Kun katsoo vastuuta mitä Puistola saa, niin vaikea uskoa että ei meillä jatkaisi ensi kaudella. Harvoin pelaaja kuka ei jatka eikä niinkään kuulu vakiorosteriin niin pääsee ylivoimalle, mut moni asia on Tapparassa tänä vuonna muuttunut…olisiko tämäkin?
Päätökset siitä jatkaako vai ei, tehtiin vaiheessa jossa vastuuta ei saanut. Ja muutenkin nuorta pelaajaa kyykytettiin. Voihan Puistola tietenkin jatkaa, mutta silloin täytyisi purkaa jo olemassa oleva sopimus muualle.
Kyykytettiin? Ei mielestäni.
Puistola on saanut U20 jälkeen oikein hyvin vastuuta ja ansaitsi jopa hieman lisävastuuta tuossa. Nyt kuitenkin valitettavasti on sellainen tilanne, että kun vastuuta annetaan niin mahdollisuuteen pitää tarttua kiinni ja näyttää, että ansaitsee sen. Taantuu, taantuu & taantuu.
Normaalia nuoren pelaajan ongelmaa eli tasaisuutta ei oikein vielä ole. Parhaimmillaan antaa lisää kentälle, mutta huonoimmillaan ei tuo peliin yhtään mitään. Se on normaalia ja inhimillistä. Itse vastustan kuitenkin sitä, että annetaan vääriä signaaleita nuorille pelaajille: kun saat vastuuta niin pitää osoittaa, että pystyy kantamaan sen vastuun, jonka on saanut. Jos osoittaa taantumista niin silloin vastuuta on kantokyvylle liikaa ja silloin vastuuta pitää vähentää.
Siis kyykytettiin paikassa missä yhtenä esimiehenä on oma isä.
Haloo.
Ja jossain luin Rautakorven sanoneen, että lainapesti Mikkeliin oli myös sen takia, että Puistola saa peliaikaa, vastuuta ja tuntumaa ennen kisoja. Ittekki kaipaisin lisätietoa tästä ”kyykyttämisestä”.
Liittyy varmaan johonkin penkityksiin, kun Tappara on tiivistänyt kokoonpanoa peleissä. Sellaista se on. Ammattilaisurheilu. Ei Tappara ole mikään puuhamaa. Pohjois-Amerikka on vielä kovempi paikka. Mitään ei saa ilmaiseksi.
En tiedä, kuinka tarkasti itse eilen tuota peliä seurasin, mutta saihan Puistola ihan peliaikaakin lopussa - vai eikö muka saanut? Mielestäni Iacobellis se “puhtaasti penkitetty” kaveri oli.
Juu siis meinasin jotain aiempia pelejä.
En osaa sanoa, miten Puistolan peliajat asettuivat, mutta kyllä puistolan peliaika hyökkääjistä oli pienin Moilasta (joka käsittääkseni loukkaantui) lukuunottamatta.
Vaikea sanoa, että onko Puistola johonkin lähdössä kauden jälkeen, mutta kyllä tulevan kauden sopimukset pääosin jo tehtynä.
IL on vahvistavinaan ensi kauden JYP-huhun:
Ensireaktioni tähän huhuun oli jyrkkä, mutta aika nopeasti käänsin tai ainakin loivensin kelkkaani.
Puistola tekee ns. Nenoset.
Eipä tässä mitään draamaa varmaan. Puistola sai pelejä ylhäällä Tapparassa, ei onnistunut - ei ollut pitkäjänteisyyttä pelailla Kooveessa ja koittaa uudelleen ensi kaudella. Joten silloin tie vie muualle. On lupaava pelaaja, mutta ei mikään superlupaus. Ei vaan nyt osunut askelmerkit kohdilleen. Onnea Jypiin ja KooKooseen.
Yhtälö ei vaan toimi, koska ensi kaudella tulee paluumuuttajia? ja vanhoja jatkaa niin kaikille ei pelipaikkaa vaan löydy. Ei kuitenkaan mikään järkytyävä menetys, vaikkakin hiukan harmittaa.
Se on just näin. Hetken aikaa näytti jo, että ottaisi ison askeleen Tapparassa, mutta toistaiseksi kamppailuvoima ei riitä yhtään mihinkään. Olis varmaan ollut meillekin hyvä pelaaja, jos olisi malttanut hakea jerkkua Tapparan treeniputken kautta.
Minusta tämä Puistolan siirto oli ihan hyvä asia. Pääsee mies katsomaan vähän enemmän muita joukkueita enemmän ja toimintatapoja. Mielestäni ei kyllä Tapparassa enää mennyt yhtään eteenpäin tämän kauden peleissä. Hyvä aihio, mutta uran kannalta kannattaa yrittää tehdä rohkeita ratkaisuja. Olisin ehkä odottanut, että Puistola olisi lähtenyt käymään rapakon takana vaikka jossain Ohl:ssä tms…
Eikös se ole kesän treenannut Tapparan kanssa.
Mikä lihaskimppu se oikein tarttee oikein olla,kysynpä vaan
Sellainen lihaskimppu, että pärjää miesten peleissä kamppailuissa. Kesän jälkeinen Puistola oli valtava pettymys kun sama ruipelo kuin vuosi aikaisemmin.
Kamppailua enemmän minua häiritsi täysin ponneton luistelu ja ajoittain junnumainen kiekollinen peli. Viiveksi Ilvestä vastaan lähti suorin jaloin harhauttelemaan keskialueella ja ajeltiin levyksi laitaan.
Onneksi Berger on jatkossa samalla puolella.
No olen kuitenkin eri mieltä,pärjää kyllä liigassa,ei tartte aina verrata Barloviin ja Laineeseen
Niin, no. Tämä vertailu pohjautunee osittain siihen, kun täällä on kauden mittaan puhuttu Puistolan olevan tuleva NHL:n ykköskierroksen varaus, jonka Tappara nyt typeryyksissään hukkaa. On haluttu Puistolaa ykkös- tai vähintään kakkosketjuun, jotta pääsee pelaamaan arvolleen riittävien ketjukaverien kanssa. Ja samoin on toivottu mukaan ykkösylivoimaan, missä sitten viimeistään pääsisi oikeat taitonsa näyttämään.
Peliaikaa on annettu, myös ylivoimalla, mutta varmaan sitten huonojen ketjukaverien tai huonon yv-taktiikan vuoksi mitään näyttöjä ei ole tullut. Hölmöjä yksinyritys-ratkaisuja tms. kikkailuja.
On todellakin vielä heiveröinen ja aivan selvästi juniori muihin verrattuna.
Ei kuulu mestaruutta tavoittelevan joukkueen kokoonpanoon.
Toivottavasti kehittyy KooKoossa ja kaikkea hyvää jatkoon!