin edustalle ja ennen kaikkea uskaltaa mennä sinne. Siinä kai se suurin ylivoimaongelmakin taisi olla. Muuten meiltä kyllä löytyy ihan kelvolliset sentterit liigatasolle, jollei vain ilmaannu uusia lähtijöitä kesän aikana.

Mitäs Ramstedt tekee ?

Sanon saman kuin huhuiluun, että aivan satavarmasti Malisen perhe muutti Tampereelle ja ei Jarkko näkynyt Ilveksen julkaisuissa.

7 tykkäystä

Jaaaaahas. Alkaa vähän haisemaan palaneen käryä.
Mielellään yrittäisi hankkia niitä voittavia pelaajia…

Onko Lekissä ja A-junnuissa pelkkiä laitahyökkääjiä, kun sieltä ei voi nostaa ketään ylös?

Laganieresta ollut myös jotain ohutta huhua täällä.

2 tykkäystä

Aivan samaa mieltä ja todennäköisesti liian kallis pelaaja. Toivottavasti syön sanani ens keväänä.

Jarkko Malinen voitti tämän kauden viimeisen pelinsä, tervetuloa jos tekee saman ensi kaudella.

Tähän huhuun on vain yksi toive Konna.

Ei ole siis yhtään tietoa, vain toive.

1 tykkäys

Konnan sopimusta ainakin säilytettäisiin kassakaapissa.

3 tykkäystä

Ei ole hyvä logiikka tämä, koska ei saada pääsyä suoraan finaaliin.

Kuka sen meidän kiintiöpaikan on vienyt :joy:

Menen vähän mutullakin ja voin olla liian negatiivinen nyt… Mutta toivottavasti Malinen ei tule. Ei ole mielestäni voittajatyyppiä. Hintapyynti nyt tuskin on sillä tasolla, mitä IFK:sta, mutta silti olisi varmaan melko kallis mies. Meillä riittää hyviä senttereitä, jotka toivottavasti ottavat taas steppejä kehityksessä ensi kaudella. Joko jatketaan pääosin näillä tai sitten joku oikeasti kovempi sentteri - se on mun toive.

2 tykkäystä

Malinen saa tulla jos Miksaki lähtee koohooällää. Kassakaappikaverin täytyy olla parempi

Konna/Jori akselilta jompikumpi :slight_smile: No ehkä ei ees :mikki: noita ihan vielä saa Tampereelle. Malinen on ihan OK kaveri, mutta meillä on ne paikat jo täynnä. Selkeetä ykköstä kaipais, joka tekis sitä tulosta varmasti. Lugano tuskin lähettäis meille Lajusta takas.

1 tykkäys

Nyt kannattaa ottaa sitten huomioon, että Aamulehti makustelee kassakaappisopimuksella - ei Tappara / Leinonen tietääkseni.

Mutta ei haittaisi jos iso kala olisi kiinni :fishing_pole_and_fish: :mikki:

2 tykkäystä

Jorin emäntä on aika kova Ilves fani :smile:

Olin aivan unohtanut tämän Antoine Laganiere huhun. Olisi kyllä mielenkiintoinen
pelaaja ja taitava…koko talven sai kuunnella valitusta, että ei ole sentterillä tarpeeksi
käsiä tuossa Kuuselan ja Zabon välissä, niin tällä niitä olisi. Laiturinakin menee…

2 tykkäystä

Kyllä se silti miehensä arvon tietää :joy: