Huhu: Patrik Puistola jo tällä kaudella uuteen liigajoukkueeseen?

Yritän avata ensimmäistä ketjuani, katotaan miten käy.
Eli meidän foorumilla kahden luotettavan jäsenen (kunto, punakone) kohdalta huhua Puistolan siirtymisestä pois Tapparasta mahdollisesti jo kuluvalla kaudella johonkin toiseen liiga-seuraan. Ohessa linkki.

6 tykkäystä

Vaihtokauppa on hyvä juttu jos saadaan hyvä sentteri tilalle.

2 tykkäystä

Enpä ihmettelisi jos tämä huhuttu seura olisi nimenomaan Jukurit, ensi kaudenkin osalta. Kuitenkin hyvää vastuuta saanut jo nyt lainallaan. Lisäksi Jukurit tykkää näitä nuoria ja potentiaalisia hankkia.

En tiedä Puistolan peleistä kauheasti, mitä nyt kiekkopalstoja lukenut. Kokeeko etenimismahdollisuuksien olevan Tapparassa ohuehkot? (toki ei ole vielä mihinkään lähtenyt) On Tappara kuitenkin niin laadukas porukka, että vaikea on saada pysyvää kärkiketjujen paikkaa, siihen en ota kantaa onko rahkeita mutta muualla saa pelata varmaankin enemmän. Kuitenkaan mikään superlupaus ei kyseessä vaikka lahjoja löytyykin.

Eiköhän Puistolakin tiedä jo hyvin pitkälti Tapparan ensi kauden pelaajiston joten jos päättää vaihtaa joukkuetta kun toteaa ettei isoa ruutua ole tulossa, ei se välttämättä ole paha asia Tapparan kannalta.

4 tykkäystä

Toivottavasti jää tapparaan, ja saa mahdollisuuden Tapolan aikana

2 tykkäystä

Itsellä oli tälle kaudelle odotuksia Puistolan suhteen, mutta valitettavasti heti samantien näkyi sama heiveröinen poikanen kuin viime kaudella. Ei riitä raamit vaikka taitoa on. Ehkä Puistolan omalta kannalta joku pienempi seura isolla vastuulla tekisi ihan hyvää ja ymmärrän hyvin jos haluaa tälläiseen tarttua. Tuskin Tappara jarruttelee.

3 tykkäystä

Juu eiköhän pienempään seuraan siirry jossa vastuuta on tarjolla niin kuin ny Jukureissa.

Voisi odottaa tyhjennysmyynteihin asti, ja koittaa saada sentteriä vaihdossa.

1 tykkäys

Ei nyt ole mikään huhu, mutta jos Puistola jonnekkin päin liikahtaa, niin se varmaan on Jukurit. Hiukan on huuhuja ollut, että jonkun pelaajan perässä ollaan joka pelaisi tämän loppukauden ja ensikauden. En yllättyisi, jos se olisi tuo Vadim Pereskokov… Muistaakseni on Jussi Tapolankin kanssa yhteistä historiaa?

1 tykkäys

Olis kyllä ihmeellinen hankinta… Tapparalla on niin paljon hyökkääjiä joilla on sopimus ensi kaudeksi ettei tarvita kuin kunnon vahvistuksia. Juuri tämmöiset hankinnat ei saa syödä lupaavien junnujen peliaikaa.

Ai Pereskokov? Olis just passeli. C/Lw pelipaikaltaan.

E: Ja eipä tuolla ihan hirveästi “sopimuksellisia” hyökkääjiä ole.

E2: 9 sopimusta joista 3 on mallia Simontaival,Lehtonen ja Vanhatalo.

Kuusela, Bertrand, Virta, Levtchi, Rauhala, Vauhkonen, Vanhatalo, Tanus, Simontaival, Malinen ja Lehtonen ja sit huhutut Konna ja Jugi. Tohon ryhmään vielä Pereskokov niin sit huudellaan taas kun junnut ei saa peliaikaa ja lähtee muille maille.

1 tykkäys

Mä lähden kauteen mieluummin kovalla jengillä kun A Junnuilla.

11 tykkäystä

Eilen ainakin tämä Pereskokov vaikutti kovalta pelimannelta ja otti positiivisesti silmään.

2 tykkäystä

Ei se nyt A-Junioreita tarkoita, jos 1 näistä sais vakipaikan. Tanus, Simontaival, Vanhatalo, Lehtonen.

1 tykkäys

No ei ole kyllä mitään saumaa saada Perestkokovia tälle kaudelle, kun Jukureilla kulkee ja tulevat taistelemaan loppuun asti. On tärkeimpiä pelaajia siellä.

Puistolan rooli on pieni ensi kaudellakin Tapparassa, ellei ota jättiloikkaa kehityksessä ennen sitä. Ehkä mietitään Tanusmaista kuviota. Tuskin Tappara kokonaan irti päästää.

Puistola vaan lähtee viimeistään kahden vuoden päästä jenkkeihin… Ei ole kauaa aikaa pitää muualla.

1 tykkäys

Omasta mielestäni Puistolan kannattaisi jo tulevalla kaudella käydä haistelemassa rapakon takaisia junioriliigoja. Olen tainnut tästä mainita jo aikaisemminkin, mutta näkisi ainakin muitakin kuvioita.

1 tykkäys

Mut eihän tää Tapparalle mitään hyvää mainosta ole junnujen silmissä. Kyllä aika pahasti on polku tukossa, jos Puistolan kaltaisillekaan kavereille ei maltti riitä.

2 tykkäystä